Karitsoinnit ohitse

Oikku ja äitinsä Kumma

Karitsoinnit ovat ohitse. Huh. Kyllä täytyy sanoa, että meidän pikkutilalle 10 poikivaa emoa on ihan tarpeeksi. Se huolen määrä... Ja tilat on käyttäneet täydet kapasiteetit, yhtään enempää poikimakarsinaa ei olisi ollut varaa tehdä.
Mutta kaikki meni hienosti. Muutamaa jouduin avustamaan, yhtä enemmän kuin muita, siitä tarkemmin alempana. Nyt ihastelemme Oikku-pässiä. Muistatteko, tuo pikkuinen Oikku, joka hurmas jo silloin. Nyt siitä on tullut iso ja mukavan pyöreä pässimies. Tulee kyselemättä hakemaan rapsutuksia, hyppää ihmistä vasten kuin koira. Kertakaikkisen ihana pässimies!

Oikku-poika <3

Oikku (isompi) ja Oikun siskopuoli...

Kaksi Jumin kolmosista, uuhikaritsat.

Kaksi Jännän kolmosista, uuhikaritoita nämäkin.

Jännä ja Jännän uuhikaritsat, pässipoika huitelee jossain

Viimeisenä poikineen Jännän synnytys olikin sitten todella jännä. Katselin sitä perjantaina, että joku mättää. Se näytti aloittelevan synnytystä, mutta ei sitten kuitenkaan. Mitenkään kauhean kipeältä se ei näyttänyt (ei kuopinut raivokkaasti eikä tehnyt sitä makuulle-ylös-makuulle-jumppaa), mutta hyvin uupuneelta vaikutti.
Lauantaina kokeilin tilannetta, ja paljastui, että synnytys oli todellakin alkanut, mutta Jännän paikat ihan kiinni.  Kohdunsuun aukeamista täytyy siis auttaa mekaanisesti, eli "ruuvaamalla". Ensin yhdellä sormella suurentaa reikää, sitten pikkuhiljaa toista sormea mukaan ja kolmatta jne niin kauan, että saadaan koko käsi sisälle ja karitsat ulos.
Eli ei muuta kuin ruuvaamaan. Oli kertakaikkisen turhauttavaa, kun kohdunsuu oli avoinna vain yhdelle sormelle, mutta heti siinä suun takana tuntui karitsa. Ja se suu ei auennut, ei sitten millään.

Tunnin ruuvaamisen jälkeen ruokin eläimet. Jännä-rukka oli ihan poikki, se oli ponnistanut ja yrittänyt synnyttää koko sen ajan. Ajattelin, että josko se "luonto hoitais" sillä aikaa, kun hoidan muut eläimet. Ei hoitanut. Kohdunsuu oli yhtä tiukassa, kuin aloittaessakin. Ellei jopa tiukemmassa.
Minä siis ruuvasin ja ruuvasin ja ruuvasin. Urakka tuntui ihan toivottomalta. Reilu tunti ruuvaamista, eikä edistymistä. Oma kroppanikin oli jo ihan puhki, ja tuntui ettei sormessakaan ollut tuntoa enää laisinkaan. Mutta ei paljoa auttanut valittaa, uuhi se vasta poikki olikin. Raukka.
1,5 tunnin päästä yhtäkkiä huomasin, että toista sormea oli mennyt sisälle enemmän. Varovainen toive, että josko tämä sittenkin päättyisi onnellisesti (olin ollut ihan siinä rajoilla, etten pyytänyt naapurin isäntää tulemaan ja lopettamaan uuhen).  Sitten yhtäkkiä kohdunsuu lähti avautumaan, ja sain käteni sisälle. Ja siinä tosiaan oli kaksi karitsaa tulossa. Toista vähän lykkäsin takaisin päin, ja toista jouduin varovaisesti kääntämään, oli tulossa vähän virheasennossa.
Voi sitä tunnetta, kun sain ensimmäisen ulos, ja ihan elävänä! Melkein itkuhan siinä tuli.
Karitsoita tuli neljä, joista yksi oli kuollut. Emo ei jaksanut hoitaa aluksi yhtään, makasi vain pää maassa ja keräili voimia.
Minä kuivasin karitsat ja lypsin emältä ternit (makaavalta uuhelta, ei sekään ihan helppo homma :D ). 1,5 tunnin kuluttua emo alkoi itse hoitamaan karitsoita.

Onneksi minulla oli puhelimen päässä apua. Muuten olisin luovuttanut paljon aikaisemmin. En olis jaksanut uskoa hyvään lopputulokseen. Henkinen apu tuommosissa tilanteissa on korvaamaton!

Tiukan synnytyksen jälkeen Jännä oli toipilas kolme vuorokautta. Minä juotin karitsoita pullosta, kun Jännälle ei maistunut väkirehut. Heinää se onneksi söi. Vähän se meinasi karitsoita tuuppia pois (ei ihme sellaisen synnytyksen jälkeen!), mutta onneksi kuitenkin hyväksyi ne omikseen.
Neljäntenä päivänä alkoi väkirehutkin maistumaan, ja Jännä ilmiselvästi alkoi palailemaan "elävien kirjoihin".
Yksi karitsa jäi osittain pullolle, kun oli niin mahdottoman pieni ja reppana, että jäi aina innokkaiden sisarustensa jalkoihin.
Eli tällä tarinalla oli erittäin onnellinen loppu, hyvin synkästä ja huolestuttavasta alusta huolimatta. Jännällä ei tullut edes tulehdusta, ei mitään.

Valtava loikka!

Nyt on tarkoitus vähän pienentää laumaa. Uuhia on ihan pakko vähän karsia. Se sama projekti siis, joka piti tehdä jo syksyllä... Nyt olisi tarkoitus saada pässit ja puput myöskin lampolaan, nythän ne on olleet omissa rakennuksissaan. Eli paikkoja on ollut neljä, joissa juosta elukoita hoitamassa. Hoitamisesta tulee lähinnä kujanjuoksua, ei ehdi kunnolla seurustelemaan ja nauttimaan eläimistä (varsinkin, jos käy tilan ulkopuolella töissä ja haluaisi vähän viettää aikaa perheenkin kanssa).
Kesällä täytyy tehdä pientä pintaremonttia (raivausta, järjestelyä, seinien kaatoa, karsinoita...), että on syksyksi valmiit tilat.

Suomenlammas karitsoita, Tyynen kaksostytöt.

Pullopoika, yksi Liinan etuajassa syntyneistä nelosista. Jäänyt ihan tosi pieneksi, mutta pippuriseksi.

Runne katselee portinraosta paimennettaviaan.

Kevät ja pyöräilykelit! Ison pojanklopin kanssa... <3

Flunssan kourissa

Mäyränvärinen suomenlammas Mesi, takanaan ruskea suomenlammas Kumma ja vieressä kurkottamassa kainuunharmas Joni

Lampolassa alkaa olemaan ähinää ja puhinaa, isoja mammoja. Siiri-kainuunharmas on ensimmänen, sen laskettu aika oli 1.3. Yhä se puuskuttaa yhtenä kappaleena. Toivottavasti karitsat tulee tänään päivällä, ettei mene yövalvomiseksi.

Iina, ruskea kainuunharmas

Meillä on ollut oikea kipeysaalto. Kuukausi sitten oltiin pojan kanssa kovassa kuumeessa. Se alkoi monta päivää kestävällä pikkulämmöllä. Just sillä ärsyttävällä, et ole oikeasti kipeä, mutta et normaali reipas itsesikään. Sitten paukahti kunnon lukemat mittariin. Mulla oli yhden päivän 40 astetta, lääkkeillä aleni hetkeksi, mutta muutaman tunnin kuluttua taas mentiin. Pojalla oli korkeimmillaan reilu 39.
Sitten se lähti tippumaan, mutta jäi taas usean päivän kestäväksi pikkulämmöksi.
Ukkokulta oli kovilla, kun töiden jälkeen piti huoltaa elukat, lenkittää koirat ja vähän hoivata potilaitakin.

Onneksi ehdin ennen sairastumista erottaa joutilaat uuhet omaan karsinaansa. Näin tiineet jäi keskenään, ja niiden ruokinta oli huimasti helpompaa. Tiineet kun saavat väkirehua heinän lisäksi, ja jos ne ovat kaikki samassa karsinassa, joutuu kyhäilemään porteilla tilan väkirehua syöville, koska luonnollisesti myös joutilaat haluaisivat herkkuja. Se on aikamoista säätämistä, joka ilta sama kyhäily.

Rouvat lounaalla.

Mutta paranihan se flunssa pikkuhiljaa, ja palattiin takaisin arkeen. Kunnes sitten koitti kauan odotettu talviloma... Heti sunnuntaina aamulla huomattiin, että onpa se poika kuuma. Ei muuta kuin mittari kainaloon ja 38 oli lukemat. Voi pettymys! Meillä oli juuri samana viikonloppuna pari poikaa yökylässä, ja sunnuntaille oli suunniteltu pulkkamäki- ja makkaranpaistoretki. Se nyt sitten peruuntui.
Koko tämän talviloman alkuviikon poika oli sisällä pienessä kuumeessa. Katseltiin ikkunasta ihanaa keväistä auringonpaistetta. Nyt vain kovasti toivotaan, ettei talvi ollut tässä. Kovastihan sitä on luvattu vesisateita ja plusasteita. Tekis mieli huutaa että "ei vielä!!"Hiihtämäänkään en kunnolla ehtinyt.

Jäähyväiset joulukuuselle...

Vaan eihän se auta. Näillä mennään. Onhan se tietysti hyvä, ettei ole mitkään tulipalopakkaset karitsointien kynnyksellä. Yksi angorapupukin on astutettu, luonnonharmaa Malviina. Seuraavaksi urokselle saa mennä ruskea Nasti. Enempää en varmaan astutakaan. Ja alhot hautoo... Just kun kananmunia alkoi taas kunnolla tulemaan, läsähti naiset pesiin.  Vielä en anna munia alle,  maaliskuun lopulla sitten.
Lisääntymisen aikaa tämä kevät. Joikullakin kävi tyttöystäväehdokas, ihana sirpakka porokoiratyttö. Sovittiin treffit, jahka aika on oikea. Joikusta tulee isä! On sitä odotettukin. On se semmoinen epeli, että kyllä sen soisin sukua jatkavan.