Ystävänpäivä

Ystävyys.
Minulla on yksi ystävä, joka on ollut mukana elämässäni siitä lähtien, kun täytin 5vuotta. Nykyään nähdään harvoin, mutta silti ollaan mukana toistemme elämissä. Myös muutama lapsuuden/nuoruuden/teini-ikäisyyden ystäväkin on säilynyt. Ei montaa, mutta muutama. Heidänkin kanssa nähdään harvoin, mutta ihmeellisesti sitä kuitenkin  toistemme mukana kuljetaan.
Nuoren aikuisena sain taas uusia ystäviä, heistäkin osa on jäänyt elämääni tavalla tai toisella mukaan. On mahtavaa, että vaikka ei kauhean usein nähdäkään, kaikki jatkuu nähdessämme kuin aikaa välissä ei olisi ollut laisinkaan. Tuntuu hyvältä, kun elämässä on paljon erilaisia ihmisiä.
Toisaalta sitten taas, kauhean harvoin tässä varsinaisesti ketään tapaa. Elämä pyörii sen oman arjen ja perheen parissa. Aika hurahtaa ihan huomaamattomasti, ihan hullua vauhtia. Yhtäkkiä tajuaa, että rakkaan ystävän tapaamisesta on kulunut vuosi.
Mutta täytyy sanoa, että ystäviksi luen myös tämän perheeni. Näiden jätkien kanssa on mukava viettää aikaa, tehdä kaikkea kivaa, reissata tai olla vain.
Tietenkään se ei poista sitä, että olisi kiva nähdä ystäviäkin useammin.

Myös eläimet ystävystyy keskenään. Esimerkkinä nyt vaikkapa meidän kuohitut pässiveljekset Ville ja Veeti. Ne on kuin paita ja peppu. Olen ne pariin kertaan joutunut erottamaan, ja voi sitä huolta ja hermostuneisuutta, joiden valtaan pässirievut joutuivat. Ne määkivät toisilleen, ja pysyivät näkökontaktissa niin pitkään, kuin vain voivat.

Laitoin syksyllä Veetin uuhien joukkoon kiimoja synkronoimaan (Ville ja Veeti ovat molemmat kuohittuja). Ville jäi pässilään. Jätkät malttoivat juuri ja juuri syödä, kun piti jo mennä aidalle notkumaan, että näkisi velipojan  (pässien ja uuhien talvitarhan välissä on strategisesti kutut. Eipähän tule hinkua pässeillä vierailla kiimaisen uuhen luona, kun vartijana toimii sarvellinen Valpuri-kuttu...).
Kun muu lauma meni sisälle lampolaan päivälevolle ja märehtimiselle, Ville ja Veeti jäivät ulos. Ne tuijottivat toisiaan, ja märehtivät seisaaltaan. Jos toinen hävisi näkyvistä, tuli toiselle hätä. Se määki ja juoksi sisälle ja takasin ulos, etsi veljeään. Kumpaakaan ei hetkauta laisinkaan, jos joku muu lähtee pässilaumasta pois. Mutta annas olla, jos velipoika lähtee... Olenkin mietttinyt, että jos näistä jommalle kummalle tapahtuu jotain, pitänee toinenkin laittaa pois. Ovat kuitenkin ikänsä olleet yhdessä.

Kuvissa Ville ja Veeti halaavat. Lampaat halaa painamalla poskensa yhteen. Usein myös silmät suljetaan, ja siinä voidaan olla ihan hyväkin tovi, läheisyyttä tankkaamassa.

Hyvää ystävänpäivän iltaa/yötä lukijoille. Halailkaa toisianne!