Kanin kerintää

Angorakanisiskokset Nasti ja Bella on nyt sitten keritty ensimmäisen kerran. Lupaan ottaa kuvan heti, kun villa vähän kasvaa... Tuli aikasen ... hmmm... jänskän näköisiä pupuja kerinnän jälkeen. Mutta harjoitus se kai tässäkin tekee mestarin, tällä kertaa oltiin eka kertalaisia niin kanit kuin minäkin.
Hauskaa oli, että pelottomampi Nasti oli rauhattomampi sylissä. Koko ajan sai olla varuillaan, että mihin se sinkasee. Arempi Bella taas istua nöpötti kaikessa rauhassa sylissä, ei vaikuttanut edes kovin kauhuiselta.
Sakset meillä lähtee hankintalistalle heti.Nyt ei meinannut kunnolla saada villaa irti, oli vähän nyhräämistä. Ja uus heinähäkki täytyy myös saada. Tämä nykyinen varistelee heinää kanien päälle, ja arvokas villa onkin sitten sen näköistä. Kauheilla takuilla oli tytöt, käyttökelpoista villaa sain vain vähän talteen. Toitovottavasti ens kerintä on jo parempi. Nämä täytyy keriä kutakuinkin kolmen kuukauden välein.

Kovasti ollaan myös ahkeroitu tulevan kanilan parissa. Sehän tulee tuonne navettaan, jossa oli viimesyksyn teuraspässit kasvamassa. Sain navetan putsattua vanhoista pehkuista, ja nyt täytyy sitten alkaa rakentelemaan sinne karsinat. Ja laittaa välikatto. Otettiin katto pois kun navetassa oli lampaat. Kävi tila huomattavan ahtaaksi vanhassa navetassa, kun pehku alkoi talven mittaan kasvamaan. Nöyränä kumarassa oli lampurin lampolassa kuljettava...

Aidoista läpi

Karitsoiden luovutus uusiin koteihin on siis alkanut. Eilen lähti Marjatan ihanat tytöt ja lempeä Lenni-pässi. Kotona on enää Sonjan kolmoset ja Siirin tytär. Nämä lähtenevät juhannuksen jälkeen uusiin koteihin. Niin, ja tietysti pieni pässilauma, joka odottelee syksyä.

Tyynen ruskeat kolmoset lähti maisemanhoitoon, loput pässipojat pääsevät aikanaan isojen pässyköiden kanssa laiduntamaan. Mikäli tuo kylmä sade tänään taukoaa, vien sinne jo ensimmäiset pojat. Lennartti ja Loimu ovat tällähetkellä lampolassa ihmettelemässä äiditöntä eloaan. Mitä todennäköisemmin ainakin toinen näistä pojista saa syksyllä jatkaa sukua ennen lähtöä teurastamolle. Niin hyväkasvuiset ja ihanaluontoiset pojat kyseessä, ja Loimulla varsinkin hyvä villa.

Tyynen kolmoset ja pikkulampuri siellä jossain...

Viime vuonna tein itselleni lupauksen, etten turhaa kaveeraa teuraspässien kans. On inhottava pala viedä pässit viimeiselle matkalleen, jos niihin on mennyt ihastumaan. Keväällä se onnistuikin. Kävin navetassa vain huoltamassa elukat, päästin aamuisin jalottelemaan metsään, katsoin että kaikki on kunnossa ja se siitä. Ei rapsutuksia ei taputuksia, ei juuri edes silmiin katsomista...Mutta nyt olen jotenkin lipsunut... Sitä huomaa istuvansa lampolassa ja rapsuttelevansa pikkujätkiä, jotka niiaavat takajaloillaan melkein maahan asti ja viputtavat pieniä häntiään.
Ja kyllähän siihen erityinen suhde tulee, kun istuskelee vastaniitetyn heinäkuorman päällä mönkijän peräkärryssä emostaan erotettu Lennartti sylissä... Voi mikä kuvan paikka, mutta tietystikään kameraa ei mailla halmeilla, kuvaajasta puhumattakaan.

Ruskea mäyräpoika Lenni

Vuohet tuottaa päänvaivaa ihan tosissaan. Tai vuohien kesäpaikka. Viime vuonna aidattiin niille hyvät metsälaitumet ajatuksella, että tekevät samalla hyvää maisemanhoitotyötä, paikka kun oli pahoin pusikkoutunut. Laidun oli iso, kallioinen ja varmasti vuohen mielestä mahtimesta. Mutta mutta.
Sarvipäät teki niin hyvää työtä, että nyt siellä ei kasva mikään! Pieni ruohopläntti ja muutama kituuttava nuori puu, ei muuta. Ei puhettakaan, että sieltä riittäisi ruokaa kolmelle aikuiselle vuohelle ja kahdelle kilille.
Siispä niittämään. Ja päästämään vuohet "ulos syömään". Ei iso homma, mutta ei kelpaa vuohille. Ne haluaa syömään silloin kun itse haluaa. Jos aamulla on ruoka myöhässä, tulee ne aitojen läpi. Tai jos illalla ruualle päästö venähtää, on ulkona kauhea huuto ja vuohilla ketutus.
Niittoheinäähän sinne ei kannata määräänsä enempää syytää, vuohet vaan talloo ne jalkohinsa eivätkä syö. Ja taas tullaan läpi aidoisa...

Luukas-pukki joutui jo muuttamaan hetkeksi takaisin lampolaan ja laudoitettuun talvitarhaansa. Se on niin painava, että se katkoo helposti meidän kuusitolpat ihan vain vähän nojailemalla niihin koko ruhollaan... Täytyy askaroida sille pukinpitävä aitaus, ja syöttää Luukasta sinne. Ihan turha katkotuttaa sillä kaikkia tolppia vuohien metsälaitumelta. Toivottavasti saadaan pian taas isot pässit maisemanhoitotöihin takapihan metsää raivaamaan, Luukas-poika saa mennä niiden mukana.

Vieroitetut

Pieni lampurimies ja pienet pässimiehet.

Ensimmäiset pässipojat on nyt sitten vierotettu. Kaikki ei sujunut niin kuin oli suunniteltu, tai edes niin kuin aikaisempina kesinä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Tällä erää...
Tarkoituksena oli ottaa emot pois laitumelta, ja vahva ajatus oli että kakarat seuraavat emojaan. Vaan eivätpä seuranneet. Ruskean Tyyne-lampaan kolmospojat tulivat hienosti, mutta mustan Jumi-uuhen kolmosista vain yksi tuli. Lacu ja Lemmy jäivät laitumelle. Saivat aikaan villiintymisen, jolloin kaikki uuhet ja karitsat häipyivät kuin pierut saharaan pitkin laitumia.
 Eipä siinä auttanut muu, kuin viedä osa porukasta lampolaan ja jättää muut siltä erää laitumelle.

Uusi yritys seuraavana päivänä. Kauhea helle, sääsket kiusasi, ukkosta ilmassa. Eipä ihme, että kesken kaiken ärhäkkä migreeni teki tuloaan. Saimme kumminkin alkusählingin jälkeen emot ja karitsat kunnialla pois laitumelta. Karitsat menivät vanhaan tuttuun lampolaan, ja emo-raukat joutuivat navettaan olkikuurille.
Uuhet saavat muutaman päivän pelkkää olkea ja vettä, jotta menisivät umpeen mahdollisimman pian. Vaarana on aina utaretulehtus, jos emo jää heruttamaan maitoa. Maitoa ei tehdä ihan tyhjästä kumminkaan, eli jos ei tule kunnon sapuskaa, loppuu maidontulokin.
Käytämme emot vielä tänään karitsoiden luona, saavat kakarat imuttaa viimeiset tipat tisseistä, jonka jälkeen pitäisi maitohanojen aika hyvin ehtyä.

Veljekset Laikku ja Läsi, taustalla ruskea suomenlammas Lassi.

Pässipojista neljä lähtee tänään uuteen kotiin, suomenlammasveljekset Lacu ja Lemmy, sekä yläkuvassa olevat kainuunharmasveljekset Laikku ja Läsi. Pojat toimivat uudessa kodissaan kesän maisemanhoitajina  sekä seuralaisina, syksyllä niitä odottaa niin monen muun pässipojan kohtalo.

Veljekset mäyränvärinen Lenni-poika, mustavalkoinen Lemmy ja musta Lacu. Edessä ruskea Leevi.

Sitten ensi viikolla uuteen kotiin lähtee Lacun ja Lemmyn veli ruskea mäyräpoika Lenni. Lennistä ja meidän pojasta on tullut Ystävät.  Lenni on tosi mukava ja seurallinen pieni pässimies, mukava että se saa siitospässin viran uudessa kodissaan.

Janis-uuhi katselee kaihoisasti ikkunasta ulos.

Emo-rukat ovat vähän harmissaan navetaassa. Ja onko se ihme! Kesä kukkeimmillaan, ja rouvat joutuvat sisätiloissa natustamaan tyhmää olkea. Toivottavasti ne pääsevät pian takaisin laitumille.

Pontus 22.9.2002-27.5.2013

Jouduimme saattamaan uskollisen ystävämme ajasta ikuisuuteen viime maanantaina.
Ärhäkkä luusyöpä sai otteen maailman parhaasta vahtikoirasta.
Ikävä tätä suurisydämistä herrasmiestä on suuri, vaikkakin tieto tuskattomasta olemisesta helpottaa.

Nuku hyvin Pontus, emme koskaan unohda sinua.

Pontus on nyt rakkaan "isoveljensä" luona...

...sekä tapaa pitkästä aikaa siskonsa Pipsan.

Laidunelämää

Laitumilla on oltu nyt viikko. Ensimmäinen lohko syötiin tyhjiin alle viikossa. Toivottavasti laidun kestää tämän hetkellisen ylipaineen. Pianhan sitä saa alkaa luovuttelemaan ensimmäisiä karitsoita uusiin koteihin.

Lassi, joka lähtee veljiensä kanssa Orivedelle kesätöihin.

Jumi ja poikansa Lemmy. Lemmy lähtee kolmen muun pässipojan kans Kangasalle kesäksi, syksyllä sitä odottaa niin monen muun pikkupässin kohtalo.

Justiinan Lasse ja pikkuinen Late. Hienosti on pienikin kasvanut ja voimistunut.

Kesätyttö Kumma.

Hiljainen lampola

Ami-pässi toivottaa kaikille rehevää kesää!

Nyt on lampola tyhjä ja hiljainen, lampaat lähti eilen laitumille. On ollut aivan ihanan lämpimiä kevätpäiviä, jotka tuntuvat jo ihan kesältä. Yöt ovat kumminkin vielä viileitä, alle 10 asteessa.
Saimme laajennettua uuhien laidunta äitienpäiväviikonloppuna, pässien laidun tarkistettiin eilen. Vielä pitää vähän puljata pässien puolella, täytyy laajentaa laidunta enemmän metsän puolelle, saa pässykätkin paremmin suojaa.

Pässykät ilta-auringossa laitumella.

Ensimmäiset laidunyöt ovat aina jonkinlainen stressi, ainakin lampaanpitäjälle ja vissiin vähän lampaillekin. Lampuri kuuntelee yön hiljaisuutta korvat soikeina, miettii mitenköhän ne siellä pärjää, paleleekohan niitä, ei kai vaan mikään koira pääse niitä kiusaamaan ja ajattamaan... Lampaat ovat riemuissaan laitumelle pääsystä, mutta illan tullen ne jonottavat portilla kuin sanoen "no niin, johan täällä on oltu, tules viemään meidät yöksi kotiin...".

Pian sitä kumminkin tottuu. Lampuri leppoisiin aamuihin, kun ei tarvitse kantaa selkä vääränä ruokaa ja kuivikkeita, ja lampaat ihanaan vapauteen. On mahtava katsoa, kun lampaat makoilevat auringonpaisteessa silmät ummessa märehtien. Yhtäkkiä joku nousee ja vähän villiintyy, ja samassa onkin koko lauma jalkeilla ja tekee hurjia loikkia ja pukitteluja, pompahtelee tasajalkaa menemään. Niin karitsat kuin aikuisetkin, kaikki ovat kuin mitäkin tytönhupakoita.

Pikkuinen Lilian äitinsä ja isänsä kanssa laitumella.

Vuohetkin pääsivät laitumille. Tosin tämä sakki kiikutettiin yöksi sisälle. Vuohilla varsinkin on kauhea kaipuu omaan turvalliseen kotiin yöksi. Joka kevät sama episodi, illan tullen vuohet partioivat levottomina portilla, huutelevat ja varsinkin Valpuri kiljuu kimeästi. "Etkö sinä kuule, tule tänne heti ja vie meidät sisälle!!!"
En ehtinyt laittaa niiden kesämökkiä kuntoon eilen, joten ajattelin että jätän sarvipäät ulos yöksi vasta sitten, kun mökkikin on taas kesäkunnossa.

Uudet tulokkaat

Kurkiniemessä on uusia tulokkaita. Oikein uusi lajikin. Nimittäin viikko sitten laumaan liittyi pari angorakania. Kanit ovat ruskeita sisaruksia, parin kuun ikäisiä, Niittymäen Anastasia ja Annabella. Nimet lyhenivät käytössä Nastiksi ja Bellaksi. 

Kaneista toinen, Nasti, on suht seurallinen. Se tulee aina katsomaan, mitä tulijalla on mukanaan. Bella taas on vähän arempi, usein se suihkaiseekin pesäkoppiinsa nanosekunnissa, kun ääntä kuulee. Tosin onpa pientä edistystäkin havaittavissa, varsinkin kun lahjoo omenapuunoksilla.

Angorakanit tulivat Kurkiniemeen villan- ja lihantuottajiksi. Kauan aikaa on kytenyt ajatus lihakaneista, mutta jonkin siinä vähän tökki. Kunnes. Niin, kunnes näin angorakaneja Niittymäessä.  Jokin loksahti paikoilleen.
Pääasiassa kanit ovat villantuotannossa, mutta ylimääräiset poikaset, joita ei saa eloon myytyä, päätyvät pakkaseen. Näin varmistetaan taas onnellista ja eettisesti oikein kasvatettua lihaa.