Kurkiniemen uudet asukkaat, kesäkalkkunat, kotiutuivat viikonloppuna. Kolme kaunista 6 viikon ikäistä akkakalkkunaa. Rodultaan ovat butteja, lihakalkkunoiksi jalostettuja. Vähän oli eettisyyden kans neuvoteltava ennen ottoa. Miksi kannattaa rotua, joka on jalostettu kasvamaan nopeasti ja voimallisesti, niin ettei ruumis ja sisäelimet tahdo pysyä mukana? Muunlaisiakin kalkkunoita kun on kuitenkin olemassa.
En tiedä, oli niin tai näin, kalkut saavat elellä maata kuopsuttaen kanaparvessa kesän, syksyllä ne kohtaavat määränpäänsä.
Ollaan usein mietitty kesäpossujen ottoa. Tai sonnipoikien. Possujen kans arveluttaa se työmäärä, pottujen keitto ja ruokkiminen yleensä. Kunnon lätinkin ne tarvii, ja hyvät aidat... Sonnipojat olis muuten hyvä juttu, mutta mistä talviasumus? Ja siksi toiseksi, ollaan käyty läheiseltä lihakarjatilalta ostamassa 10 kg:n satsi naudanlihaa. En tiiä kumpi tulis halvemmaksi, kasvattaa itse omat lihat, vai ostaa läheltä suoramyyntinä. Suoramyyntinä ostaminen on ainakin huomattavasti vaivattomampaa...
Koska aika ei tunnu olevan kypsä possulle tahi sonnille, otettiin kesäkalkkunoita. Ne menevät kanojen kanssa samassa, ja jos eivät mene, ei ole iso homma rakentaa niille oma aitaus pikkumökkeineen. Teollisella ruualla ei ole tarkoitus näitä turvottaa, vaan saavat syödä kauraa ja ohraa, rypsiä ja hernettä, sekä ruuanjämät ja vartavasten kokatut puurot. Lihan lisäksi arvostan hyvää ja lajityypillistä elämää.
Kalkkunatiput on aika kauniita. Ja pitävät aivan tolkuttoman ihanaa, melodista kujerrusta. Vai piipitystäkö se nyt sitten on. Aika arkojahan ne ovat, mutta onhan meillä koko kesä aikaa tutustua. Mitään lellikkejä en niistä haluakaan, helpompi sitten syksyllä laittaa ne lihoiksi kun ei olla ihan parhaiksi ystäviksi tultu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti