Naistenmies yöjuoksulla

Meidän Ami-pässi pääsi naisiin. Tosin aika oli vähän väärä, mutta kävipä silti vähän riiailemassa Siiriä ja Marjattaa, kauniita kainuunharmaksia. Toivoisin, että saisin Amilta uuhikaritsan, jonka jättäisin kotiin. Ami on erityislaatuinen pässi, kertakaikkisen ihana luonteeltaan. Olisi suuri sääli, jos siltä ei jäisi jälkikasvua.
 

Ami itse innostui riiuureissustaan valtavasti, huolimatta siitä, että aika ei ollut ihan otollinen. Ami oli testosteronia täynnä, kun palautin sen pässilaumaan. Se puhisi ja puhkui, eikä suvainnut yhtään pässinpäätä, taikka pukkipoikaa, lähelleen.

Seuraavana aamuna puhelin soi klo 06:30, kun olin laittamassa aamupalaa. Katsoin, että soittaja on naapuri. Sydän vähän pompahti, miksi ihmeessä naapuri soittaa siihen aikaan? Mielessä välähti pieni huojennus, että ainakin elukat on kaikki omilla paikoillaan (kesäisin kieltämättä tulee pientä kylmää rinkiä takalistoon, kun näkee soittajan olevan joku naapureista, liian usein soitto on koskenut aihetta "teidän lampaat on karanneet"...). No, naapurin asia oli että "olin töihin ajelemassa, kun tuossa tiellä tuli vastaan pässi!". Kysyin heti, että onko iso ja harmaa. Oli. Jep. Amihan se siellä. Oli lähtenyt omatoimiselle naisenhakureissulle. Raukka poukkoili yksin pimeässä, oli vissiin kolunnut uuhien laitumet ja oli nyt matkalla pässilaitumelle. Onneksi oli pysytellyt tuossa meidän hiljaisella yksityistiellä, eikä ollut suunnannut isolle tielle.

Lähdin heti hakemaan Amia kotiin. Sieltähän se tuli kuin koulutettu koira, kun kutsuin sitä. Juoksi suoraan lampolan ovelle, sinne missä tytöt on. Laitoin sille pannan kaulaan, ja taluttelin pässipihattoon. Taskulampun valossa huomasin, että sähköpiuhoja oli venytelty. Luulen, että Ami on yksinkertaisesti rynninyt piuhoista läpi. Sillä on massiivinen villa, joka eristää hienosti sähköä. Korjailin piuhoja ja toivoin, että pässi pysyisi laitumellaan.

Ihana Nestori-kainuunharmas, joka pääsee siitospässiksi harmasneideille.

 Ami on pysytellyt piuhojen takana koko tämän päivän (tuo karkaamisepisodi tapahtui aamulla). Toivottavasti se on siellä vielä aamullakin. Täytyy tarttua mitä pikimmiten kerintäkoneeseen, että saadaan villat pois. Ei siitä mitään tule, että meidän elikot juoksentelee pitkin kyliä öisin. Tai päivisin. Tulee pahaa jälkeä, jos joku eksyy isolle tielle.

Syksyn tuulia

Joiku haistelee syystuulien tuomia tuoksuja.

Tuuli on kääntynyt pohjoiseen. Kaunis ruska maassa ja puissa, aurinko paistaa matalammalta. Kurjet lähtee isoina töräyttelevinä parvina pitkälle taipaleelleen. Kauniisti kellastuneet lehdet tippuu puista, välillä tulee pieniä lehtisateita kun tuuli niitä pyörittää.
Kyllä, se on syksy.

Runnelikin on jo iso poika.

Väki vähenee tiluksilla, elämä alkaa pikkuhiljaa asettumaan uomaansa. Pikkukukot on tosiaan saatettu pakkaseen, huomena lähtee teuraspuput viimeiselle matkalleen. Vielä jää yksi poikue kasvamaan, ovat nyt vasta vajaan 6 viikkoisia. Yksi tyttöpupu lähti tänään matkaan kohti pohjoista. On kiva luovuttaa eläimiä uuteen kotiin, kun on tunne että hyvään kotiin pääsevät. Ainahan näistä on pieni huoli, että mihin päätyvät ja millaisen elämän saavat.

Ehdinpäs... kameraan tallentui muutama kurki valtavasta kurkiparvesta.

Muten Nappi-poika muutti sekin uuteen kotiin, pääsi hellustelemaan. Mute siirtyikin sitten pässien porukkaan, ettei tarvitse yksin olla. Hienosti on mennyt, ei mitään nahisteluja eikä törttöilyjä, pojat kunnioittaa toisiaan ja elelevät kaikessa rauhassa. Muten lempipaikaksi on tullut ison kivi, siellä se makoilee kiven päällä ja katselee maailmaa.

Pässilä ei ole ihan vielä valmis. Mutta eipä pojat sitä tunnu kaipaavan. Niillä on metsäisessä talvitarhassaan kolme suurta kuusta, joiden suojissa pojat tykkäävät makoilla. Edes sade ei aja pässejä sisälle pässilään, Mute kylläkin hienohelmana livahtaa katon alle sadetta pakoon.
Teuraspässit ovat vielä isojen pässien kanssa, tänään olisi operaationa siirtää ne omaan karsinaansa lampolaan.

Tyytyväinen Mute.

Tyytyväinen Veeti metsälaitumellaan.

Ami-pässi ja Topi Topiassoni.

Pikkupuput, joista yksi lähti kohti uutta kotiaan.

Syystouhut

Onpa aikaa vierähtänyt sitten viime kirjoituksen.
Kauhea syyskiire taas. On se jännä, miten se syksykin tulee joka vuosi ja aina yhtä yllättäen. Viimeiset karsinat sain tyhjennettyä talven pehkuista vasta syyskuun alussa. Sitten kiireellä siivoamaan ja tekemään karsinamuutoksia. Pienennettiin vähän pässien karsinaa, sinne tulee nyt kutut. Yhdistettiin pukki- ja kuttukarsinat, ja sinne tulee aluksi teuraspässit. Kun pässit on lähteneet viimeiselle matkalleen, laitetaan karsinaan joulukuun tienoilla joutilaat uuhet. Tällä järjestelyllä saan odottavat ja joutilaat uuhet omiin porukoihin, ruokinta on tsiljoona kertaa helpompaa näin. EIkä paikat mene kauhean ahtaiksi karitsointikarsinoiden myötä.
Tokihan homma on vielä vähän kesken, kuttujen seiniin täytyy vähän lisätä eristettä ja kattoa tiivistää, ettei rouville tule vilu talvella. Tai ainakin saadaan tukittua vetopaikat.

Ja pässeille ollaan tehty ihan uus pihatto takapihan metsään. Pässeille ja Mute-pukille. Saivat samalla ison metsätarhan. Pihatto on vielä sekin vähän kesken, odotellaan että saadaan ens viikolla levyä, pääsee levyttämään seinät.
Runne-poika yllätti vaistoillaan, kun tuotiin pässit laitumilta metsään. Tuossa pihassa on tiukka mutka oikealle metsään, normaalisti siitä mennään suoraan lampolaan. Runne kiersi ihan itsekseen vasemmalle pitäen näin lauman koossa ja saaden sen kääntymään oikealle. Ihana pieni, niin ne vain ikiaikaiset vaistot puskee pinnalle.

Eilen otettiin uuhet sisälle. Tai sisälle ja sisälle, mutta tuotiin pois laitumilta. Niillä on lampolan ovi auki nyt yötä päivää, saavat mennä ja tulla, mutta heinät tulee lampolaan. 

Pikkupuput vieroitettiin omaan porukkaan. Seurana niillä on aivan ihana luonnonruskea keväällinen poikapupu. Tuo poikapupu odottelee teurastuspäivää. Kuten myös se ihana vaaleanharmaa poika. Kauan noitakin vatkasin ja vatvoin, mutta tein sitten päätöksen. Casper-pupu lähtee myös. Tilalle tulee ruotsintuonti luonnonruskea uros. Jätän valkovillaisen pojan itselle villan vuoksi. Pojat saavat asua kanalassa omissa karsinoissaan. Tyttöpupuista jätän itselle luonnonruskean ja luonnonharmaan.
Nuo pikkupuput ovat ihania, tulevat reippaasti katsomaan kun karsinaan menen, ja kiipeävät jalkojen päälle ja haistelevat vaatteita. Antavat ottaa syliin ja kynnetkin on jo kertaalleen leikattu.

