Nyt oli sitten toisen bokserimme vuoro. Vanha Rouva Spurtti sai ns. päättymättömän epilepsiakohtauksen (eläinlääkäri epäili aivokasvainta). Ensimmäinen kohtaus tuli n. kuukausi sitten. Toinen viime viikolla keskiyöllä. Seuraavana yönä tuli kolmas, neljäs, viides ja kuudes... Väliä näillä oli kutakuinkin 2h. Kiikutin koiran eläinlääkäriin, jossa sille annettiin rauhoittavaa kohtausten katkaisemiseksi, sekä aloitettiin epilepsiaestolääkitys.
Hetken näytti hyvältä. Koira oli vähän omituinen (haahuili, etsi pakonomaisesti syötävää, ei ollut oma itsensä) ja hirmu väsynyt. Se nukkui koko perjantai aamun (28.2.). Samaan aikaan kun soittelin verikokeiden tuloksista, alkoi Spurtti heräilemään. Ensinnäkin verikokeet paljasti, että maksassa oli häikkää. Toiseksi Spurtti meinasi saada kohtauksia heti jalkeille noustuaan. Se ikään kuin vaipui kohtaukseen (takapää petti, silmät muljui ja kasvoja kouristeli), mutta pääsi siitä kumminkin ylös vajoamatta tajuttomuuteen. Mutta tätä tulikin sitten 10sek. - 2 min. välein. Siis koko ajan. Aivan hullua.
Eläinlääkärin kanssa puhuimme puhelimessa jatkosta. Minä sanoin, että ellei tätä saada hanskaan pian, päästetään koira pois kärsimästä. Spurtti oli selkeästi stressissä koko ajan. Se läähätti ja silmät oli isot ja pelästyneet. Ja oli koko ajan saamassa uutta kohtausta.
Sitä ei saatu hanskaan. Ei edes diapamiperäruiske auttanut. Teimme raskaan päätöksen, ja lähdimme eläinlääkäriin.
Ei aikaakaan, kun Spurtti oli päässyt Pontuksen luo kirmailemaan ja leluja varastelemaan, ja me jouduimme taas luopumaan yhdesta Ainutlaatuisesta Persoonasta (Pontuksen poismenostahan on vasta alle vuosi).
Vuosi sitten meillä oli kolmen koiran iloinen lauma. Nyt on enää yksi. On tosi outoa. Niin ihmisten kuin jäljelle jääneen Joiku-koirankin mielestä.
Joiku ei ole etsinyt ystäväänsä, kyllä se tietää mitä on tapahtunut. Se oli mukana lopetuksessa sekä hautaamassa Spurttia. Se on ollut kovin hiljainen, ja kauheasti se on minun perään. Oikein vinkui ja vikisi, kun tajusi minun tänään lähtevän ilman sitä. Ei ole tainnut koskaan noin voimakkaasti reagoida.
 |
| Bokserit Fiellun putouksilla Kevolla 2007 |
Olen saanut viettää tosi mahtavia hetkiä boksereideni parissa. Monta hyvää reissua ja olemista. Sain niiltä hirmuisen paljon, ja ne ovat opettaneet mulle paljon. Ei olisi uskonut, että Spurtti tuli mulle aikuisena koirana, niin hyvin se solahti meidän laumaan. Ja oli kuin paita ja peppu Pontuksen kanssa. Niin yö ja päivä kuin olla ja voi, mahtava paritsa.
Hei hei Spurtti ja Pontus. Emme koskaan tule unohtamaan teitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti