Talven ylistystä

Hiihtoretkellä. Huomaa porokoirat pisteinä jään reunikolla...

Hiihtoretken eväshetki.

Minä rakastan tätä maalla asumista. En aina, enkä varauksettomasti, mutta muulla tavalla en osaisi asua.
Rakastan lampea meidän takapihalla. Se on pieni lampi, jossa ei voi uida (koirat välillä puljaa siinä kesäpäivinä, ja se haju on kyllä aika karsea, mikä lammesta jää koiriin). Mutta talvisin siinä voi hiihtää ja luistella. Tai vain istua penkillä, ja imeä luontoa ja hiljaisuutta itseensä.

Takapihan lammelle on kolattu luistinkenttä.

Kun ihmiset luistelee, voi poropojat toteuttaa itseään hangessa...

Tässä tulee usein istuttua.

Ja rakastan myös sitä, että takapihalta lähtee latu, joka kiertelee lammenjäillä, metsissä ja pelloilla. Eihän se mitään tasaista, tehtyä latua ole, mutta tällaiselle metsänkulkijalle aivan täydellinen. Meidän hiihtoretkiin kuuluu tietysti myös eväät. Kahvia, kuumaa kaakaota, leipää ja keksiä. Usein reissussa vierähtää helposti parituntinen. Siihen kun on vielä illalla sauna, on elo lähes täydellistä.

Taas hiihtoretkellä, peltojen poikki metsään. Porokoirat taas pisteinä metsänrajassa.

Pakkohan se on huomata, että näiden kiireettömien ulkoilupäivien jälkeen kaikilla on hyvä mieli. Kukaan ei hermoile eikä stressaa turhia. Mieli on virkistynyt, rauhoittunut. Ruumis hyvällä tavalla rasittunut, uni maistuu. Niin se vain luonto hoitaa.
Tätä kun voisi jakaa sitä haluaville. Tarvitseville. Ehkä tulevaisuudessa.

Oma ja kylän lapset luistelemassa.

Nuotio ja eväät vahvasti mukana. Ja poropojat sitä mieltä, että myös heidän kuuluu saada evästää.

Olenkos maininnut, että toimimme tukiperheenä? Olemme olleet sitä nyt noin vuoden verran. Luonamme vierailee "lainalapset" kerran kuussa, yhden viikonlopun verran. Kesällä on sitten vähän pidempi jakso tiedossa.

Oman lapsen ja lainalasten kamppeet kuivumassa. Lienee turha sanoa, että ulkoilun ilosanomaa toetutamme myös lainalasten meillä ollessa.

On ollut rikastuttava kokemus olla tukiperheenä. Niin meille aikuisille, kuin omalle lapsellekin. Toivottavasti myös tuettaville lapsille. Ja heidän vanhemmilleen. Yksilapsisesta perheestä tuleekin hetkeksi kolmilapsinen. Eteen tulee ongelmia ja tilanteita, joihin ei yhden lapsen kanssa juurikaan ajaudu. Kärsivällisyyttä koetellaan toisinaan, mutta paljon uutta opitaan koko ajan. Tukiviikonloput on ihan odotettuja viikonloppuja meidän perheessä.

Lampi täyden kuun valossa.

Mikähän tämän postauksen pointti nyt sitten oli? Maalailla maaseudun ihanuutta? Tuoda luonnon elvyttävää voimaa esille? Tukilapset?
En tiedä, mutta tällainen syntyi oltuani koirien kanssa 1,5 tunnin lenkillä lähes täydellisessä kevätpakkassäässä.