Kukkopojatkin ovat kohdanneet loppunsa. Serkkupoika tuli taas ottamaan hengen pois, me hoidimme loput. Vähän oli väärä ajankohta, koska kärpäsiä on vielä. Äkkiä ne meidät löysivät. Oli tarkoitus perata kukot huolella, ottaa sisäelimetkin talteen, vaan toisin kävi. Riivittiin vain rinnat ja koivet niin nopeasti kuin pystyttiin, loput meni haaskuuseen. Niitä kärpäsiä kun riitti. Kalkkunat teurastetaan suosiolla sitten, kun on pikkupakkaset.

Kuvia ei ole tullut otettua viimeaikoina, mutta lupaan kunnostautua. Lisäilen heti, kun on lisättävää.

Reissaaja

Meillä on kolme kissaa. Kollipoika Sisu, joka täytti 10v.  Mahtavan muhkea, mutta lauhkea ja ystävällinen. Liian luottavainen, eikä pelkää mitään. Tulee aina hakemaan rapsutuksia. Häntä pystyssä se juoksee syliin asti tullessaan pellolta myyräjahdista. Sisu tuli minulle pienenä pentuna maalaistalosta. Sisu on tuossa yläkuvassa ylimmäisenä, valkoinen muuten, mutta selässä on ympyrän muodossa tummia tiikeriraitaisia palloja. Maailman ihanin Sisu-mies.

Sitten on Siru, täyttää syksyllä 10v. Omituinen huutelija. Pelästyy omaa varjoaankin (oikeasti). Kulkee pitkin mettiä, ja huutaa. Jää tuijottamaan kastelukannua, joka ei vielä hetki sitten ollut siinä. Saattaa tuijottaa sitä minuuttitolkulla, ennen kuin uskaltaa hiippailla ohi. Ulko-ovesta ei aina tule sisälle, tuijottaa vain silmät mustina ovesta sisälle. Kipaisee sitten kissatikkaita ikkunalle, ja raapii ikkunaa haluten sisälle. Siru on viettänyt elämänsä ensimmäiset puoli vuotta heitteillä, kulkien kylillä ja ollut ihmisten ruokittavana.

Ja sitten porukan nuorin ja pienin, Sissi-kissa. Sissikin on jo 7 vuotta, mitä ei kyllä uskoisi. Pikkuinen rääpäle, mutta erittäin pippurinen. Omille ihmisille oikea pusku- ja kehräyskone, mutta vieraille arka ja pidättyväinen. Sissi on väsymätön saunavilvoittelukaveri, tulee istumaan takapihan terassin keinussa syliin, ja puskee, puskee, puskee... Sissi kipaisee sekunnissa puunlatvaan tai aitan katolle. Jyrsijät saa tiluksilla kyytiä, kun Sissi pitää vahtia.

Kissat on päivät ulkona, ja illalla ruoka-aikaan alkaa porukka kerääntyä sisälle. Paitsi näin kesäisin. Lämpimät yöt houkuttaa kissatkin hiiri- ja myyräjahtiin. Mikä on tietysti luonnollista kissalle. Mutta ihmistä kyllä huolettaa, kun illat pimenee ja kaikenmaailman pedot liikkuu, eikä kissoja kuulu kotiin.
Sisu on saanut jo pari ikävännäköistä viiltohaavaa korvaansa, ja onpa sillä ollut täysin pyöreä pieni reikäkin korvalehdessä. Tähän syypääksi kyllä arvelen ihmispetoa. Sisu kun on niin harmillisen luottavainen, menee ja puskee niin vieraat kuin tututkin.

Viimeisimmän katoamistempun teki Sissi. Se oli lähes viikon teillä tietymättömillä. Yleensä kissoja näkee pihassa, vaikkeivät ne sisälle tulisikaan yöksi. Ne nukkuu terassin sohvalla, heinä- tai olkikatoksessa paalien päällä, aitan ylisillä tai lampolassa.  Tai sitten ne pyörii pihassa puskemassa. Nyt ei Sissistä näkynyt viiksikarvaakaan. Ihan oli tuhkana tuuleen hävinnyt koko kissa.
Olin jo aivan varma, että nyt on Sissi-rukka kohdannut tiensä pään,  ja juuri silloin, illalla terassilta huudellessani kuului tuttu "mau". Koko viikon oli ollut aurinkoista ja suorastaan hellettä, ja nyt tuli vettä kuin aisaa. Ja sieltä se tuli, talon nurkan takaa, pikkuinen ja märkä Sissi! Ja puski... Nälkäinen kuin mikä, ja väsynyt. Sissi söi, tutki paikat ja meni omalle paikalleen pönttuunin viereen nukkumaan.
Että sinänsä ihan kiva taas, kun ilmat viilenee ja syksy tulee. Tuleepahan kissatkin öiksi kotiin, eikä ravi olla niin huolissaan.

Bongaa alakuvasta Sissi-kissa...Siellä se riekkuu aitan katolla.

Pupulandiaa

Onpa unohtuneet koneelle nämä viikon takaiset pupukuvat. Pikkupuput kasvavat nyt ihan huimaa kyytiä. Tosi kauniin värisiä ovat kaikki.

Luonnonharmaa neiti

Luonnonruskea neiti

Tämä taitaa olla sininen neiti

Egern tyttönen

Ja vielä luonnonkeltainen poika

Pupulaa. Vasemmalla on Casper yksinään. Viereisessä häkissä tytöt ja poikaset. Tarkoitus on tehdä tuohon pöydän paikalle tilat Casperille ja mahdolliselle uudelle siitosurokselle. Tuohon Casperin häkkiin tulee sitten osa tytöistä, näistä poikasista kun jää pari kotiin.
Ne pari keväällistä urosta, joista en kertakaikkiaan pysty luopumaan, muuttavat kanalaan tyhjään häkkiin. Toistaiseksi ovat vielä ulkona teuraspupujen kanssa.

Ja sitten kuva "lomareissulta". Käytiin tuossa muuan viikko sitten Sastamalassa Herra Hakkaraisen talossa. Polkuautot oli kova sana, kuten myös alakerran "aravuusalus". Mutta lähes yhtä kova oli satunnaisen leikkipuiston laiva ja keinu, jotka tuli vastaan kun käytettiin koiria kävelyllä...

Pässinpäät

Pässit viettävät kuumaa elokuista siestaa. Vasemmalta Ami, Jalo, Veeti, Topi ja Ville

Nämä pässinpäät on maailman parhaita pässinpäitä. Vaihdoin niille laidunta, vein ne takapihan metsästä tien  yli laitumelle. Siirtoa on jotain pari sataa metriä. Jätkät meni paremmin, kuin moni koira. Kukaan ei kiskonut (kaksi oli hihnassa, muut seurasivat perässä), kukaan ei rynninyt. Ihan kaikessa rauhassa käpsyteltiin uudelle laitumelle. Meidän ihanat pässipojat <3

Ami-pässi. Ami on kiistaton lauman pomo. Aivan tosi kultainen luonne ihmiselle, lähes puhetta vailla. Ami saa tänä syksynä astua ihanan Marjatta kainuunharmaksen. Josko siitä jättäisi mahdollisen uuhikaritsan kotiin...

 Musta suomenlammas Ville. Omapäinen, omanlainen. 8-vuotias jo, alkaa olla pian iäkäs herra.

Villen veli Veeti, jäyhä jököttäjä. Vanhoja poikia hänkin. Veetin takana suomenlammaspässi Topi. Topi on se keväällinen karitsa, joka me haettiin saaristosta. Topi saa muutaman suomenlammasneidon astuttavaksi ensi kuussa.

Jalo, ruskea kainuunharmaspässi, keväällisiä poikia hänkin. Topin tavoin myös Jalo saa aloittaa siitospässin hommansa ensi kuussa.

 Komea Ami ja Veeti.

Ja sitten Runne... Runne on muuttanut väriään, selkä ja hännäntyvi tummuvat hienosti. Runne on tosi reipas ja ihana. Kauhean rauhallinen ja jollain tapaa pikkuvanha. Kova vahti se on, ilmoittaa Joikuakin paremmin, jos jotain epäilyttävää ilmaantuu. Epäilyttävää tai "epäilyttävää"... Metsälenkeillä pysyy hienosti porukoissa. Joiku tuppaa kiitämään vähän turhan etäälle, Runne jää ainakin vielä katsomaan perään. Vähän saattaa intoutua irtaantumaan ihmisestä, mutta tulee kyllä hyvin pian takaisin.

Poika aloitti vajaaviikkoisen päiväkodin, joten olen nyt ekaa kertaa neljään vuoteen yksin päivisin (tosin vain kolme päivää viikossa, mutta edes sen). On tosi kummallista, kun on ihan oikeaa aikaa tehdä tilan töitä. Viime viikolla tyhjensin vielä tyhjentämättä olleet pässien ja pukkien karsinat. Ensi viikolla on vuorossa pupujen kerinnät ja angoravillan kehräys. Ajattelin tehdä joulumarkkinoille angoralangasta lapsille tossuja, vanttuita ja pipoja, ehkä kaulureita ja huivejakin. Tuo angoravilla on niin tolkuttoman lämmintä, että ehkäpä sellaisissa lapasissa alkaisi pikkulasten sormetkin jo pysymään lämpiminä.

