City-Martta

Voi että oli Martta hienosti Tallipihalla. Ei olis uskonut, että neidin ensimmäinen kerta kylillä ja ihmisten ilmoilla. Vähän välillä ujostutti, mutta ei mitään paniikkia eikä pelkoa. Korvat uteliaasti pystyssä se katteli maailman menoa. Ihmiset olivat ihmeissään, että mikä rotu se tällainen koira on...
Sattuipa paikalle pikkutyttö, joka innoissaan silitteli Marttaa ja kertasi juuri koulussa opittua "siis tämähän on kili, eikö? Vuohen lapsi. Oliko se naarasvuohi kuttu? Onpa jännää, saan sitten koulussa kertoa, että silitin elävää kuttukiliä!"
Tällaisia reissuja melkein jo toivoisi lisää. Martan kanssa on helppo matkustaa, senkun avaa farkun takaluukun, ja käskee Martan autoon. Ami-pässin kanssa piti aina tyhjentää paku, vuorata se muovilla ja oljilla, tehdä karsina. Oma lukunsa oli autoonlaitto.Vastaanhangoittelevaa 90 kg pässiä ei noin vain autoon laitetakaan...

Lampaat ovat yhä laitumella. On ollut niin kauniita syyspäiviä, että olisi synti laittaa ne nyt jo sisälle. Ne saavat laitumelle kutakuinkin kerran viikossa ison pyöröpaalin heinää, jotta varmasti pysyy vatsat pulleina. Vielä olisi yks laidunkin, jonne ne pääsevät kun tämä paali on syöty. Sitten alkaakin olla jo laitumet loppuunkalutut.

Ainahan se vähän mietityttää nämä pimenevät illat. Uskomattomia juttuja kuulee, kuinka lampaita häviää laitumilta. Löytyy vain katkaistuja aidanpätkiä, ja olipa jossain löytynyt läheisestä ojasta muovipussi, jossa kadonneen lampaan jäänteet. Ihmiset on käsittämättömiä.

Tänä vuonna ei olekaan sitten astutusrumbaa. Päätettiin pitää välivuosi karitsoinnissa. Josko sitä sitten maaliskuussa päästäisiin pohjoiseen poropaimennustapahtumaankin. Aina on olleet lasketut ajat juurikin samana viikonloppuna tapahtuman kanssa, ei mitään toivoa päästä mukaan. Puput on tarkoitus astuttaa keväällä, että ihan ilman jälkikasvuja ei jäädä. Ja tietysti alhot hautoo...
Muutenkin olen aivan riehaantunut tuosta angoravillasta. Olen kehrännyt sitä langaksi, ja voi että on pehmeää ja ihanaa lankaa! Katsotaan nyt, josko otetaan keväällä muutama jänö lisää.

Iloinen apulaiseni

Vielä yksi virstanpylväs täytyy tähän laittaa. Nimittäin pian 3v pojalla alkoi syksyn alussa kerho. Sellainen, johon äidit ei saa osallistua. Pari kertaa viikossa se viedään kerhoon kolmeksi tunniksi, sitten saan hakea pojan kotiin. Uskomattoman hienosti se sinne jäi. Ja uskomattoman paljon on äiti saanut aikaseksi, kun innokas apulainen kerhoilee...
(pyöräilykypärä päässä siksi, kun poljettiin pyörällä kerhoon. vielä ei toki poika mennyt omalla pyörällään, vaan istua napotti äidin pyörän kyydissä.)

Martta lähtee kylille

Meidän Ami-pässimmehän on käynyt erilaisissa tapahtumissa rapsuteltavana. Nyt on Ami sairaslomalla sorkkaongelman vuoksi. Sillä on lohjennut pala sorkasta, ja on tietysti vähän kipeä.
Amia pyydettiin sadonkorjuujuhliin Tallipihalle. Koska Ami ei pysty, lähtee tuuraajaksi Martta-kuttunen.

Martasta on kasvanut hurjan kaunis nuori neiti. Sen värit ovat voimistuneet, ja sille on tullut hauska musta kaulus. Martta on tosi osallistuvainen, utelias ja tykkää rapsutuksista. Ensi sunnuntai tulee olemaan sen ensiesiintyminen, se ei ole koskaan poistunut omaa pihaa kauemmas, saati ole ollut hihnassa.
Ollaankin vähän harjoiteltu hihnassakävelyä tuossa meidän kotitiellä. Hyvinhän se sujuu, en usko että Martalla tulee olemaan kauheasti ongelmia olla ihailun keskipisteenä...

Syksy alkaa väistämättä saapumaan, illat pimenemään. Isot pässit laitettiin takapihalle metsää harventamaan, sielä riittää vielä ruokaa. Kaikille muille on jo aloitettu lisäruokinta. Aikuiset saavat heinää ja omenoita, nuoret kasvavat saavat kauraa lisäksi, teuraspässit vähän rypsiäkin.
Toistaiseksi kaikki ovat vielä laitumilla, eikä ole mitään kiirettä niitä saada sisälle. Kauniita ja lämpimiä syyspäiviä on tiedossa, ja kaikilla on sateensuojat, hätäkö heillä. Uuhillekin viritettiin iso pressu puiden väliin, alle kuivaa olkea. Mikäs siellä mahdollisia sadepäiviä vietellessä.

Yksi virstanpylväskin on tällä mäellä taas saavutettu. Nuori isäntä viilettää nykyään pienellä pyörällä ja ilman apurattaita. Koko kesän se treenasi tasapainoa potkupyörällä (jolla muuten saa hurjat vauhdit, ja alamäessä voikin nostaa jalat ilmaan, ja antaa tuulen viuhua korvissa...), loppukesästä se harjoitteli vajaan viikon verran polkimien polkemista, ja sitten heitettiinkin apurattaat menemään. Päivässä se oppi lähtemään liikenteeseenkin, ja pyöräilee nyt kuin vanha tekijä. Voi sitä riemua! Vielä kun saataisiin se jarrutuskin selkäytimeen, niin voisikin viilettää naapurin muksujen kanssa tuhatta ja sataa...

Taistelevat kalkkunat

Meidän kalkkunoista kaksi on ukkoa ja yksi akka. Pojat alkavat miehistymään, eikä nahisteluilta voida välttyä.
Satuin olemaan kameran kanssa asemissa, kun kalkkunoiden kylpyhetki sai toisenlaisen käänteen.

Aluksi vain purut pöllysi, kun jätit kylpi menemään. Ovat itse valinneet tuon tilan, joka ei ole järin suuri kaikille kolmelle. Ja tokihan siinä pitää kylpeä koko kööri kerrallaan, yksin ei kukaan kylve.

Sitten toinen ukoista vetas jostain herneen nokkaan. Antoi pahaa silmää kaverille.

Kaverikin siitä nousi pystyyn, että mitäs mitäs nyt sitten. Tuimaa tuijottelua...

...kunnes kaveria tönäistiin tylysti.

Vaan siitäpä kaveri sisuuntui niin, että tukisti kanssaeläjäänsä. Vaikka tukka puttuu, on takaraivossa sen verran löysää nahkaa, että siitä saa isolla nokalla tiukan otteen. Ja sitten vaan vääntämään...

Vääntöä kesti hetken, kunnes tappelukaveri alistui ihan tyystin. Pyyteli hienovaraisesti armoa toisen varmistaessa, että kaveri tietää paikkansa.

Voiton merkiksi jalka alistuneen kaverin päälle. Tämän jälkeen kylpeminen jatkui. "Ei muistella pahalla"?

Pissavaivoja ja ummetusta

Onpa aikaa vierähtänyt sitten viimekirjoituksen.
Kanalassa on tällä hetkellä kaikki hyvin. Tiput kasvavat hurjaa kyytiä. Kalkkunat alkavat pikku hiljaa olla teuraskunnossa. Ne ovat tosi kovia syömään ja - paskomaan. Ruokaa kuluu isot määrät, mutta myös tulee ulos. Ei tulis mieleenkään päästää niitä vapaaksi pihaan, sen verran isoja läjiä tipauttelevat joka paikkaan.
Kauhean seurallisia ja tuttavallisiahan ne ovat, mutta hiukan yksinkertaisia. Ne vaan rynnii. Jos sattuu vesiastia tielle, ei haittaa. Aina voi kävellä joko sen päältä (jalka astiaan ja vesi paskassa) tai sitten yksinkertaisesti sen yli (läpi?) niin että vedet on maassa. Olen yrittänyt sijoittaa vesiastiaa eri kohtiin tarhassa, mutta ei auta. Aina ne sen löytää ja joko paskottaa tai kaataa.

Kuva on jo kuukauden vanha, kovasti on pitkäkaulat tuosta kasvaneet.

Tuon sonnan kans oli haastavaa löytää kuiviketta. Sitten muistin, että meillä on sahanpurua, semmosta ihan jauhomaista ja pölyävää. Sitä kun heittelee sateenjälkeen tarhan valkoiseksi, niin johan kuivaa. Kalkkunoitten tarha ei haise oikeastaan laisinkaan, ja elukat on puhtaita. Puhtaus kyllä varmaan johtuu siitä, että nämä sankarit nukkuu yhä mökkinsä katolla. Satoi tai paistoi. Kyllä vähän hirvittää tulevat pakkaset. Tosin toiveissa olisi päästä näistä eroon jo heti syyskuulla. Viimeistään syys-lokakuun vaihteessa.

Yllättävän ketteriä - ja itsepäisiä- nämä kalkkunat. Sitkeästi niistä yksi vaan tuli tuohon oven päälle nukkumaan, vaikka laitoin esteeksi vanerinpalasenkin. Tuossa ei voi olla hyvä nukkua... En halunnut niitä tuohon nukkumaan, koska aamulla ne pongahti pihan puolelle, ja en kestä sitä kakan määrää pihassa... Saatikka 5.30 alkavaa kurnutusta avoimen makuuhuoneen ikkunan alta... Lisää barrikadeja siis....

Pässipoikien kanssa oli ongelmia muuan viikko sitten. Pässien kesätyöpaikasta soitettiin, että nyt ei kyllä ole kaikki kunnossa. Pässi oli vaisu, makoili paljon, ei syönyt. Pötsihäiriö? Auringonpistos? Miten kakka/pissa? Eivät ole vielä nähneet, mutta" pässi näyttäis venyttelevän enemmän kuin muut".  Voi ei. Apua. Virtsakivet.
Sovittiin, että pässinvuokraajat aloittavat itse hoidon minun ohjeitten pohjalta. Hienosti he hoitivat, antoivat kipulääkettä ja tuhtia annosta c-vitamiiniä, juottivat paljon nestettä. Kipulääkkeitten jälkeen pässi piristyi sen verran, että laidunsi vähän muiden mukana. Mutta silti pässillä ei kaikki tuntunut olevan ok.
Pissa tuli aluksi ihan tipottain, mutta sitten olikin kuulemma pissannut ihan kunnolla. Innostuin, että kyllä se siitä sitten.

Parempiakin kuvia olisin voinut ottaa, mutta... Potilas on tuo vaaleampi.

Vaan ei. Ei syö, nuupottaa yksinään, makoilee paljon.
Ajattelin, että pötsi ei ole tykännyt syömättömyydestä. Neuvoin antamaan soodaa ja hiivaa. Ei auta.
Sovittiin, että tulen hakemaan pässin kotiin, otan veljensäkin mukaan, ettei tarvi ihan yksin olla.
Tarkkailin pässiä koko sen illan. Se ei pissannut juuri laisinkaan, pikku tippoina vähän kerrallaan. Korvat lurpallaan seisoskeli tai makoili. Siinä kun velipoika laidunsi reippaana, nuljotti tämä makoillen.
Näytti aika huonolta. Ajattelin, että jos se ei ole aamulla yhtään parempi, täytyy se lopettaa. Niinpä annoin sille tuhdin annoksen kipulääkettä sekä vielä tuhdimman annoksen c-vitamiiniä. Siis todellakin tuhdin, jotain 8 kpl vahvoja poretabletteja. Annoin myös pötsiläälettä sekä juotin sille vettä paljon. Valelin pippeliä lämpimällä vedellä, ja hieroin aika kovakouraisesti että kivet lähtisivät liikkeelle. Sitten vain istuin ja tarkkailin. Syömään lähtiessä laitoin pässille vaipan, että näen tuleeko sieltä yhtään mitään.

Aamulla pässi oli kuin olikin parempi.Söi, kulki veljensä mukana, mutta ei siltikään vielä normaali. Korvat pysyivät alhaalla, ja vieläkin se venytteli paljon, oli hiljainen. Uus kipulääke ja reilu c-vitamiiniannos. Juottoa. Pötsilääkettä, energiaa. Ja yhtäkkiä pässi pissas! Oikein kunnon lorottelun! Mutta mikä sitten vielä mättää, miksei korvat nouse ja venyttely lopu?
Yhtäkkiä tajusin, etten ole nähnyt sen kakkaavan. Jos se on kuivunut, on sille voinut tulla ummetus. Onni onnettomuudessa, Pontus-bokserilta jäi melkein pullollinen ummetuslääkettä. Sitä ruiskuun, ja pässin kitusiin. Toisella ruiskulla ruuttasin peräreiästä rypsiöljyä. Jätin aineet vaikuttamaan, ja lähdin porokoiran kans lenkille.
Siitä kun muutaman tunnin kuluttua menin katsomaan pässejä, oli yllätys melkoinen. Pässi oli reipas kuin mikä, määki minut nähdessään (se ei ollut päästänyt ääntäkään koko aikana), korvat oli pystyt ja ilme ihan eri. Ja isoja kuralammikoita (kakkaa) useita pitkin laidunta.
Tarkkailin pässiä päivän, ja koska se oli aivan normaali pikkupässi, laitoin veljekset isojen pässien kans samalle laitumelle.
Kyllä tuli hyvä mieli, kun sain jäpikän pelastettua huonosta tilasta. Ja tuli tosi hyvä mieli, että pässin vuokranneet ihmiset oli heti tilanteen tasalla, osasivat lukea eläintä ja havaitsivat ajoissa, että jokin on vinossa.
Siinä oli ne kuumat jaksot, kun mittari sitkeästi pysyi lähempänä kolmeakymmentä kuin kahta. Tärkeää silloin on juoda, niin ihmisten kuin eläintenkin, ja juoda paljon. Lampailla on laitumella kivennäiskiven lisäksi ihan tavallinen suolakivi. Mutta aina tämä ei riitä. Laitumella saisi mielellään olla erillisessä kipossa myös karkeaa merisuolaa. Mulla on talvellakin pässeillä ja pukeilla merisuolaakin karsinassa. Joskus olen heitellyt heiniinkin lisäsuolaa, jos näyttää että vedenpinta ei ole laskenut tarpeeksi. Harmittaa, etten tajunnut ajoissa sanoa maisemanhoidossa olevien pässien ihmisille, että laittaa merisuolaakin tarjolle.
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.

Kanalasta

Ralf II

Huh hellettä. Ensin oli kylmää ja sateista, nyt on kuumaa ja kuivaa. Koko heinäkuu yhtä +28 astetta.
Eläimillä ottaa koville tämä kuumuus. Lampaat makoilevat päivät varjossa, puuskuttavat ja ovat aivan veto pois. Kanit aloittavat spurttailut vasta illan viiletessä. Kalkkunat ja kanat huohottavat nokat auki ja viilentävät itseään siivet avoinna.

Ralf ja kultabrahma Anneli

Kun eläimiä on paljon, on menetyksiltä mahdotonta välttyä. Tällä kertaa oli meidän ihanan Ralf-brahmakukon vuoro. Olimme sukuloimisreissulla, kun kotivahti soitti ikävät uutiset. Ralfilla oli mitä ilmeisimmin jäänyt se valtava kannuskynsi tipulahäkin pinnojen väliin. Olisikohan ottanut pumpun päälle tässä helteessä, kun on yrittänyt itseään siitä irroittaa? Joka tapauksessa siitä kotivahti Ralfin löysi. Oli ollut vaikea homma irrottaa kannus pinnoista.
Harmi juttu, Ralf oli tosi kiltti ja mahtava kukko. Sillä tuli jalkoihin haavat, ja voi miten hienosti se antoi hoitaa itseään. Kun putsasin jalkoja kukko kainalossa, mies varotteli ettei kukko vaan nokkase naamasta. Sitä pelkoa ei ollut. Ralf vain hiljaisesti kurnutteli ja katseli.
Nyt on etsinnässä uusi brahmakukko, vaikea tuntuisi olevan löytää. Kukko saisi mielellään olla jo 1/2 vuotias, ihan pikkutipua en haluaisi. Jättien puoli tarvitsee pikaisesti uuden johtajan.

Hjalmar ja alhorouviansa

Myös toinen pääkukkomme on siirtynyt vihreämmille kauramaille. Komea Hjalmar-alhokukko kuoli vuodenvaihteessa. Se sai jonkin ihmeellisen lenssun, niiskutti, aivasteli, hengitti vaivalloisesti ja kyyhötteli muutaman päivän, kunnes eräänä yönä oli kuollut pois. Pari kanaakin menetettiin samaan tautiin.
Keväällä oli toinen samantyylinen epidemia, silloin lähetin pienen kukkopojanraadon Eviraan tutkittavaksi. Tulokset tulivat viime viikolla. Jos jotain positiivistä, niin ei ollut IB-tautia jota pelkäsin. Eivät löytäneet muutakaan tarttuvaa tautia (mitä pelkäsin aivan tosissani, siihen olisi tyssännyt meidän kanojen myynti).
Mutta vähän hämmentyneeksi jäin. En nimittäin saanut kunnollista selvitystä, mihin ne kuoli. Sydän oli pettänyt, silmissä tulehdus.

Hjalmar, ensimmäinen alhokukkomme, todellinen herrasmies

Menetysten lisäksi on onneksi iloisiakin kuulumisia. Jättivauvat kasvavat kovaa kyytiä, kaikki ovat kunnossa ja voivat hyvin. Jättikochintipuja tuli 6 kpl, on valkoista, mustaa, valkomustaa ja beigeä. Ihania karvajalkoja! Brahmoja kuoriutui 4 kpl. Nämä ovat kultabrahmoja, kaksi kukkoa ja kaksi kanaa. Ihan hyvä.

Jättikochinvauvoja

Emo Alma (alhon ja brahman risteytys) ja jättikochinvauvat

Musti-emo (jättikochinin ja brahman risteytys) ja brahmavauvat

Uusia tulokkaitakin on. Jättikochineille tuli sulhoksi komea 1,5kk ikäinen jättikochinkukko. Kukko sai nimekseen Enska. On vielä niin kovin arka uudessa parvessaan, että pysyttelee orsilla tai pesäkopissa muiden ollessa kanalassa. Kun muut pyyhältävät ulos, Enska hyppää lattialle syömään ja juomaan ja kylpemään.
Olis aina hyvä ottaa uusia tulokkaita vähäintään pari, saisivat toisistaan tukea. Aina siihen ei tietystikään ole mahdollisuutta (kuten nyt).

Enska-penska, jättikohcinkukko

Sataa, sataa ropisee

Niin se hurahti juhannus koleassa sadesäässä. On ollut niin viileitä kelejä, ettei laidunkaan kunnolla kasva. Molemmat lohkot ovat siinä kunnossa, että kasvurauhaa toivottais. Ja silti on lampaiden saatava laiduntaa, eli mitä tehdä? No aidataan tietysti lisää laidunta.
Aitasimme ihan liian pitkään ja kortiseen niittyyn sähköpiuhoilla laitumen. Laitumeen tuli oikein kiva metsäsaareke, jossa on paljon pajua ja muuta lehtipuuta ja pensasta. Olin tyytyväinen aherrukseemme. Tai miehen aherrukseen. Hän se siellä raivaussahalla raivasi linjat, nakutteli pojan kanssa tolpat ja veti sähköt. Vajaa 3v poika meni sähköpiuharullan kans edeltä ja mies pyöräytti piuhat eristysnapukkaan. Lapsityövoiman käyttö on siis alkanut.
Ihan laakereillahan en minäkään maannut miesten puuhatessa laidunta. Kanala sai kunnon suursiivouksen. Poistin sieltä kaiken irtilähtevän. Orret, tasot, kupit ja kipot. Osan pesistä. Kupit ja kipot pesin, muut meni vaihtoon. Kuurasin seinät ja pysyvät pesät, maalasin lattian, nikkaroin uudet orret ja laitoin lisäpesiä pahvilaatikoista. Kyllä siinä ihan reilu työpäivä tuli tehtyä.

Vaan lampaatpa eivät olleetkaan yhtä innoissaan uudesta laitumesta. Niitä pelotti sähköpiuha. Meillä on nuo ensimmäiset laitumet aidattu verkkoaidalla, jonka alareunassa kulkee yksi sähköpiuha. Avasin verkosta sauman ja laskin sähköpiuhan maahan. Mielikuvissani lampaat juosisivat uudelle laitumelle silmät innosta loistaen. Todellisuudessa vain osa tuli, ja sekin hurjan maanittelun jälkeen. Osa ei tullut. Mitä enemmän niitä maanittelee, sitä epäluuloisemmiksi ne käyvät, kunnes normaalisti rapsutuksia hakemaan tulevat lampaat eivät anna edes koskea itseensä...Ne pelkäsivät sähköpiuhaa. Ei auttanut, vaikka nostin piuhan tolppien nokkaan  niin, etteivät ne olleet lampaiden välittömässä näkökentässä.
Isojen ja pienen lampureiden nälkä ja väsy pakottivat jättämään operaation asemasotaan. Eripuolille jäivät. Seuraavana iltana kävimme avaamassa sauman ja ruuvaamassa sähköpiuhan tolppien nokkaan. Tutkikoon itse kaikessa rauhassa. Totuushan on se, että jos meillä olisi aidassa tuollainen aukko niin että me ihmiset emme sitä tietäisi, viilettäisi meidän lampaat jo kovaa kyytiä pitkin naapureiden pihamaita. Eivätköhän ne pian tajua, että piuhaa ei ole, iskua ei tule, ei muuta kuin rehevälle laitumelle pajuja tuhoamaan.

Niin on ollut kylmiä ja sateisia päiviä, että kasvihuone- ja avomaakurkut paleltuivat. Kesäkurpitsa ei näköjään niin herkästi ole ottanut itseensa. Vielä en ole toivoa menettänyt. Sain vinkin, että avomaakurkut ehtii vielä, kun kylvää kaksinkertaisen harson alle. Se siis ohjelmassa tänään. Yritän myös metsästää paria kasvihuonekurkun tainta, josko saatais sittenkin omat kurkut. Viime kesänä sato oli mahtava, ei ollut kyllä kurkuista pulaa koko kesänä.

Pupujen kesämökki

Puputkin pääsivät viikonlopuna ulos. Meillähän tuppaa olemaan nuo eläinsuojat nopeasti rakennettuja "tilapäisratkaisuja",  pressuviritelmiä jotka sitten kuitenkin jää käyttöön. Pupuille tehtiin nyt sitten ihan ajan ja ajatuksen kanssa ulkohäkki. Ja olen kyllä tosi tyytyväinen, ainakin vielä toistaiseksi.

Toista päätyä asuttaa emot ja tytöt. Kaikkia pupuja ei ole vielä vierotettu, jakauma tulee siis muuttumaan. Kotiin on tarkoitus jättää yksi keltainen tyttö, ei enempää.

Isä ja poika

Toisessa päädyssä on sitten Casper-isä ja pojat. Toivottavasti nämä tulee juttuun syksyn saakka, jolloin pojat lähtevät viimeiselle matkalleen. Vaihtoehto B on tehdä väliseinä ja laittaa iskä ja pojat erilleen. Se taas tarkottaa sitä, että pomppimatila kapenee, olis kiva jos tähän ei tarvis mennä. Ainakin toistaiseksi tilanne on hyvä, eikä mitään nahistelua tai alistamista ole.

Viimeistelyä vailla

Lahjoituksena saatu vanha emakonkuljetuskoppa sai uuden elämän kanien kaksikerroksisena rivitalona... Alaosa on levytetty tuulenpitäväksi ja siellä on oljet pehmikkeenä, yläkerta on tuulettuvaisempi malli... Pelkkä taso vaan, jos joku haluaa siellä loikoilla.