perjantai 26. syyskuuta 2014

Uusi tuttavuus


On ollut kauniita syyspäiviä. Upeita usvaisia aamuja, komeita auringonpaistepäiviä. Kun säätiedotukset povas alkuviikolle kylmiä ja sateisia päiviä, tuli lampureille (taas) kiire ottaa lampaat sisälle laitumilta.
Märehtijät joutuivat olemaan yhden sateisen ja kylmän vuorokauden ulkona, ennen kuin pääsivät puhtaille ja lämpimille pahnoille heinää syömään. Niiden talvilaitumet ei ole vielä valmiit, joten porukka joutuu olemaan sisätiloissa toistaiseksi. Uuhet näyttävät tyytyväisiltä, mutta pässimiehet eivät hevin alistu menetettyyn vapauteen. Heti seuraavana aamuna sisälleotosta olivat ne potkineet oven auki. Vilkasin sisällä ikkunasta ulos, ja siellähän ne ketkut oli kasvimaalla salaatinloppujen kimpussa...
 Pahimmat kelit olivat toistaiseksi takanapäin, joten vein pässykät takaisin metsälaitumelle. Heti lähtivät pojat askeltamaan metsän suojiin, näyttivät oikein tyytyväisiltä. Onhan se tietysti iso muutos, kun on saanut koko kesän mennä vapaasti pitkin laitumia, ja sitten joutuu sisätiloihin.
Eilen illalla oli vähän sadetta ilmassa, joten otin pässimiehet sisälle yöksi. Saapa nähä, noinko on jätkät panhoilla makoilemassa, vai onko ne ulkoistaneet itsensä.

Uuhia

Meidän ensimmäinen lammas, kuohittu suomenlammas Ville

Kainuunharmas siitospässimme Aatu

Viime viikolla meillä oli kanalassa todellinen yllätysvieras. Kaunis isosilmäinen liito-orava! Se nökötti niin tiiviisti kanalan ovenkarmin päällä, että luulin siinä olevan jotain vikaa. Sitä sai vähän töniä kepillä, ja ottaa tosi läheltä kuvia, eikä se liikahtanutkaan. Soitin ystävälleni, joka on luonnonvaraisten eläinten eläinsuojeluneuvoja, että mitä tehdään. Hän lupasi noutaa eläimen, mikäli se on loukkaantunut.


Hain isännän vahvat työhanskat, ja ei muuta kuin oravaa kohti. Se antoi minun laitella tuolin sen alle ihan kaikessa rauhassa, eikä se hätkähtänyt vaikka kipusin ihan sen viereen. Vasta, kun poimin kurren käsiini, tuli siihen eloa. Liukkaana luikkuna se pääsi pakenemaan käsistäni tosi helposti, kipitti pitkin käsivarttani olkapäälleni istumaan. Siitä se katsella killitti minua hetken, ja hyppäsi sitten pystyparruun. Sain poimittua sen vielä käsiini, ja hätäisesti tutkimaan ettei siinä ainakaan ollut mitään näkyvää vikaa tai vammaa. Ja taas mentiin, orava teki hienon loikan samaan pystyparruun, josta se sitten liidähti katonrajaan. Hetken se telmusi ympäri, ei oikein tiennyt minne menisi, kunnes jäi paikoilleen katsomaan minua. Kun vähän liikahdin, liikahti kurre samalla toiseen suuntaan.
Se oli tosi valpas ja reipas, joten ei sillä hätää ollut. Se oli vain ollut päivälevolla vähän epäsuotuisassa paikassa. Soitin eläinsuojeluneuvojalle takaisin, että ei kannata kunnossa olevaa eläintä alkaa mihinkään raahailemaan.
Jännä ajatus, että tuolla se jossain elelee. Seuraavana aamuna kanalaan mennessä oli pieni jännitys, että oliskohan uusi tuttavuus taas asemapaikallaan. Ei se ollut, mutta oli se jättänyt terveisensä. Kauralaarin kannella oli pieni kasa kakkaa...


1 kommentti:

  1. Voihan pässykkäiset. Toivottavasti niille kelejä vielä riittää.
    Liito-orava oli kyllä mainio juttu! Olen käsittänyt että niitä harvemmin pääsee näkemään. Jospa se on asunutkin jo pidempään teidän nurkissa. Tuntenut sinut etkä ole huomannut mitään :)

    VastaaPoista