maanantai 14. maaliskuuta 2016

Siirin Onni-poika


Siirin Onni-poika on hauska tapaus. Se ei juuri välitä, missä emo menee (ellei sitten tissibaarille ole hinkua). Onni hengailee uuhen kuin uuhen kyljessä, ponnahtaa ketterästi hieromaan nukkuvien mammojen selkiä pienillä sorkillaan. Häätää uuhen kuin uuhen ylös makoilemasta sinnikkäästi sorkallaan takomalla. 


Valvoin viime yönä Kumma-uuhen karitsointia, ja siinä oli hyvää aikaa seurailla Onnin touhuja. Ihan ääneen pisti naurattamaan, kun Onni otti ja haastoi lauman vanhimman uuhen. Korvat vinossa ja silmät hurjasti pyöristyneinä se hyökkäili Iinan edessä. Painoi päätään ja oli puskevinaan. Iinaa selvästi vähän ärsytti, mutta tokihan se tiesi, että tuo pieni junkkari on vasta ihan vauva. Lempeästi mutta päättäväisesti Iina piti mukulan ruodussa.


Onni on käynyt jo ulkoilemassakin. Ei sitä juuri hetkauttanut iso ja avara maailma. Mattosuikaleistakin pujahdettiin tomerasti läpi. Joskus on karitsoja, jotka ei  millään uskalla tulla mattojen lävitse. Ne huutaa hädissään lampolassa, ja emä yrittää  saada niitä tulemaan ulos.
Todella reipas pikkumies tämä Onni.

Ylpeä, uunituore teini-isä, ruskea sarvellinen kainuunharmaspässi Niittymäen Jalo, linjaa T.

Viimeyönä karitsoi ruskea suomenlammas Kumma. Se jätti iltaruualla väkirehut syömättä, josta tiesin että synnytys lähestyy. Laitoin sen omaan yksiöön, ja kävin myöhemmin sitä katsomassa. Synnytys oli alkanut, mutta karitsa niin iso, ettei meinannut tulla ulos. Kumma äänteli karitsalleen, ja yritti ponnistaa sitä ulos. Ulkona oli vain etusorkat ja vähän kuonoa.
Jouduin taas kätilöksi, ja sain tehdä ihan oikeasti hommia, että sain karitsan ulos, niin iso se oli. Pelkäsin ensin, että sieltä on tulossa useita yhtä aikaa, mutta ei siinä ollut kuin yksi pää ja kahdet etujalat.
Rauhallisesti (lujaa) vetämällä karitsa kuitenkin tuli ulos. Valtavan iso ja kauniinruskea valkomerkkinen pässipoika, ihan on äitinsä ja isänsä näköä.

Kumma on aiemmin synnyttänyt kolmoset. Oli outuoa, että nyt tuli vain yksi. Seurailin uutta pikkuperhettä niin kauan, että sieltä tuli jälkeiset, eli ainoaksi karitsaksi jäi. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt on Onnillakin kaveri, jahka uusi tulokas tuosta pikkuisen kasvaa.
Nyt onkin pieni tauko ennen seuraavia synnytyksiä, ensi kuun alussa pitäisi taas tulla karitsoita.

1 kommentti:

  1. Nyt on sitten joukossa se "mustalammas", kaunis kuin mikä.
    Karitsat on niin suloisia.

    VastaaPoista