maanantai 10. elokuuta 2015

Kaksiviikkoiset

"Moikka, minä olen kaksiviikkoinen angorakanin pentu, ja olen juuri lähtenyt pesästä tutkimaan vähän maailmaa!"

Pentuja tuli siis viisi kappaletta, ja ne ovat aloittaneet maailmanvalloituksensa. Ne on niin hauskoja pikkurottia, vipeltäessään pitkin pupulaa.
Meidän kanithan eivät ole mitään sylikaneja. Elelevät tuolla navetassa omassa porukassaan. Poikasia kuitenkin totutetaan joka päivä käsittelyyn, nostetaan syliin ja tarkistetaan. Silitellään ja sylitellään. Milloin enemmän ja milloin vähemmän. Aina ei ehdi hulluna paijailemaan, mutta jos nyt edes vähän nostaisi syliin.
Perus lemmikkipupuun verrattuna nämä on arkoja. Tulevat kuitenkin aina katsomaan, että mitä se emäntä sieltä tällä kertaa tuo. Pari tykkää silityksistä, toiset pinkasee mieluummin pois paikalta.  


Yläkuvan pentu olisi ehkäpä luonnonruskea, mikäli oikein ymmärsin. Ja ihan kuin näyttäisi olevan tyttöpupu. Jos molemmat pitää paikkansa, jää tämä suloisuus kotiin. Se luonnonruskea uros kun olisi haaveissa.



Tässä hyvin vaaleanharmaa pupu. Vatsa on saman värinen. Minä näistä värityksistä en niin tiedä, mutta olisko tämä egern?  Tosi nätti väri. Tytöksi luulisin tätäkin.



Tämä tumma pupu on mitä ilmeisimmin luonnonharmaa. Meillähän on Malviina luonnonharmaa, ja täytyy sanoa että nätti väri. Ehkäpä tyttö tämäkin. Miten näitä voi olla jättämättä kotiin?!?



Entäpä tämä? Tosi vaalea, jolla valkoinen mahanalus. Sinichinchilla? Tytöltä vaikuttaisi kuitenkin hänkin.



Ja sitten vielä luonnonkeltainen, mitä ilmeisimmin poika.



Tosi kauniita värejä on pupuissa. Kyllä minä pari näistä jätän kotiin. Näiden päivittäinen huoltohan on helppoa, mutta kolmen kuun välein tehtävä kerintä onkin sitten vähän työläämpää. Se täytyy pitää mielessä, kun näitä tekee mieli alkaa haalimaan ja hamstraamaan. Kaikkia ihanuuksia vain ei voi jättää kotiin.


Siellä pennut vipeltää, kun aikuiset syö.


Meillä on tällä hetkellä viisi  kappaletta naaraita, kaksi ruskeaa, luonnonkeltainen, luonnonharmaa sekä sininen. Sitten on luonnonkeltainen siitosuros Casper.  Tällä hetkellä kehrättävänä on lähes valkoisen poikapupun villat. Ihan mahtavaa villaa! 

2 kommenttia:

  1. Kauniita pupuja! Minkälaista lankaa tulee kaninkarvasta? Kestääkö käyttöä? :)

    VastaaPoista
  2. Angoravillasta tulee ihan älyttömän pehmeää ja lämmittävää lankaa. On lämmittävämpää, kuin suomenlampaan villa. Kestävää se ei ole, eli esim. sukkia ei kannata tehdä (ellei sitten jotain yösukkia). Mutta hatut, huivit, lapaset, kynsikkäät ym. tulee angoravillasta aivan älyttömän ihanat ja lämpimät. Eikä kutita.

    VastaaPoista