Syys

Syksy on tullut. Laidunkausi on päättynyt, ja lampaat ovat sisätiloissa. Toki vain yöt, päivisin ne pääsevät omaehtoisesti ulkoilemaan pienempiin talvitarhoihin. Vuohet viedään aamuisin laitumilleen ja haetaan yöksi lampolaan. Ovat tyytyväisempiä isossa laitumessa, kun on tilaa kuljeskella. Myöskin pässit pääsevät päiviksi metsälaitumelleen. Voishan sitä tietysti aidata uuhillekin jonkinlaisen metsäalueen. Mielenkiintoisempaahan se on metsässä kuljeksia, kuin pienessä talviaitauksessa pönöttää.

Vuohemme Valpuri ja Irmeli. Kuva on kahden vuoden takainen.

Teuraspässit ovat vielä kokonaan ulkona. Niillä on hyvä mökki pikkulaitumella, kolme seinää ja katto, minne pääsee tuulta ja sadetta piiloon. Laidun niilläkin on jo loppunut, joten nekin ruokitaan kuivaheinällä ja kauralla laitumelle.
Pitäisi ottaa kuva meidän heinänsyöttötelineestä... Laitettiin pojan vanha pinnasänky uusiokäyttöön. Isäntä tekas siihen katon, kuljetettiin koko komeus laitumelle ja heinää täyteen... Pässit saavat turpansa pinnojen välistä sisään, ja saavat näin syötyä heinäänsä. Muussa tapauksessa ne vetäisivät heinää tolkuttomasti jalkoihinsa. Harmittaa semmonen heinäntuhlaaminen.

Kuva on vuoden takainen, mutta sama näkymä on lampolassa tälläkin hetkellä...

 Kanoille on laitettu kestopehkut, joiden tarkoitus on tuottaa lämpöä. Kestopehku on meillä pienellä alueella orsien alla. Rakensin sinne rimoista kutakuinkin metrin korkean ja 1,5m x 0,5m alueen. Näin sinne luonnollisesti tippuu suurin osa jätöksistä, kanat kun kakkaavat eniten orsilla ollessaan. Lisäpotkua palamiseen haetaan märehtijöiltä ja kaneilta, joiden papanoita kipataan kestopehkuun myös. Kestopehkuun kasataan myös kaikenlaista palavaa ainetta kuten heinää ja olkea. Sinne kärrätään pihasta haravoidut lehdetkin.
Toivottavasti saadaan pehku palamaan ja palo kestämään, se on suuri helpotus sähkölaskussa...

Alhopääkukkomme Hjalmas, The Kukko

Seuraavaksi on vuorossa kanalan keittiön katon lisäeristäminen,  kaneille pesäkoppien rakentaminen ja lampaatkin täytyy piakkoin päästää villoistaan. Näin niille ehtii kasvaa lämmittävä ja ilmava talvivilla. Pikkulinnuillekin on aika laitella vähän ruokatäydennystä, alkaa olemaan porukkaa sen verran paljon ikkunoista kurkkimassa, ikään kuin sanoen "etkö tosiaankaan meinaa mitään antaa...?!".

Viime syksy oli pimeä ja sateinen. Toivottavasti nyt tulee paljon kauniin kuulaita syyspäiviä.

Casper

Huomaan, että blogi on jäänyt kesän tuoksinnassa aivan retuperälle. Ei ole tullut esiteltyä lauman uusinta jäsentäkään, nimittäin ihanaa luonnonkeltaista angorakanipoika Casperia.

Casper tuli tietysti sulhoksi meidän ruskeille angoratytöille. Poika on kiltti kuin mikä, ja mukavan kesy. Vaikka kanit ovatkin ns. tuotantoeläimen asemassa kanalassa, käsittelen niitä vähän joka päivä. Koppaan syliin, tutkin turkkia tai edes silitän vähän. On tosi ikävää, jos angorakani on vaikeasti käsiteltävä, eikä vähiten sen kolmen kuun välein kerittävän villansa takia.

Casper sujahti laumaan tosi hienosti. Se asustelee yksikseen omassa karsinassaan, mutta pääsee joka päivä häkin läpi kosketuksiin tyttökanien kanssa. Pikkuinen Casper tuntuu todellakin pikkuiselta tyttöihin verrattuna, tytöt kun ovat salaa kasvaneet isoiksi angorakaneiksi. Tässä talven mittaan olisi Casperin tarkoitus käydä vähän heilastelemassa tyttöjen kanssa. Helmi-maaliskuulle toivotaan pieniä angoralapsia.

Pikkujätkät

Meille jäi kotiin kasvamaan 8 kpl pikkupässejä. Viisi kainuunharmasta ja kolme ihanan ruskeaa suomenlammasta. Suomenlampaat ovat vielä kesätöissä, mutta tulevat varmaan pikkuhiljaa takaisin kotiin. Saapa nähdä millainen välienselvittely siitä seuraa, kun eksyneet lampaat tulevat takaisin laumaan. Jätkät ovat kumminkin kovasti miehistyneet, varsinkin omasta mielestään...

Paimenpoika Joiku tuttavuutta tekemässä.

Pikkujätkät ovat omalla laitumellaan. Näin niiden lisäruokinta on helpompaa, kun ei ole ylimääräisiä suita hamuamassa ihanaa kauraa. Kauraa pässit saavat nyt pienen määrän joka päivä, koska laitumet ovat alkaneet ehtymään. Pässit tunnistavat mönkkärin äänen, taitaa olla niille sama kuin "kaurakuljetus". Pojat tulevat juosten portille. Vaikeahan niihin on olla ihastumatta, pieniin pässimiehiin.

Veljekset kuin ilvekset, Lumo ja Loimu. Ihana Lennartti haistelee vieressä ilmaa.

Harmaksista kaksi veljestä on meidän mustan P-linjaisen Hapsun jälkeläisiä. Hapsu muutti Vesilahdelle kotieläinpihaan, mutta meille jäi Hapsun tytär Justiina emolampaaksi. Nämä veljekset ovat Justiinan poikia, ja taitavat molemmat jäädä mustiksi. Kuin myös Siirin poika Lennartti. Peräti kolme harmasta siis jäämässä mustaksi. Onneksi pari harmasta on perusharmaksen värisiä, ettei nyt ihan vain mustia taljoja tule...

Ihanavillaiset pikkupojat kauran äärellä.

Pojat saavat elellä laitumella pitkälle syksyyn. Kun ilmat muuttuvat kolean sateisiksi, muuttavat pikkujätkät pihapiirin pienemmälle laitumelle. Laidun on lähempänä, joten ruokkiminen on vaivattomampaa (tässä vaiheessa kannetaan pojille kauran lisäksi heinääkin syötäväksi). Sen lisäksi laitumella on kolmiseinäinen katos, jonne on mukava mennä säitä pakoon.
Tarkoituksena olisi saada pässykät teuraskuntoon loka-marraskuussa, ennen varsinaisen talven tuloa. Näin niitä ei tarvitsi ottaa sisälle laisinkaan.

Sähköä ilmassa

Heinäkuun ehkä rankimpiin hommiin kuului uuhilaitumen sähköistäminen. Olen jotenkin karttanut sähköä minkä ehdin. En pidä siitä, inhoan sitä, pelkään sitä. Usein ollaan mietitty, että miksei laiteta sähköä laitumille, todettu että vois toimikin, ja jätetty asia siihen. Kunnes sitten nyt.
Nuo meidän kuusitolpat on tosiaan sen verran jo lahoja, ettei tarvi suurtakaan nojaamista poikki mennäkseen. Uusimaan niitä ei kyllä vielä aleta, mutta kieltämättä loppuishan se nojailu kun laittais vähän sähköä kulkemaan aidassa.
Niinpä suunnittelimme, että jätetään lammasverkko kulkemaan omalla paikallaan, ja laitetaan verkon sisäpuolelle pari sähköpiuhaa.

Innokas puuhamies ja kaitsijansa...

Itse piuhojen veto ja sähkön asennus ei ollut homma eikä mikään. Mutta se kasvillisuuden raivaaminen!  Verkko on ollut paikoillaan sen kolmisen vuotta, aika hyvin oli ehtinyt jo painua ruohon sisään. Aloitin ensin pikku sirpillä katkomaan verkon alta heinää. Temmoin verkon irti kasvillisuudesta ja katkoin heinät alta. Totesin, että ennemmin menee ranteet ja mielenterveys, kuin koko laidun on kierretty.
Niinpä mies apuun raivaussahallaan.

Eikä se mitään helppoa heinäntekoa ollut raivaussahallakaan, mutta meni onneksi joutuisammin kuin sirpillä. Toinen nosti verkkoa, toinen raivasi. Kunnes sitten pienempi isäntä kyllästyi laitumella pyörimiseen, ja toinen saikin jäädä yksinään nostamaan verkkoa ja raivaamaan alta...
Ennen talven tuloa olisi toiveissa, että ehdittäis nostamaan verkkoa kymmenisen senttiä maasta irti. Niitot sujuis sitten ihan leikiten vaan.

Mutta sähkö on ollut hyvä juttu, olen enemmän kuin tyytyväinen. Lampaat otti pari tälliä (itsepintaisemmat vähän enemmän...), ja alkoivat antaa periksi. Enää ei notkuta tolpilla, eikä kurkoteta aidansilmästä paremman ruohon perään.

Kerppujakin on tehty jonkin verran. Enemmänkin toki sais olla tehtynä, mutta en valita. Mukava sitten talven pimeinä iltoina kaivella koivu- tai pajukerppuja elukoiden iloksi. Kanoille olen kuivattanut pihasta ruohonleikkuri- sun muuta raivausjätettä.

Siellä lampaat viettää kuumaa kesäpäivää metsikön suojissa. Lähtevät sitten illan viiletessä käyskentelemään ja ruohoa hampsimaan.

Markkinamyyjä

Nyt on sitten ensimmäinen kerta myyjänä markkinoilla takana. Tapahtuma oli Kesäpäivä Kangasalla. Onneksi ilmat suosi, ja loppuajasta paistoi jo aurinkokin. Toisaalta, yllättävä pakastuminen olisi voinut tuoda villatuotteiden myyntiin ihan uutta potkua...

Olen ihan tyytyväinen päivän tulokseen. Yksi talja sai uuden kodin (se minun lemppari lyhytvillainen talja. oikeasti tuli hetkeksi ihan haikea olo, kun talja vaihtoi omistajaa...) kuten myös monta lankavyyhtiä. Yhdet pikkuiset villasukatkin ostettiin.Kyllä siinä taas vajaan parin kuun heinät tienattiin.
Oli muutenkin mukava päivä. Sai jutella ihmisten kanssa sydämensä kyllyydestä lampaista, villoista, käsitöistä, maalaiselämästä ja vieläpä kaiken kohtuullistamisestakin. Lampurituttujakin tapasin, ja se jos mikä on aina mukavaa. Aika yksinäistä puurtamistahan tämä välillä on, mukava kun saa kuulostella lammasmaailman kuulumisia ja vaihtaa "kolleegojen" kans sanasia.

Markkina-aamuna huomasin, etttei meillä ole minkäänlaisia käyntikortteja. Hädissäni printtasin pikkulapuille mielestäni oleelliset tiedot. No joo, muuten hyvä, mutta meidän paikkakunta jäi mainitsematta, kuten myös kotisivuosoite laittamatta... Toivottavasti KVG tuottaa tulosta. Ens kerralla sitten paremmin varustautuneena.

Kiitos vaan kaikille päivään tavalla tai toisella osallistuneille. Jäi oikein hinku päästä uudelleen myyjäksi markkinoille.

Lampaat karkuteillä

Naapurista tuli soitto eilen, "teidän lampaat on meidän pihassa..." Voi elämä! Onneksi nuo on niin tottuneet kutsuhuutoon, että tulivat ravaten luo kun huusin. Juoksivat perässä lampolaan asti, jonne ne hätäpäissäni telkesin. Ei kauheasti naurata, kun lauma pöhköjä uuhia juoksee pitkin ja poikin mantereita. Tuossa on kumminkin iso tie suht lähellä, se kerta jos ne tiellä kaahaisivat... Hyi olkoon.
Eikä naurata juuri siksikään, että on kylmästi jätettävä alle 2v poika yksin siksi aikaa, että äiti juoksee lampaita paimentamassa. Kylmäshän se vähän, kun takaisin tullessani huomasin, että ulko-ovi on sepposen selällään. Poika on oppinut avaamaan oven. Onneksi lapsi oli kaikessa rauhassa sisällä, yritti asettaa pantaa koiraportin takana olevan porokoiran ylle.

Tuo episodi kumminkin laittoi taas kerran miettimään tämän kaiken mielekkyyttä. Miten helppoa -ja huoletonta!- olisikaan eläimetön elämä. Ennen kaikkea huoletonta.
Nyt saa koko ajan olla kyttäämässä aitojen kuntoa, lyömässä uusia tolppia hajonneiden tilalle, olla askeleen edellä ja bongata se seuraavaksi lahoava tolppa. Niittää se vihreämpi ruoho aidan toiselta puolen, kaataa samalla houkutteleva pajukko. Aidata lisää laitumia ja silti olla pelko persiissä, että riittääkö. Onko laidunpaine sopiva, vai onko liikaa porukkaa liian pienellä alalla. Kasvaako laidun, alkaako köyhtymään. Laihtuuko lampaat, kasvaako karitsat, onko ripulia...
Puhumattakaan siitä jatkuvasta stressistä, jos lähdet kotikumpua pidemmälle. Miten ne sielä pärjää, karkaako, pysyvätkö aitojen sisällä.

Ihan oikeasti tulee valtava halu lyödä hanskat tiskiin. Kiitos ja hei, eiköhän se ollut sitten tässä. Jättäisi korkeintaan pari lammasta villaa tuottamaan. Mielessäni jo teinkin inventaariota, kuka lähtee ja kuka jää. Taas vaihteeksi. Lähtöpassit onnistuin antamaan peräti kahdelle uuhelle, loput saisi jäädä... Lähtöpassit saaneista toisella on ruma ääni jota käytetään koko ajan, ja huono villa. Toinen taas on risteytys, emo kainuunharmas ja isä meidän harmas-jaalanlammas Ami. Ainoa ei-puhdasrotuinen uuhemme. Arka kuin mikä. Se nyt todennäköisesti lähteekin, viimeistään ensi keväänä. Sen piti lähteä jo syksyllä teuraspässien kanssa, mutta oli vielä sen verran pieni, että jäi kasvamaan.

Näissä tunnelmissa aitasimme tänään illalla pihapiiristä yhden alueen, joka kaipaa raivausta. Jätin siihen 4 uuhta, joista kahdella on vielä karitsat alla. Olkoot siinä niin kauan, että viimeisetkin karitsat on vierotettu. Syökööt alueensa puhtaaksi, jonka jälkeen niitä ruokitaan hyvällä niittoheinällä. Sillä välin laitumet saa rauhassa kasvaa, kun laidunpainekin on pienempi.
Aluksi sinne jäi 5 uuhta, mutta näistä yksi ikävöi niin kauheasti siskonsa perään, että vein sen muiden luo laitumelle. Jännä juttu, siskokset ovat jo aikuisia -molemmat jo kerran poikineitakin-, mutta silti kulkevat hyvin tiiviisti kimpassa. Tämä pihapiiriin jäänyt Janis seistä pönötti portilla ja huusi. Laitumelta Joni-sisko vastasi. Ääni oli hiljaisessa kesäillassa kova ja kantava. Säälin niin sisaruksia, kuin naapureiden ja meidän yöuniakin, ja kiikutin ikävöivän Janiksen siskonsa luo.
Oli ihana reissu. Janis tuli nätisti kuin koulutettu koira vierellä. Kun se kuuli siskonsa äänen laitumelta, päästi se pienen ja kiihkeän "yyyyyh!"-äänen ja tihensi askeleitaan.
Laitumella tunnelma oli rauhallinen. Kaikki halusivat päästä uupuneen lampurin luo hyvää energiaa antamaan. Marjatta tuli ihan viereen, painoi poskensa minun poskea vasten. Oli hiljaa ja hengitti. Luovutti lampaasta lähtevää rauhallista oloa, ikään kuin sanoen "älä huoli".
Muut olivat siinä ympärillä, Tyyne ja Jännä liittyivät Marjatan piiriin. Oli hieno hetki.
Ihastelin niiden rauhallisuutta, tyyntä olemusta, upeaa villaa. Ymmärsin, miksi tätä teen.

Aina välillä se tulee. Uupumus ja epäusko. Oikeastaan kai missä tahansa asiassa. Työssä kuin työssä, hommassa kuin hommassa. Pitää vain kerta toisensa jälkeen löytää sieltä se juttu, minkä takia sitä tekee, miksi on juuri siinä tilanteessa. Sitten on aika tehdä isoja päätöksiä, jos sitä juttua ei enää löydy.

Kanin kerintää

Angorakanisiskokset Nasti ja Bella on nyt sitten keritty ensimmäisen kerran. Lupaan ottaa kuvan heti, kun villa vähän kasvaa... Tuli aikasen ... hmmm... jänskän näköisiä pupuja kerinnän jälkeen. Mutta harjoitus se kai tässäkin tekee mestarin, tällä kertaa oltiin eka kertalaisia niin kanit kuin minäkin.
Hauskaa oli, että pelottomampi Nasti oli rauhattomampi sylissä. Koko ajan sai olla varuillaan, että mihin se sinkasee. Arempi Bella taas istua nöpötti kaikessa rauhassa sylissä, ei vaikuttanut edes kovin kauhuiselta.
Sakset meillä lähtee hankintalistalle heti.Nyt ei meinannut kunnolla saada villaa irti, oli vähän nyhräämistä. Ja uus heinähäkki täytyy myös saada. Tämä nykyinen varistelee heinää kanien päälle, ja arvokas villa onkin sitten sen näköistä. Kauheilla takuilla oli tytöt, käyttökelpoista villaa sain vain vähän talteen. Toitovottavasti ens kerintä on jo parempi. Nämä täytyy keriä kutakuinkin kolmen kuukauden välein.

Kovasti ollaan myös ahkeroitu tulevan kanilan parissa. Sehän tulee tuonne navettaan, jossa oli viimesyksyn teuraspässit kasvamassa. Sain navetan putsattua vanhoista pehkuista, ja nyt täytyy sitten alkaa rakentelemaan sinne karsinat. Ja laittaa välikatto. Otettiin katto pois kun navetassa oli lampaat. Kävi tila huomattavan ahtaaksi vanhassa navetassa, kun pehku alkoi talven mittaan kasvamaan. Nöyränä kumarassa oli lampurin lampolassa kuljettava...