Sunnuntaina lähti arka Kiki-pukkipoika uuteen kotiin. Luulen, että myös Kiki pääsi erittäin hyvään kotiin ja hyviin hoteisiin. Sitä odotti muutama kutturouva tositoimiin.
Tiesin kyllä, että se oli pukkikolmikosta aroin, mutten arvannut, että se niin arka on. En ole kauheasti seurustellut näiden pukkien/pässien kanssa, jotka eivät kotiin jää. Toki olen istuskellut kalliolla niiden kanssa ja vaihtanut kuulumisia, mutten mitenkään ole yrittänyt kaverustua.
Kaksi muuta pukkipoikaa luotti ihmiseen, vähän väisti silittäessä, mutta muuten pyöri ympärillä ja tuli viereen kun istuin kalliolle. Huomasin vasta kun Kiki ja kotiinjäävä Kapu siirrettiin navettaan pois ulkotarhasta, ettei Kiki luota ihmiseen. Se pakenee eikä anna koskea.
iinpä sitten istuskelin poikien karsinassa ja vaivihkaa rapsuttelin Kikiä ja olin vaan. Olisin toivonut, että se olisi edes vähän kesyyntynyt ennen uuteen kotiin muuttoa, mutta aika arkajalka se on.
Sinällään harmi, ei ole mukava kun uusi eläin talossa on arka ja pelokas. Kauheasti energiaa pitää tuhlata pelkästään luottamuksen voittamiseen. Toivon tosissaan, että Kiki siitä reipastuu ja että siitä tulee mukava ja kiva pukki.
Myös pässipojat lähtivät. Tosin eivät uuteen kotiin, vaan teurastamolle. Minun ihanat ja komeat pässimiehet... Tämä oli eka kerta, kun meiltä lähti teuraaksi porukkaa. Kyllähän se vähän kirpas, ja pitihän sitä muutama kyynelkin poskelle vieräyttää kotiin ajaessani...
Ehkä eniten kumminkin kirpas se, että joukossa oli muutama vanha uuhikin. Luottavainen Liinu, joka oli kuin ihmisen mieli. Meidän vanha matriarkka.
Olihan se kova moraalinen pohdinta, joka piti läpikäydä. Tosiasiahan se on, että eläin vanhenee. Tietyssä pisteessä sen suunta on ainoastaan alaspäin. Se ei muutu nuoreksi eikä terveeksi, eikä asiantunteva apu hätätilanteessa olekaan itsestään selvä asia. Lemmikkieläimen kohdalla tilanne on eri. Sille saat apua vaikka sunnuntaiyönä kello kaksi, jos tarve vaatii.
Ja entä sitten, kun se eläin kuolee. Omalle pihalle et saa haudata, vaan pitää odotella raatoautoa, johon se kuollut elukka nostetaan muiden raatojen sekaan.
Meillä on kerran kuollut ihana pässimies minun syliini. Apua ei ollut saatavilla, eikä meillä ollut mitään, millä pässin lopettais. Aika nopeasti sille lopulta se loppu tuli, mutta todella inhottavaahan se oli. Päätin, ettei ikinä enää. Enkä kestäis, jos siinä olis meidän ihana Liinu-rouva.
Niinpä sitten raskain mielin pakkasin Liinun, Taimin ja kampurajalkaisen Jämän pässikuljetukseen. Ajon lampaat itse pakettiautolla teurastamolle. Matkaa ei ole kuin n. 25 km:ä.
Nyt sitten odotellaan lihoja valmistuvaksi. Myymme itse suoramyyntinä ne muutamat ruhot, osan tietysti jätämme itselle. Myös taljat otamme. Osa lähtee nahkamuokkaamoon, osan muokkaamme itse. Tai opettelemme muokkaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti