maanantai 25. helmikuuta 2013

Teuraspässin elämää



Kuinkakohan moni teuraskaritsa pääsee puusavottaan lyhyen elämänsä aikana...?
Meillä on neljä teuraspässiä kasvamassa pääsiäistä silmällä pitäen. Ei sen enempää, kun emme tienneet miten tilat ja aika antaa myöten kasvatella karitsoita sisällä. Eipä tuo ole ollut ongelma, siinähän ne menevät missä muutkin elukat.

Pikkupässit pääsevät joka aamu pihalle. Niiden oli tarkoitus päästä omatoimisesti ulkoilemaan talvitarhaan, mutta sinne kosahti niin paljon lunta yhtäkkiä, että pässykät hyppäävät aidan yli mennen tullen. Joten ulos vain valvotusti.


Pässit pysyvät hyvin tontilla sen ajan, kun ruokin muita eläimiä. Ne pyörivät pihassa ihmetellen ihmisten touhuja ja koirien meuhkaamista. Välillä ne ottavat hurjia spurtteja ja juoksevat juoksemisen ilosta. Sitten vähän pusketaan ja mitellään voimia, kunnes taas mennään.

Melkeinpä joka kerta ne suuntaavat metsään syömään havuja ja varpuja, mutta tulevat kyllä pian takaisin. Jos eivät tule, riittää kun niitä vähän huhuilee. Joka ikinen kerta hymyilyttää, kun nelikko tulee juoksujalkaa milloin mistäkin pihan perältä kutsuhuudon kuullessaan. Tokihan ne on ehdollistettu, että huuto tarkoittaa väkirehuannosta.
Aamujaloittelu kestää tunnin, toisinaan vähän yli.


Vaikka pässejä ei olekaan juuri rapsuteltu eikä lellitty, on tietysti tärkeää että ne saavat elää miellyttävän elämän. Silloin on hyvä mieli viedä ne teuraaksi. Ja vielä parempi mieli saada lihat lautaselle.

Usein kuulee kauhistuneita ihmettelyjä, että "miten sinä voit syödä noita!?" Niin. Helpompaahan se olisi ostaa sitä nimetöntä ja kasvotonta kylmää lihaa kaupan lihahyllystä? Josta et tiedä mitään. Et tiedä missä se on elänyt ja miten. Miten sitä on ruokittu ja kohdeltu. Onko elänyt ahtaasti vai väljästi. Onko saanut toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään.
Minusta on mukavaa, kun pakastin on täynnä omaa kukkopoikaa (jotka on juosseet pitkin pihoja vapaana koko kesän), omaa pässiä sekä pohjoisesta sukulaisilta tuotua poroa. 

2 kommenttia:

  1. Löysin tännekin :)

    Alin kuva ja laitimmaiset. Ettei ne olis NE? :D :D :D

    VastaaPoista
  2. :D ON NE!! :D
    Mukava kun löysit tänne. Laitoin sulle just sun taljoista pari kuvaa. :D

    VastaaPoista