Tyhjä lampola

Nyt on lampola tyhjä, ja kaikki märehtijät laitumilla. Ajateltiin jättää emot karitsoineen tähän lähilaitumelle, niin että saisivat mennä aina yöksi lampolaan. Olis helpompi vierotus, jos olisivat lampolan lähellä. Vaan eihän se mennytkään niin. Lampaat ahmaisivat laitumensa tyhjäksi hetkessä...
Niinpä sitten eilen kiikutettiin emot ja karitsat muiden luo isolle laitumelle.

Vasemmalla kotiin jäävä ihana Nelli.

Ensin kuitenkin punnittiin ja merkittiin loput merkittömät karitsat. Poika istuskeli vielä viimeisen kerran karitsarykelmän kera lampolassa.

Nestori, Nellin veli.

Koska emoja ei ole kuin neljä, otettiin varman päälle ja vietiin jengi kahdessa erässä. Karitsoista kun ei koskaan tiedä, jos joku rukka kokee eksyvänsä porukasta, lähtee se sinkoilemaan vähän sinne ja tänne. Kyllähän ne aina kiinni on saatu, mutta jos vain mahollista selvitä ilman ylimääräistä draamaa ja säätämistä, niin mieluummin niin.
Hienosti meni eka erä, Tyyne ja Justiina. Nämä ovat tottuneet hihnassa kulkemiseen, ja karitsat seuras tiiviinä ryhmänä emojen vieressä. Jos joku uhkasi jäädä porukasta jälkeen, ohjas hiljaa takana tuleva Joiku-poika eksyneen takasin porukkaan. Ohjasko omasta halustaan, vai pelkällä olemisellaan...

Toinen erä sitten olikin vähän haasteellisempi. Tässä oli vuorossa Irja, vanha konkari, sekä Kumma, ekaa kertaa pidemmällä reissulla hihnassa. Vähän meinas vikuroida, ja ottaa niitä ärsyttäviä spurtteja, jotka saa melkein käden lähtemään irti. Irjan pieni vaalea uuhikaritsa (alakuvassa) oli koko ajan jäädä jälkeen, pysähteli ja katsoi taakseen. Ihmetteli, että mihinkäs tässä nyt, kun kotilampolakin jää selän taakse. Tällä kertaa mulla oli apuna kaksi paimenta... Joiku ja poika. Poika tuli tosi hienosti kädet levällään ja rauhassa, painosti pientä karitsaa eteenpäin.

Jengi saatiin viimein laitumelle, mutta tämä pieni vaalea uuhikaritsa ei ollut uuteen paikkaansa tyytyväinen. Se meni nojailemaan sähköpiuhaan kaula pitkällä, sai sätkyn ja lampaalle ominaiseen tyyliin puski heti eteenpäin. Jos mitä tahansa sattuu, on se aina eteenpäin, täysiä ja voimalla. Ei ikinä pakitusta. Saaliseläin.
Sieltä se sitten hujahti piuhoista ulos. Huuteli eksyneenä emoa, ei antanut kiinni. Irja-emo oli niin haltioissaan tuosta ihanasta laitumesta, ettei se korvaansa lotkauttanut lapsensa huudoille.
Ja mihinpä suuntasi lapsi? No kotiin tietysti.
Määrätietoisesti se lähti kipittämään samaa reittiä takaisin, mistä oli juuri tullut. Ei sitä hetkauttanut naapurin vastantulevat lapsetkaan. Kotiin oli päästävä.

Kävelin kaikessa rauhassa sen perässä. En alkanut jahtaamaan, siitähän se vasta olis riemastunut ja juossut paniikissa ties mihin. Kieltämättä jo ihan liikutti se pieni otus siinä minun edellä kipittämässä. Se ei hämmentynyt edes matkan varrella huutelevista vuohista, korvat pystyssä vain katteli ja jatkoi matkaansa.
Ja ihan oikein se kulki, suoraan lampolan ovelle. Siitä se oli sitten helppo kopata kainaloon, ja viedä takaisin laitumelle. Nyt oli jo Irjallakin eri ääni kellossa, kun kuuli karitsansa huudon.

Yläkuvassa on Marjatta. Minun ihana Marjatta. Lampolassa tulee aina ihan hiljaa viereen kiinni. Odottaa rapsutuksia ja niiaa nätisti niitä saatuaan. Mutta laitumella...
Meillä on yks arka uuhi, Iina. Tai ei arka, vaan se ei kertakaikkiaan luota. Hirveän fiksu ja ajattelevainen, mutta ei luota. Iina kerää aina laitumella parin uuhen porukan, jotka se "villiinnyttää". Jo toista kesää peräkkäin tässä porukassa on näköjään myös minun Marjatta.

Ärsyttää, kun Iina vie porukkansa heti kauemmas, kun minä menen laitumelle. Siinä kun muut tulevat syliin kuulumisia vaihtamaan, tämä Iinan jengi katselee epäluuloisena kauempana.
Paitsi eilen. Istuin illalla kauan aikaa laitumella kivellä, rapsuttelin lampaita ja kattelin karitsoita. Huomasin, että Marjatta katteli siinä jonkun matkan päässä. Juttelin sille rauhallisesti. Pyysin tulemaan luo, mutta ei se tullut. Ei suoraan. Yhtäkkiä tunsin selän takana jonkun hönkimässä korvaan olan yli. Marjattahan se siellä. Olipa kiva hetki. Rapsuttelin Marjattaa niin kauan, että takamus puutui ja oli lähdettävä kotiin.
Jännä nähdä, miten se reagoi tänään, kun menen laitumelle. Onko se taas Iinan vietävissä, vai jokohan älyäis, että sama ihan ihminen minä olen kuin lampolassakin...