Runnen kanssa elellään siis ihan normaalia arkea. Aamuisin ne tulevat mukana, kun huollan elukat. Sitten käydään pieni metsälenkki, jonka jälkeen koirat jäävät yksin muutamaksi tunniksi. Kun tulen sisälle syömään, pääsevät koirat ulos. Sen jälkeen ne jäävät vielä joksikin aikaa keskenään, kunnes on tullut aika hakea poika tarhasta. Hyvin on mennyt tuo systeemi. Runnekin menee ihan kaikessa rauhassa maaten omalle pedilleen, eikä pidä minkäänlaista älämölöä.
Illalla sitten käydään metsälenkillä, tai kylillä hihnakävelyllä ja maailmaa ihmattelemässä. Toissapäivänä käytiin naapurissa peuhaamassa ihanien lapinkoiratyttöjen kanssa.
Mitään tiukkaa koirakoulua Runnen kanssa ei ole käyty. Kotona opiskellaan näitä arkipäivässä tarvittavia taitoja, ja ainakin vielä kaikki on ollut mutkatonta ja helppoa.

Kaksiviikkoiset

"Moikka, minä olen kaksiviikkoinen angorakanin pentu, ja olen juuri lähtenyt pesästä tutkimaan vähän maailmaa!"

Pentuja tuli siis viisi kappaletta, ja ne ovat aloittaneet maailmanvalloituksensa. Ne on niin hauskoja pikkurottia, vipeltäessään pitkin pupulaa.
Meidän kanithan eivät ole mitään sylikaneja. Elelevät tuolla navetassa omassa porukassaan. Poikasia kuitenkin totutetaan joka päivä käsittelyyn, nostetaan syliin ja tarkistetaan. Silitellään ja sylitellään. Milloin enemmän ja milloin vähemmän. Aina ei ehdi hulluna paijailemaan, mutta jos nyt edes vähän nostaisi syliin.
Perus lemmikkipupuun verrattuna nämä on arkoja. Tulevat kuitenkin aina katsomaan, että mitä se emäntä sieltä tällä kertaa tuo. Pari tykkää silityksistä, toiset pinkasee mieluummin pois paikalta.  

Yläkuvan pentu olisi ehkäpä luonnonruskea, mikäli oikein ymmärsin. Ja ihan kuin näyttäisi olevan tyttöpupu. Jos molemmat pitää paikkansa, jää tämä suloisuus kotiin. Se luonnonruskea uros kun olisi haaveissa.

Tässä hyvin vaaleanharmaa pupu. Vatsa on saman värinen. Minä näistä värityksistä en niin tiedä, mutta olisko tämä egern?  Tosi nätti väri. Tytöksi luulisin tätäkin.

Tämä tumma pupu on mitä ilmeisimmin luonnonharmaa. Meillähän on Malviina luonnonharmaa, ja täytyy sanoa että nätti väri. Ehkäpä tyttö tämäkin. Miten näitä voi olla jättämättä kotiin?!?

Entäpä tämä? Tosi vaalea, jolla valkoinen mahanalus. Sinichinchilla? Tytöltä vaikuttaisi kuitenkin hänkin.

Ja sitten vielä luonnonkeltainen, mitä ilmeisimmin poika.

Tosi kauniita värejä on pupuissa. Kyllä minä pari näistä jätän kotiin. Näiden päivittäinen huoltohan on helppoa, mutta kolmen kuun välein tehtävä kerintä onkin sitten vähän työläämpää. Se täytyy pitää mielessä, kun näitä tekee mieli alkaa haalimaan ja hamstraamaan. Kaikkia ihanuuksia vain ei voi jättää kotiin.

Siellä pennut vipeltää, kun aikuiset syö.

Meillä on tällä hetkellä viisi  kappaletta naaraita, kaksi ruskeaa, luonnonkeltainen, luonnonharmaa sekä sininen. Sitten on luonnonkeltainen siitosuros Casper.  Tällä hetkellä kehrättävänä on lähes valkoisen poikapupun villat. Ihan mahtavaa villaa!