Pääsiäistouhuja

Ei saatu pääsiäiskaritsaa, mutta pääsiäistiput ne vaan kasvaa. Ihania pikkualhoja ja upeita sulkajalkajättejä. On ne vaan aika mörssäreitä nuo jätit, kun alhotipuihin vertaa. Nyt ei ollut tarkoitus kasvattaa näitä myyntiin, vaan ihan itselle lihoiksi. Meillähän oli viime vuonna se karsea flunssaepisodi kanoilla, ja varsinkin 9-10 viikkoa vanhoilla tipuilla. Aion odotella, että tiput ylittävät tuon iän. Jos mitään kummempaa ei tule/ole, sitten uskallan jokusen tipun halukkaille myydäkin, mutta en ennen sitä.

Tallipihallakin oltiin Muten kanssa. Ja pojan. Isäntä oli reissussa pääsiäisen, ja me pojan kanssa kaksin kotona. Oli tarkoitus laittaa poika hoitoon Tallipiha-vierailun ajaksi, mutta hoitopaikassa oltiinkin kipeinä. Eli ei muuta kuin vuohi ja poika autoon, ja menoksi.
Onneksi otettiin pojalle traktori mukaan, ja vuohelle kuivattua ruisleipää... Poika jaksoi olla tosi hyvin, olin todellakin positiivisesti yllättynyt. Kolme tuntia, eikä mitään ongelmaa. Isoveljensä kävi paikalla niin, että kävivät pojan kanssa syömässä vohveleita. Ihana isoveli, kun ehti kiireiltään tulla.

Mute sen sijaan ei ollut yhtä ongelmitta. Sitä kovasti ujostutti ja pelotti ihmiset ja kaupungin hälinä. Ei puhettakaan, että olisi antanut ihmisten suosiolla rapsuttaa. Se säikkyi yhtäkkisiä ääniä ja nopeita liikkeitä. Se piileskeli minun selän takana, jos joku halusi tulla lähelle.
Eli se oli sitten Muten ensimmäinen ja viimeinen kerta ihmisten ilmoilla. Turha sitä on stressata, jos ei tilanteesta tykkää. Tästä lähtien hommaa saa hoidella Martta (tai Nasta...). Martta tykkäsi olla huomion keskipisteenä, oli kuin kotonaan kun kerran kävi Tallipihalla.

Aamulehden kuva, tekivät nettilehteen pikku jutun. Minulla kahvimuki kädessä, nauratti...

Sain myös aivan ihastuttavan pääsiäispäivällisen. Oikein oli pöytään katettu sillä aikaa, kun ruokin lampolassa eläimiä. Kertakaikkinen herrasmies, tuo pieni 3v.

Pieni herrasmies oli myös mukana, kun laittelin lampolaan karitsointikarsinoita. Touhusi välillä ulkona juttujaan, mutta tuli sitten yhtäkkiä kysymään, että "äiti, tarvitko apua?". Aika ihana.

Lampaista Tyyne ja Justiina ovat nyt sitten omissa karsinoissaan. Tyyneä kävin jo aamuyöstä katsomassa, kun näytti iltatarkistuksella, että synnytys olisi pikkuhiljaa käynnistymässä. Tyynellähän oli se karitointihalvaus. Ei ole uusinut sen kerran jälkeen, olen lisännyt ruokaan vähän melassia energiaa antamaan, ja vähän kalkkia joka ruuan yhteyteen. Huolimatta siitä, että niillä on nyt lampolassa oma kalkkiastia.
Justiinan eka (ja viimeisin) synnytys oli vaikea, karitsa oli virheasennossa. Sain auttaa sitä, ja Justiina oli aivan poikki. Se oli aika kipeä jo ennen synnytystä, kuopi paljon ja oli levoton.
Huomaan, että se on kipeä taaskin. Se vähän kuopi jo vajaa viikko sitten, seisoskelee kipeän näköisenä jalkaa välillä vaihtaen. Ei se koko aikaa kipeän näköinen ole, syö ja juo ihan normaalisti ja on aktiivinen, mutta välillä selvästi näkee, että nyt sattuu.