sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Karitsoinnit ohitse

Siirin ihanat kainuunharmas pässikolmoset, oikeat velikullat

Onpa ollut hulinaa tuo mennyt viikko. Kaikki karitsat on nyt syntyneet. Poikimiset meni ihan hyvin kun ajattelee, että yhtään kuollutta tai vähävoimaista karitsaa ei syntynyt. Paria emoa piti avittaa, toisella oli karitsa tulossa liian pystyasemmossa, toisella karitsan etujalat oli koukussa, ei olisi mahtunut tulemaan ilman apua.
Pari täpärää kotiutumista juuri oikeaan aikaankin sattui. Ekalla kerralla kävin kaupassa. Ennen lähtöä tarkistin, että kaikilla oli kaikki hyvin, kukaan ei tuntunut karitsoivan hetkeen. Reissusta kotiutuneina ihmeteltiin, että miksi Iina makaa ulkona kivien välissä kyljellään... Jep, Iina synnytti. Kylmässä kevätviimassa. Ihana pieni uuhikaritsa syntyi sitten sinne kivikkoon. Otin kiireesti olkea käsiini ja vastasyntyneen sinne väliin. Näin sain kuljetettua poikivan Iinan karitsansa perässä sisälle omaan karsinaan. Sinne syntyi vielä kaksi ihanaa harmastyttöä.

Voipunut Joni pitkästä aikaa rauhassa makuullaan karitsansa kanssa

 Toisen kerran kun kävin muualla, oli suomenlammas Liina alkanut poikimaan. Kotiin tullessani menin heti ensimmäiseksi lampolaan. Ja sielä makas Liina, omassa yksiössään kyljellään. Ponnisti ja valitti. Takapäässä näkyi karitsan pää, ilmiselvästi jumissa. Äkkiä sisälle vaatteiden vaihtoon ja käsien pesuun.
Karitsa oli tulossa pää edellä, etujalat koukussa rinnan alla. Yritin tuupata karitsaa vähän taaksepäin saadakseni tilaa oikaista jalat. Mutta Liina oli toista mieltä. Se huusi ja ponnisti vastaan. Niinpä tartuin jalkakoukuista kiinni ja vedin... Saatiinhan se ulos, täydellisen kaunis musta mäyrätyttö. Hengissä ja erittäin elinvoimaisena. Putsasin karitsaa Liinan kaverina, ja oli aivan sydäntäliikuttavaa huomata, että tuo uupunut vastasynnyttäjä arvosti apuani.
Liina synnytti vielä toisen yhtä kauniin mäyräkaritsan, siinä avitin vain vähän kiskaisemalla, näytti että Liinan voimat oli aikalailla ehtyneet. Näistä karitsoista kotiin jää ainakin yksi.

Toinen Jonin uuhikaritsoista

Muutakin draamaa on ollut. Kainuunharmas Joni säikäytti meidät. Luulin jo, että joudumme luopumaan tästä kauniista ja rauhallisesta uuhesta. Se oli hetken aikaa jo tosi huonona, ei syönyt eikä mennyt makuulle, seisoi vain. Nukkuikin raukka seisaallaan karsinaan nojaten. Mutta niin vain alkoi antibiootit puremaan, ja Joni toipui silmissä. Ilmeisesti sillä oli keuhkotulehdus, koska maaten mentyään se yski kovin. Miten voikaan olla mahtavaa näky, kun iltatarkistuksella lopen uupunut Joni makaa pitkästä aikaa pitkin pahnoja karitsoidensa kanssa, syvässä unessa. Siinä melkein jo tippaa tuli linssiin niitä katsellessa.
Jonin syömättömyydestä johtuen olen joutunut pulloruokkimaan sen uuhikaksosia. Ne saivat onneksi emältään ternimaidot sekä sen vähän mitä Joni tuotti. Nyt maidontuotantokin on kiihtynyt, kun Jonille maistuu taas heinä ja väkirehut. Onneksi kuivasimme kesällä paju- ja koivukerppuja, niitä Joni on syönyt senkin ajan, kun mikään muu ei maistunut. Tärkeää on, että pötsi pysyy käynnissä.

Jonin uuhikaritsa

Nyt huolta aiheuttaa Siiri. Sillä on vanha utaretulehdus, jonka huomasin vasta kun Siiri oli ollut pässillä. Tiesin siis odottaa ongelmia.Utare ei ole ainakaan kauhean kipeä, Siiri ei onnu ja se antaa karitsoidensa imeä molempia utareita. Mutta paha vaan, kun tästä viallisesta vetimestä ei tule maitoa. Olen antanut sille lämpökäsittelyjä, hieronut Helosanilla ja yrittänyt lypsää. Ehkä se on vähän auttanut, maitoa tulee nyt pieniä suihkauksia silloin tällöin. Karitsoita tuo määrä ei kuitenkaan paljoa lohduta, niinpä olen joutunut pullottamaan myös Siirin lapsia.
Siiri on aivan liikuttavan hyvä emo. Se vie pesueensa ulos ja kärsivällisesti odottaa, että jokainen on juonut tarpeekseen (tai ainakin sen, mitä tissistä tulee). Siiri joudutaan mitä ilmeisimmin laittamaan poistoon tuon kapseloituneen utaretulehduksensa vuoksi, ja se saa kyllä mielen surulliseksi.

Jännä sai kolmoset, kaksi mäyrää ja yhden mustan

Jumin pässineloset ovat myös olleet osin pulloruokinnalla. Tai kolme neljästä. Yksi veljeksistä on kauhea rohmu, tyrkkää muut pois tieltä ja imee valtavalla vauhdilla tissiä. Loput kolme ovat olleet vähän huonoja kasvamaan ja kulkeneet selkä köyryssä, joten olen turvautunut pulloon. Toisin kuin Siiri, Jumi ei ole mikään maailman kärsivällisin imettäjä. Hetken se jaksaa, ja sitten se jo ravisteleekin jätkät irti tissistä, ja lähtee tiehensä.

Jännän vastasyntyneet mäyräkaritsat tissinetsintäreissulla

Muutenpa onkin lampolassa kaikki hyvin. Neljä emoa on vielä karitsoidensa kanssa omissa karsinoissaan, se vähän tuottaa lisätyötä. Tai oikeastaan paljonkin lisätyötä, kuten myös nuo pullotukset ja emojen antibioottipistelyt ja karitsojen jatkuva punnitseminen. Tuntuukin, että olen nykyään enemmän lampolassa kuin kotona. Mutta eipä hätiä, ei tätä kauaa kestä.

Irjan kainuunharmassiskokset vuorokauden vanhoina

On huojentavaa, että karitsoinnit ovat nyt ohitse. Aina on se pelko, että Mitä Jos Jotain sattuu. Siis jotain todella ikävää ja inhottavaa. Kyllähän tälle keväälle on sattunutkin kaikenlaista, enemmän kuin koskaan aiemmin, mutta kaikesta on selvitty. En uskalla edes ajatella, millaista on karitsointiaika tiloilla, joissa on vaikkapa 40 poikivaa uuhta. Tai 140. Huh.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti