Lintujen talviruokinta

Josko muutama sananen pihalinnuista.
Tässä pihassahan on ruokittu lintuja jo kauan ennen kuin me tähän muutettiin. Päätettiin jatkaa perinnettä, ja linnuille tuttua ruokintapaikkaa.

On yllättävän mielenkiintoista seurata, ketä kaikkia talven aikana pihassa ruokaileekaan. Tänä vuonna keltasirkut on olleet aika isona parvena ruokailemassa, talitiaisten lisäksi.Muutamia sinitiainenkin kuuluu päivittäiseen ruokailijakuntaan. Ennen pakkasia pihaan ilmestyi yhtäkkiä urpiaisparvi. Mahtavia lintuja! Liikkuivat tiiviinä parvena, lehahtivat yhtäkkiä puskasta tai maasta isona parvena lentoon. Maahan laskeutuessaan niitä tuskin huomasi, niin pieniä ja maaston värisiä olivat. Tosi kesyn oloisiakin, lehahtivat heti vierelle kun tulin kanalasta sankko kädessä. Ihan kuin olisivat tottuneet, että tuolla on sankko, siltä saa ruokaa.
Vakituisina vieraina ruokapaikalla käy myös kaksi isoa harakkaa. Alkutalvesta mulla oli kauhea sota niiden kanssa. Kyttäsin salaa ikkunan vieressä, ja kun harakat lehahtivat pikkulintujen laudalle, hätistin ne äkkiä pois. Tunsin voitonriemua, kun harakat lehahti pihakuuseen. Kunnes... Yhtäkkiä tuli mieleen, että miksi ihmeessä harakat ei sais syödä?! Ihan yhtälailla niilläkin on nälkä. Sitä paitsi ne ovat hienoja ja viisaita elukoita. Oikein hävetti. Sanomattakin selvää, että myös harakat on tervetulleita ruokailemaan meidän lintulaudalta. Mutta vain ja ainoastaan lintulaudalta, ei esim. portaidenpieleen unohtuneesta roskapussista...
Käpytikkoja on pari käynyt joka talvi pihassa ruokailemassa, niin myös tänäkin talvena.

Sinitiaisia on ollut edellistalvea vähemmän, punatulkkuja ja mustarastaita ei ole näkynyt laisinkaan. Harmi. Varsinkin punatulkku on tolkuttoman kaunis lintu.
Toissapäivänä bongasin pari närheä maassa pudonneita jyviä nokkimasta. Nekin oli tosi hienoja, harmi että lehahtivat heti pakoon, enkä ole niitä sen koommin nähnyt.

Ruokatarjoiluna meillä on kauraa, ohraa, kuorittuja auringonkukan siemeniä ja rouhittua pähkinää. Sapuska tarjoillaan ihan normaalista muovisesta pikkulintujen ruokintapöntöstä. Sämpylää murennan maahan usein. Talipallojakin on pari roikkumassa. Ei tunnu kiinnostavan ketään muuta kuin koiria.
Rottia tai oravia ei ole näkynyt. Luulen, että kissat pitää rotista huolen ja Joiku-porokoira häätää oravat kauemmas. Se ei haittaa yhtään, nuo pörröhännät saattaa keväisin alkaa aika röyhkeiksi kanalavieraiksi. Oravat vie myös pikkutipuja. Onneksi ei meidän kanalasta ole vienyt vielä kertaakaan, mutta tiedän paljon paikkoja, jossa näin on käynyt. 

Pakkastouhuja

Tulihan se talvi viimeinkin. Ja pakkaset.
Talvi tuo aina oman haasteensa pientilallisen elämään. Meillä ei ole eristetty lampolaa. Näin reippailla -20 asteen pakkasilla lampolassa on -13 astetta mittarissa. Lämmintä vettä saa kantaa selkä vääränä, kuten myös kuivaa olkea kuivikkeeksi. Heinää ja kauraa kuluu.
Vaan eipä näytä lampaat olevan moksiskaan pakkasista. Jos pakkanen ei laske kauheasti -20 asteen alle, avataan aamulla lampaille ovet ulkotarhoihin. Ne käyvät mielellään muutaman kerran päivässä jalottelemassa pihalla. Seisoskelevat auringon valossa märehtien, hampsivat välillä havupuiden oksia, joita tarhoihin on viety. Nyt on myös aika kaivaa kesällä kuivatut kerput esiin, ja antaa lampaiden herkutella.

Aamut alkavat meillä kuuden jälkeen, ennen kuin mies lähtee töihin. Käyn antamassa kanoille ja pupuille ruuat ja lämmintä vettä. Kanalassa pysyy lämmöt juuri plussan puolella, vedet ei ole kertaakaan vielä olleet jäässä. Vähän riitteessä joinain aamuina, mutta aika hyvin sielä on lämmöt pysyneet. Lattiatasolla on nollan tuntumissa, siitä n.20 cm ylöspäin ollaan jo reilusti plussan puolella.Oli hyvä juttu, että sain laitettua villat kattoon kesällä.

Kanalan jälkeen on vuorossa lampola. Laittelen sinnekin uudet lämpimät vedet ja heittelen lampaille ja vuohille ruuat, ja kärrään iltaa verten heinät valmiiksi.
Sitten onkin aika ruokkia koirat, kissat, lapsi ja itseni, ja laitella tulet uuneihin.

Irmeli-vuohen lypsy tapahtuu aamupäivällä, kun lähdemme pojan kanssa ulos. Samalla lisäilen kaikille lämmintä vettä ja kuivittelen karsinat. Kannan kerput ja havut ulkotarhoihin, availen ovet ja tarkistan että kaikilla on kaikki kunnossa. Myöskin kanat saavat puuronsa ja puput vähän havuja tai oksia.
Ulkolintujakaan ei sovi unohtaa. Näillä -20 asteen pakkasilla on niidenkin ruuankulutus tosi huimaa, koko ajan saa pönttöä täytellä.

Illalla on vuorossa uus keikka. Taas lämmintä vettä ja heinää, väkirehut tarvitseville.
Poikimiset alkaa lähestymään, joten osa mammoista on siirretty jo tuhdimmalle ruualle. Meillä ei erotella näitä eri karsinoihin, vaan väkirehun syöjät otetaan aina ruokinnan yhteydessä vähän sivummalle. Toimii pienen katraan kanssa. Lampaat oppii tosi nopeasti, kuka saa ylimääräistä ruokaa ja kuka ei. Alun kaaoksen ja rynnimisen jälkeen tilanne tasottuu, ja muutaman päivän kuluttua ruokakupille tulee ainoastaan ne, jotka sitä ruokaa saa. Osa voi välillä käydä vähän norkoilemassa, että onko juuri tosi ettei heille mitään heru, mutta kun ei heru niin ei. Turha siinä on norkoilla.

Myöhään illalla on vielä yhden kiekan vuoro. Käyn sammuttelemassa valot ja tekemässä tarkistuksen, että kaikki on ok. Yleensä siinä vaiheessa porukka on jo pahnoilla makoilemassa. Osa vielä märehtii, osa jo nukkuu reporankana kaula pitkällä.

Kukkopoikain kuulumisia

Kukkopoikia on tällä hetkellä 18 kpl kasvamassa. 13 niistä muutti omaan poikamiesboksiinsa, loput saavat vielä hetken olla äitiensä helmoissa. Poikamiesboksiin muuton myötä saadaan rauha pysymään kanalassa, kun nuoret klopit ei ala haastamaan pääkukkoja. Ja onhan tuo ruokkiminenkin helpompaa. Nämä jätkät nimittäin syövät kuin pienet hevoset!

Mitään tappeluja ei ole poikien kesken ollut, sulassa sovussa jakavat uuden kämppänsä. Pojat saavat aamuisin kaurarypsiseosta ja puuromössöä. Kaurat heitellään pehkuihin, näin kukot saavat luontaista tekemistä kun kuopsuttelevat pehkuja ja etsivät jyviä. Puuro pojille tarjoillaan pesuvadeista.
Ruuan lisäksi pojilla on boksissaan kanankalkkia, turpeella ja puutuhkalla täytetty kylpyastia, vettä, pöytä jolta voi katsella ikkunasta ulos (ja tätä mahdollisuutta ne kyllä hyödyntävät! Ihanan näköistä, kun kukkoarmeija päivystää navetan ikkunasta...) ja tietysti orret.

Osa kukoista on jo sen verran isoja, että ne voisi teurastaa vaikka heti. Näistä maatiaisistahan ei mitenkään valtavan kokoisia tule, eikä ole tarkoituskaan. Rauhassa saavat kasvaa sinne puoleen vuoteen asti. Alhojen lisäksihän meillä on alho-brahma risteytyskukkoja pari kappaletta. Brahma on liharotu, iso ja majesteettinen. Nämä risteytystiput kasvavat vähän isommiksi kuin puhtaat alhot.

Itsehän minä en näitä pysty päiviltä ottamaan. Ollaan joskus miehen kanssa teurastettu ekat omat kukkopojat. Minä pitelin kukkoa, mies käytti vesuria. Kyllähän niistä henki lähti tosi nätisti, ei mitään ongelmaa ollut, mutta kovillehan se otti. Seuraavaa teurastuskertaa ei tullut. Se hetki, kun kukko pitää pölkylle laittaa... Se liike ei vaan lähde, kädet jumittuu...
Meinashan se vähän harmittaa, että kyllähän se nyt pitää pystyä oma liha teurastamaan, mutta sitten pääsin itseni kanssa sopuun. Ajattelen asian niin, että minä tarjoan kukkopojille mahdollisimman hyvän ja luonnonmukaisen elämän, se riittäkööt. Joku toinen hoitelee sitten sen asiallisen lopetuksen. Se "Joku Toinen" on metsästävä serkkupoika, joka tulee tarvittaessa hätiin.

Yks tosi huono puoli näissä kukoissa on. Ne ovat nimittäin aika ihania... Hienoja värityksiä ja rohkeita luonteita. Ei millään hennoisi laittaa niitä pois. Vaikka kuinka olen yrittänyt olla bongaamatta sieltä mitään suosikkia, väkisinkin silmä aina etsii sitä yhtä ruskeaa, jossa on paljon valkoista ja harmaata.  Tai sitä kokoharmaata, jossa on hienoinen aavistus punaista ja keltaista....

Pässipoikain kuulumisia

Meillä kasvaa rakastettua pässipoikaa....

Pikkupässeille on sovittu teurastusaika. Lähtevät kuun lopulla. Tavallaan helpotus. Pässipojat on ulkoruokinnassa, pimeä tulee yhä aiemmin ja aiemmin. Iltaruokinta täytyy pian tehdä otsalampun valossa. Saadaan palata normaaliin talviarkeen, kun kaikki märehtijät ovat sisätiloissa ja saman katon alla. Helpottuu lampurillakin hommat.

Pässipoikien joukossa on taas pari minilammasta. Syntyivät pieninä eivätkä ole päässeet kasvussa muiden tasolle. Hetken mietin, että olisin vienyt lampaat teurastamolle erissä, isot ensin ja pienet muutaman viikon kuluttua perässä. Vaan olkoot. Menkööt kaikki kerralla.
Siihen saakka säädän ruokailun kanssa. Otan kolme pienintä erikseen syömään, annan vähän tuhdimpaa väkirehua sillä aikaa kun toiset mutustaa pelkkää kauraa. Onhan se yhenlaista puljausta, mutta toivottavasti kantaa hedelmää. Vai pitäisikö sanoa lihasta...?

Siinä se on. Yläkuvassa meidän pikkupässien heinänsyöttöhäkki (taka-alalla pässien mökki). Toimii, vaikka näyttää ehkä hassulta. Kyllähän ne tuostaki heinää allensa vetää, mutta ei ihan niin tolkuttomasti kumminkaan, että lampurilla alkaisi verisuoni tykyttämään.

Hienoja taljoja on tulossa. Kolme ruskeaa, pari erisävyisen harmaata ja kolme erisävyisen mustaa. Niin se vain työ tekijäänsä "kovettaa". Nyt sitä jo kattelee pässipoikien takareisiä vähän "sillä silmällä" ja kokeilee miten paljon on lihaa luiden päällä. Ja haaveilee ihanista taljoista, mittailee villan pituutta ja miettii, olisiko sittenkin pitänyt keriä edes pari lammasta,jotta saatais lyhytvillaisiakin taljoja...

Kanakuulumisia

Kanalassa on hieman uudistuksia. Tai tarkemmin kanojen rehustuksessa. Meillähän on kanat syöneet lähi-kauraa ja lähi-ohraa, mutta siihen se lähi onkin sitten loppunut. Munitusrehu on tullut kaupan pussista. Tämä geenimanipulaation aika laittoi miettimään asioita uusiksi (kyllä kirpaisi käydä maatalouskaupasta 40 kg:n rehupussi, jonka tuoteselostuksessa vasta kotona huomasin lukevan "geenimuunneltu soija").  

Nyt on kokeilussa kotoperäinen ruokinta. Ohran ja kauran lisäksi kanat tarvitsee eläin- ja kasvivalkuaista sekä viherrehua. Eläinvalkuainen on helposti hoidettu kun arkkupakastin on täynnä erilaisia lihoja koirille ja vuohesta saadaan kanoillekin piimää, mutta tuo kasvivalkuainen on ollut muka jotenkin ongelma. En tunne lähistöltä herneen tmv. tuottajia, eikä tee kyllä mieli kauheasti ajella pitkin maakuntaa milloin minkäkin ainesosan perässä.
Kunnes hermostuin pähkäilyyn, ja ostin ihan tavan kaupasta muutaman pussillisen hernettä, auringonkukan siemeniä sekä pellavansiementä. Nämä tehosekottimeen ja avot, kanasilla on kasvivalkuaissotku valmis! Tätä kauran ja ohran sekaan ja kaikki sekaisin ruokinta-automaatteihin. Ja menee kuin kuumille kiville.

Hjalmar-kukon tiukka katse.

Liha-/piimä-/ruuantähdepuurosta tulee siis eläinvalkuainen. Tähän on helppo lisätä kivennäisiä ja vitamiiniä tai vaikka valkosipulia tarpeen mukaan. Pakkasilla kannetaan lämpimät puurot joka päivä nokkien alle, mutta normaalisti mössö jaetaan muutaman kerran viikossa.
Viherrehua nyhdetään pihasta ämpärikaupalla niin kauan kuin sitä riittää. Sitten tyydytään kokonaisiin kaalinpäihin (mukavaa tekemistä kanasille, kun saa niitä nokkia), salaatteihin, kurkkuihin ja kuivaheinään. Saapa nähdä miten tulee sujumaan. Helpompaahan se toki on nakata pussista sapuskat kuppeihin, mutta ei tämä järjestely ainakaan toistaiseksi liikoja pääse rasittamaan.

"Joko sitä herkkupuuroa saa?"

Ettei tule harhaluuloja, niin mainitaan nyt vielä että edellämainittujen lisäksi kanat tarvitsevat kalkkia munien tuottamiseen, sekä soraa/karkeaa hiekkaa. Sora/hiekka toimii kivipiirassa hampaiden tavalla, jauhaen ruokaa pienemmäksi. Kesällä meillä ei ole soraa laisinkaan tarjolla, kanaset löytävät kyllä ulkoa tarvitsemansa, mutta talveksi sitä laitellaan pikku kuppeihin kanalaan. Soraa kuluu tosi vähän. Välillä tuntuukin, että rakeinen kanakalkki toimittaa myös soran virkaa.

Nuori kukkopoika, jonka piti päätyä pölkyn kautta ruokapöytään. Vaan oli niin komea ja hyvätapainen, että sai meiltä kodin ja nimekseen Piiparinen...

Syksyn ekat kukkopojatkin on nyt sitten päätyneet pakkaseen. Onneksi serkkupoika metsästää, joten hän on lupautunut hengenotto-puuhiin. Kerran olemme sen itse tehneet, ja tais mennä vähän ("vähän"...) vetistelyn puolelle koko homma. Kukot kyllä pääsivät kunniallisesti hengestään, mutta emäntä sai jonkinasteisia hengenahdistuksia... Olen kiitollinen, että voin tarjota hyvän ja lajityypillisen elämän kukkopojille, ja olen erittäin kiitollinen että joku muu ottaa ne pois päiviltä. Suutarit pysykööt lestissään.

Vielä riittää kukkopoikia teurastettavaksi, joten kaupan rääkättyyn höttöbroileriin ei tarvi hetkeen koskea. (Docventuresin erittämän Food,inc:in jälkeen nakkasin vielä yhdelle sinnikkäälle hautojalle 8 munaa alle, hautokoot sitten ja tehkööt meille lisää kukkopaisteja...)

Emokana ylpeänä päiväkävelyllä jälkeläistensä kanssa.

Kanasilla on alkanut sulkasato päivien pidentymisen myötä. Osa on jo ihan resupellen näköisiä, ja pyrstösulkien puuttuminen tekee niisstä hassun tynkiä. Valon vähentyminen aiheuttaa myös muninnan laskua. Kanat saavat pitää ansaittua taukoa, kunnes kaikilla on sulkapeite uusiutunut. Sitten aletaan pikkuhiljaa lisäilemään valoja kanalaan, ja muninta käynnistyilee.

Talvellahan nämä eivät ulkoile. Eivät, vaikka mahdollisuus siihen annettaisiinkin. Lumen tuloon tyssää ulkoilu, sitten tyydytään vain katselemaan ikkunasta tai avoimesta luukusta talvista maisemaa.

Syys

Syksy on tullut. Laidunkausi on päättynyt, ja lampaat ovat sisätiloissa. Toki vain yöt, päivisin ne pääsevät omaehtoisesti ulkoilemaan pienempiin talvitarhoihin. Vuohet viedään aamuisin laitumilleen ja haetaan yöksi lampolaan. Ovat tyytyväisempiä isossa laitumessa, kun on tilaa kuljeskella. Myöskin pässit pääsevät päiviksi metsälaitumelleen. Voishan sitä tietysti aidata uuhillekin jonkinlaisen metsäalueen. Mielenkiintoisempaahan se on metsässä kuljeksia, kuin pienessä talviaitauksessa pönöttää.

Vuohemme Valpuri ja Irmeli. Kuva on kahden vuoden takainen.

Teuraspässit ovat vielä kokonaan ulkona. Niillä on hyvä mökki pikkulaitumella, kolme seinää ja katto, minne pääsee tuulta ja sadetta piiloon. Laidun niilläkin on jo loppunut, joten nekin ruokitaan kuivaheinällä ja kauralla laitumelle.
Pitäisi ottaa kuva meidän heinänsyöttötelineestä... Laitettiin pojan vanha pinnasänky uusiokäyttöön. Isäntä tekas siihen katon, kuljetettiin koko komeus laitumelle ja heinää täyteen... Pässit saavat turpansa pinnojen välistä sisään, ja saavat näin syötyä heinäänsä. Muussa tapauksessa ne vetäisivät heinää tolkuttomasti jalkoihinsa. Harmittaa semmonen heinäntuhlaaminen.

Kuva on vuoden takainen, mutta sama näkymä on lampolassa tälläkin hetkellä...

 Kanoille on laitettu kestopehkut, joiden tarkoitus on tuottaa lämpöä. Kestopehku on meillä pienellä alueella orsien alla. Rakensin sinne rimoista kutakuinkin metrin korkean ja 1,5m x 0,5m alueen. Näin sinne luonnollisesti tippuu suurin osa jätöksistä, kanat kun kakkaavat eniten orsilla ollessaan. Lisäpotkua palamiseen haetaan märehtijöiltä ja kaneilta, joiden papanoita kipataan kestopehkuun myös. Kestopehkuun kasataan myös kaikenlaista palavaa ainetta kuten heinää ja olkea. Sinne kärrätään pihasta haravoidut lehdetkin.
Toivottavasti saadaan pehku palamaan ja palo kestämään, se on suuri helpotus sähkölaskussa...

Alhopääkukkomme Hjalmas, The Kukko

Seuraavaksi on vuorossa kanalan keittiön katon lisäeristäminen,  kaneille pesäkoppien rakentaminen ja lampaatkin täytyy piakkoin päästää villoistaan. Näin niille ehtii kasvaa lämmittävä ja ilmava talvivilla. Pikkulinnuillekin on aika laitella vähän ruokatäydennystä, alkaa olemaan porukkaa sen verran paljon ikkunoista kurkkimassa, ikään kuin sanoen "etkö tosiaankaan meinaa mitään antaa...?!".

Viime syksy oli pimeä ja sateinen. Toivottavasti nyt tulee paljon kauniin kuulaita syyspäiviä.

Casper

Huomaan, että blogi on jäänyt kesän tuoksinnassa aivan retuperälle. Ei ole tullut esiteltyä lauman uusinta jäsentäkään, nimittäin ihanaa luonnonkeltaista angorakanipoika Casperia.

Casper tuli tietysti sulhoksi meidän ruskeille angoratytöille. Poika on kiltti kuin mikä, ja mukavan kesy. Vaikka kanit ovatkin ns. tuotantoeläimen asemassa kanalassa, käsittelen niitä vähän joka päivä. Koppaan syliin, tutkin turkkia tai edes silitän vähän. On tosi ikävää, jos angorakani on vaikeasti käsiteltävä, eikä vähiten sen kolmen kuun välein kerittävän villansa takia.

Casper sujahti laumaan tosi hienosti. Se asustelee yksikseen omassa karsinassaan, mutta pääsee joka päivä häkin läpi kosketuksiin tyttökanien kanssa. Pikkuinen Casper tuntuu todellakin pikkuiselta tyttöihin verrattuna, tytöt kun ovat salaa kasvaneet isoiksi angorakaneiksi. Tässä talven mittaan olisi Casperin tarkoitus käydä vähän heilastelemassa tyttöjen kanssa. Helmi-maaliskuulle toivotaan pieniä angoralapsia.