1. - 2. päivä leikkauksesta

Lauantaina, vuorokausi leikkauksesta. Väsynyt, mutta ystävällinen Joiku <3

Lauantai aamuna oli kulunut vuorokausi leikkauksesta. Joiku itkeskeli yöllä jonkin verran. Ruoka alkoi maistumaan, ja Joiku söikin  koko annoksen aamulla. Pahoinvointia ei enää ollut. Joiku oli tosi reipas, häntä heilui ystävällisesti koko ajan.

Kannettiin Joikua portaissa, jotenkin pelottaa että miten herkkä se polvi onkaan ennen luutumistaan. 

Lauantai oli lämmin ja aurinkoinen, joten Joiku sai makoilla häkissä ulkona, kun me touhusimme pihassa. Hienosti se siinä oli, nukkui paljon ja välillä katseli meidän touhuja. Jalkaa se ei vielä käytä, vaikka sitä saisikin heti leikkauksen jälkeen alkaa pikku hiljaa käyttämään. Se vain roikottaa jalkaa. 

Jalasta meinasi varpaat turvota, niinpä hieroin niitä ja pidin kylmähaudetta. Turvotus alkoi laskemaan.

Kakannut Joiku ei ole laisinkaan. Arvasin, että tästä saattaa tulla ongelma, kun se ei pääse kauas minusta ja syvälle pusikkoon... Jos ei ala tulemaan, täytyy antaa Levolacia tiraus.

Runne-rukka on ihan pihalla. Se on hyvin hiljainen ja miettiväinen. Haistelee Joikua heti, jos vain mahdollista. Selkeästi se on ymmällään, että mitä ihmettä Joikulle tapahtuu. 

Toisaalta ihan hyvää tekee Runnelillekin vähän itsenäistyä. Se on ollut semmoinen Joikun koira.

Laitetaan Runnelistakin kuvia... Kuvat ennen leikkausta, kun Joiku oli jo kolmijalkainen. Erottamaton parivaljakko. Joiku on Runnen idoli.

Ja täytyy sanoa, että Runne on yllättänyt käytöksellään tosi positiivisesti. Se oli elämänsä ensimmäisen kerran kotona ihan yksin, ilman Joikua, kun lähdettiin perjantaina hakemaan Joikua leikkauksesta. Olin varautunut siihen, että Runne on mennyt jonkinlaiseen paniikkiin, ja askarrellut mielensä tyynnyttämiseksi kaikenlaista...

Vaan ei. Mitään ei oltu tehty (ei se normaalistikaan mitään tuhoa, mutta ajattelin että nyt voisi olla sen aika, kun tosiaan ihan yksin jäi), ja Runne oli tosi rauhallinen. Laitoin sen portin taakse, kun kannoin Joikun sisälle. Sieltä se katseli, ihan rauhassa ilman pihaustakaan. Pidin Runnen portin takana muutaman tunnin, niin että Joiku sai rauhassa toipua.  Runne tyytyi tähän oitis, ja kävi nukkumaan (!). Ei puhettakaan itkusta tai poispyrkimisestä.

Mies ja poikakin kun hävisivät kalaan, oli meillä oikein rauhallista ja Joikulla hyvä heräillä uuteen tilanteeseensa.

Ulkona omassa häkissään.

Yöllä Joiku vinkui taas jonkin verran. Ei mitään hullua huutoa, mutta pientä ääntä kuitenkin. Ruoka maistui jo entiseen malliin, ja kakkakin tuli heti sunnuntai aamusta...
Kääre Joikun jalasta oli valunut jonkin verran alas, joten otin sen kokonaan pois. Ja saman tien aloitettiin varovainen jumppa. Hienosti antoi jumpata, polvea koukistetaan ja ojennetaan 20-30 kertaa 2-3 kertaa päivässä. Haavaa myös huuhdellaan vedellä, että se paranee nopeammin.
Kääreen poisottamisen jälkeen huomasin, että kinner oli todella turvonnut. Se oli kaksinkertainen verrattuna toiseen kintereeseen. Hieroskelin sitä ja pidin kylmäkäärettä, mutta sitkeästi se pysyi paksuna.

Iltapissalla Joiku käytti vähän leikattua jalkaansa, mutta vain jos mentiin tosi tosi hitaasti. Ja miksikäs sitä kipeää jalkaa käyttämään, kun kolmella jalallakin pystyy pompottelemaan todella ketterästi ja nopeasti... Ei olla käyty kuin pienillä pissatuksilla vain, 5-7 minuutin kävelyillä.
Ollaan kävelty metsäpolulla ja tuossa hiekkatiellä. Portaisiin asennettiin rampit, että Joiku voisi kävellä niitä pitkin. Minulla ottaa kantaminen liikaa selkään, ja siksi toiseksi pelkään ihan hulluna, että kompuroin portaissa Joiku sylissä, ja se on polven menoa sitten. Ramppi oli huono idea, siitä ei tullut mitään, Joiku ei suostu. Enkä minä viitsi pakotta, pelkona on että se loikkii rampista miten sattuu, ja taas ottaa polvi osumaa. Niinpä Joiku kulkee portaat itse. Hyvin on sujunut tähän asti.