Uusi mies muonavahvuuteen

Meille tuli uus mäyräpässi, Väänälän Veli-Veikko, tuttavallisemmin Manu vaan. Manu on linjan 68 suomenlammas. Manu tuli siis ottamaan Juuson paikan. Juuson, joka vielä on laumassa mukana, kun en ole raskinut viedä vielä teurastamolle. Katsotaan vaan, niin Juuso roikkuu vielä syksylläkin laumassa...
Manu tuli Juvalta asti, kävin hakemassa sen eilen Parkanosta. Vähän se on äitiä itkeskellyt tänään, mutta muuten se on oikein reipas ja rohkea pieni mies.

Manu ja Mikael

Hauska tuo yläkuva. Siinä on päivälleen samanikäiset suomenlammaspässipojat. Miten erilaiset ruumiinrakenteet! Manu on tuommonen kiva, kompakti paketti, ruskea Mikael taas pitkä ja kaulaisa.

Masi, Manu ja Mesi.

Manu on oikein oiva sulho varsinkin tuolle kotiinjäävälle mustalle mäyrätyttö Mesille. Niin ovat kuin kaksi marjaa. Minä olen oita kotiinjääviä pallotellut. Nuo mäyrät nyt oli helppo valinta, mutta jostain syystä haluan jättää myös kainuunharmasuuhikaritsan kotiin. Haave ruskeasta harmaspässipojasta elää vahvasti...
Ensin ajattelin, että jätän kotiin pandasilmäisen Miljan. Miljan, jonka jalka meni huonoon kuntoon aika pian Miljan syntymän jälkeen. Oli kai kolauttanut sen johonkin, nivel oli vähän turvonnut ja lämmin. Sinnikkään hoidon tuloksena Milja on nyt ihan normaali pikkulammas, ei huomaa että olisi ollut mitään vikaa.
Nyt olen kumminkin tullut toisiin aatoksiin. Haluan jättää kotiin ruskean Iinan jälkeläisen. Ihan sitä ruskeaa harmaspässiä silmälläpitäen. Siinä olisi sopivasti vapaana yksi tosi vaalea pandasilmä.

Jännä ja uuhikaritsansa Mesi

 Kovasti on karitsoita luovuteltu taas uusiin koteihin. Ja voi että säälittää taas. Säälittää pikkuset, jotka joutuu yhtäkkiä suureen maailmaan ilman äitiä ja omaa lampolaa. Ja säälittää emot, jotka jää tänne huutamaan karitsansa perään. "Missä olet!?!?"- ne huutaa. Eihän sitä huutoa kauaa kestä, kyllä ne pian ymmärtää, mutta silti...
Aivan mahtavia hetkiä on ne, kun saa luotua lampaaseen yhteyden. Oikein voimakkaasti tämä tapahtui, kun Marjatalta lähti molemmat uuhikaritsat samalla kertaa. Kannoin karitsat yksitellen pois. Näytin Marjatalle, että nyt ne lähtee. Palasin tyhjin käsin lampolaan, ja annoin Marjatan haistella minun käsiä. Ja se totisesti haistelikin, pitkään ja hartaasti. Sitten se painoi poskensa minun poskea vasten, ja oli siinä todella kauan. Ihan hiljaa, hengittää puuskutteli vain. Eikä se sen jälkeen kauheasti karitsojensa perään huudellut. Enemmän tais huudella täyttyviä tissejään, lypsin ne kerran tyhjiksi ja huuto loppui.

Mäyräpyllyt... Musta Mesi ja ruskea Miia.