maanantai 18. toukokuuta 2015

Pässit kesätöihin


Isot pässipojat ja Mute-pukki lähtivät eilen kesätöihin, metsää raivaamaan. Niillä onkin nyt ihan uus laidun, saapa nähdä minkälaista jälkeä saavat kesän aikana tehtyä. Metsä on meidän "takapihalla", oikea satumetsä paikoin, mikä huomattiin kun rämmittiin siellä pusikoiden ja vesakoiden seassa aitaamassa. Toivottavasti pojat kuorivat sen esiin .
Pojat menivät laitumelle eilen iltapäivällä. Jo kerran kiikutin Muten ja valkoisen Veetin omalle puolen aitaa... Olisivatko ali lipsahtaneet, Mute pienenä ensin ja Veeti-valtamerilaiva perässä. Näillähän ei ole kuin kaksi lankaa sähköaidassa. Isot pässit pelkää sähköä kuin mitäkin petoa, mutta Mutelle voi houkutus käydä sähköäkin vahvemmaksi. 
Mutenhan lähtee omalle kallioiselle laitumelleen, jahka Irmelin Nappi-pukki vierotetaan Mutelle kaveriksi. Siellä on neljä piuhaa sähköä, viime vuonna piti pukit hyvin omalla puolellaan. Paitsi että kerran jouduin Muten viemään omalle puolelleen... Se on vähän tuommonen Houdini tuo meidän Mute...


Uuhetkin saisi viedä jo laitumelle. Saatiin kaksi lohkoa kuntoon, vielä olisi yhden lohkon tolpat kunnostamatta. Se lohko jäi viime keväänä jostain syystä välistä, ja sen kyllä huomaa. Kuusitolpat alkaa lahoamaan oikein urakalla, ja tuntuu että lähes jokaisen tolpan joutuu terottamaan uusiksi tai kokonaan vaihtamaan. Kuttuja en vielä vie laitumelle, kulettelen niitä metsissä syömässä. Odotan, että laidun purskahtaa täyteen mittaansa. Toissa keväänä vein ne innoissani aivan liian aikaisin laitumelle, ja nehän putsas sen hetkessä, eikä siellä sitten kasvanut koko kesänä oikein mitään.

Pupuilla on lainauros Lumimies hommissa. Luonnonkeltainen Maija-angora on astutettu parisen viikkoa sitten. Parhaillaan siellä on harmaa Malviina Lumimiehen kanssa treffeillä. Katsotaan, mitä näistä tulee. Nythän on syntynyt kaksi poikuetta, toiseen syntyi 5 poikasta, toiseen 4, joista yksi kuoli viikon vanhana kuristuttuaan emonsa nyppimiin villoihin... Näistä 6 on poikaa, ja kaksi tyttöä. Yksi poika, ihana luonnonkeltainen Niki, on muuttanut omaan kotiin, muut jäänevät kasvamaa paisteiksi. Naaraista ajattelin pitää ainakin toisen, sinisen Nillan. Musta tyttöpupu vielä odottelee kohtaloaan, voi olla että laitan sen myyntiin. Jos raskin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti