Vuohi sähkössä

Pääsiäisen aikoihin laajensimme kuttujen (ja kilien) talvitarhaa. Yhteen sivuun tuli sähköä, loput on verkkoa. Kutut eivät ole koskaan ennen olleet sähköaidan takana, vähän jänskätti miten suhtautuvat.
Valkoinen Valpuri otti ensimmäiset tällit. Meni haistelemaan sähköpiuhaa ja NAPS!- isku nenään. Valpuri sinkosi kuin ohjus niin kauas kuin pääsi, ja jäi sinne ihmettelemään sieraimet suurina että mikä iski. Tuijotti minua intensiivisesti, vaikka olin ihan toisessa päässä tarhaa iskuhetkellä. Varmaan mietti, että miten kummassa tuo noin kaukaa löi noin napakasti nenään, ja ennen kaikkea MIKSI...

Seuraavan tällin otti Irmeli. Se hamusi orastavaa ruohoa aidan vierestä ja sai tällin kylkeensä. Sekin juoksi kauas aitauksen toiseen päähän, ja oli äärimmäisen ihmeissään että mikä kumma nasahti.
Seurailin kuttuja pitkin päivää, ja molemmat kävivät ottamassa vielä ainakin yhdet tällit. Kerrasta ei uskota?

Valpuri-vanhapiikakin on sulanut kilien edessä. Aiemminhan se on sohinut sarvillaan heti, jos kili on tullut metriä lähemmäs. Se on ollut vähän semmonen kärttynen vanhapiika. Nyt yllätin sen erittäin hellässä kanssakäymisessä Morrison-pukkipojan kanssa. Ne pusuttelivat ja nuohosivat kauan aikaa. Välillä Valpuri muistutti pikkumiestä roolijaosta, mutta todella nätisti ja hellästi. Valpuri mm. otti pukin pään sarvien väliin ja nosti vähän. Harkittu ja rauhallinen liike, mutta kyllä siinä itse vähän jännittyi tilannetta seuratessa... Ei tarvi isoa liikettä tehdä, kun kilillä olisi aikasen tukalat paikat.

Muut kilit eivät saaneet ihan yhtä hellää käsittelyä, mutta ei Valpuri niitä enää pois sohi. Tai sohii, jos liikaa riehuvat ja väärään aikaan, mutta muuten se antaa kakaroiden olla.

Kevättä ilmassa

Onpa ollut mahtavia kevätkelejä, ihan kesäistä jo. Lampaat hikoilee paksussa villassaan, vuohet on tiputtaneet suurimman osan talvikarvastaan jo. Vielä en ole ryhtynyt keritsemispuuhiin, odottelen että yölämpötilatkin asettuu.

Kurkiniemeen on tullut pari kanaa lisää. Aikuisia siis. Brahman ja jättikochinin risteytyksiä. Hienoja jättejä, joista toinen ainakin munii hienosti. Toinen kana on musta, jossa oikeassa valossa on ihana metallinhohde. Musta kana sai nimekseen Musti. Toinen muistuttaa enemmän brahmaa väritykseltään, paitsi että siinä on enemmän mustaa. Tästä kanasta tuli Muskotti. Ihanan rauhallisia otuksia. Souluttautuminen uuteen parveen sujui uskomattoman hienosti. Brahmat tulivat heti kattelemaan, että ketäs tuli. Ei mitään draamaa tai nokan koputtelua, aika pian alkoivat kaikessa rauhassa kuopsutella jyviä maasta.
Alhot sen sijaan (tässä parvessa on alhoja ja brahmoja ja niiden sekoituksia)... Heti piti alkaa isottelemaan isommalle. Kävivät päälle, mutta siinä kun jättikana ojentautui täyteen mittaansa ja otti askeleen kohti, oli alhokin nöyrää tyttöä ja livahti tilanteesta pois.

Tänä vuonna on jo kahdelta karitsalta irronnut korvamerkki. Ikinä ennen ei ole karitsalta irronnut. Samoja merkkejä kumminkin ollaan käytetty. Tämän pikku-uuhen merkki löytyi syöttöpöydältä. En ymmärrä, mihin se on voinut jäädä jumiin. Niin vain kumminkin oli merkki tippunut ja korva halki. Samannäköinen korva on kotiin jäävällä uuhella, sen merkkiä vaan en ole löytänyt mistään.

Mukulat treenaa...

Karitsat kasvaa ja kehittyy vinhaa kyytiä. Ovat oppineet syömään heinää ja väkirehua, ja sitä kyllä kuluukin. Koko ajan saa olla täyttämässä väkirehuastioita ja lisäilemässä heiniä. Mutta kyllä ne kuluttavatkin omaa energiaansa...! Ne menee ihan tolkutonta kyytiä pitkin ulkotarhaa, oikea karitsamatto. Tarhassa on pari tosi isoa kiveä, siitä vaan yli ja vierestä ja matka jatkuu  tuhatta ja sataa. Illalla on voipuneita karitsoja reporankoina makoilemassa.

"Tappelu, tappelu!" muut huutaa ja ryntäävät katsomaan...

Allaoleva karitsa on suomenlammasuuhi Mesi, meidän Jännän tytär, väriltään musta mäyrä. Mesi jää kotiin. Kauan aikaa sitä mietin, jätänkö vai en, mutta totesin olevani hullu jos en jätä. Hyvä rakenne, hyvä kasvu ja emonsa on oikein hyvä emo. Nyt jos koskaan on hyvä tilaisuus jättää pari suomenlammasuuhikaritsaa kotiin, koska pässi menee vaihtoon. Uusi pässikin on jo katottuna. Hän on pieni karitsa vasta, asustaa Juvalla, ja jossain vaiheessa köröttelee tänne suunnille. Pässi on musta mäyrä, linjaa 68.

Jos kevät etenee tätä tahtia, saadaan pian viedä lampaat ja vuohet laituille. Sitä ennen täytyisi ehtiä kunnostamaan aidat ja virittelemään sähköt. Olen niin tyytyväinen tuon sähkön käyttöön, että joka laitumelle tulee lammasverkon tueksi ainakin  yksi sähkönauha.

Kili kili

Kilit sen kun kasvaa ja voimistuu. Eikä pysy omassa aitauksessaan... Niillähän on nyt oma kulkuaukko omasta karsinastaan kuttujen puolelle. Sieltä ne pääsevät kuttujen ulkotarhaan. Ja sitä kautta Luukas-pukin ulkotarhaan, josta onkin hyvä hilpasta lampaiden ulkotarhaan... Pikkuset kilit mahtuu mistä vaan.
Jännittävää on seurata niiden voimailua sähköpiuhan kanssa. Lampailla on kaks sähkönauhaa, jotka on tehty voitettaviksi... Muten tyyli on mennä vauhdilla läpi. Välillä nasahtaa, jolloin otetaan muutama ärsyyntynyt pukkihyppely. Morrison on varovaisempi. Kaartelee ja kiertelee, mutta sitten mennään vauhdilla läpi. Martta tutkii ennen kuin hutkii. Varovaisesti se kiertelee ja haistelee nauhaa, ja NAPS! nauha nasauttaa sähköä nenänpäähän. Kili kiljahtaa ja singahtaa langoista läpi. 
Karitsat on sen verran erilaisia, ettei ne mene metriä lähemmäs sähköpiuhaa kerran tärskyt otettuaan.

Harmaa Mute ja aarre suussaan oleva Martta.

Kilit juovat nyt n. 4dl kolmesti päivässä. Käyn juottamassa ne heti aamulla seiskan aikoihin, sitten kahden-kolmen hujakoilla ja viimeiseksi vielä ilta kympiltä. Martta on oikea loppasuu, maidot kulahtavat yleensä kaikki lähes yhdellä huikalla... Morrison on hyvänä kakkosena, mutta Mute on aivan mahdoton. Se lipsuttelee ja lupsuttelee, ei ole mitään kiirettä. Heinää kilit hampsivat kutuilta ja väkirehua on alettu pienesti maistelemaan. Heinää ja muuta rehua onkin niillä koko ajan tarjolla. 

Morrisonin korvia painaa läpyskät vielä alaspäin.

Aluksi kilit nukkuivat tosi paljon, mutta nyt ne jo mennä vilistelee ulkona. Meillä on muutama iso kivi lampaiden tarhassa, siinä on hyvä voimailla. Oikea lastentarha välillä, kun karitsatkin innostuvat huimaan juoksuun ja hyppelyyn. Onneksi on ollut aivan ihania aurinkoisia ja lämpimiä kevätpäiviä. Välillä riehutaan, ja sitten käydään pienillä päiväunilla. Kilit omassa korissaan omassa karsinassaan, ja karitsat makoilevat pihalla auringon lämmössä.

"HUI! Mikä sieltä tulee?!" tuumi Mute kun Joikun näki.

Irmeli- kuttu on edelleen hyvin äidillinen. Ei turhista hermostu, ja on aina paikalla kun kilit saavat maitoa. Valpuri on vähän kipakampi, mutta kyllä täytyy sanoa että kilien laumaan laittaminen on sujunut paljon paremmin kuin mitä ajattelin. Ei minkäänlaista ongelmaa. Toivottavasti tämä säilyy, kun Martasta tulee iso ja aikuinen kuttu.

Kuvapläjäys karitsoista

Kainuunharmas Joni ja Jonin tummempi uuhikaritsa (tulee harmaantumaan), karitsa varattu

 Jonin vaaleampi uuhikaritsa

Kainuunharmas Irjan uuhikaksoset

Ruskea kainuunharmas Iina ja uuhikolmsoet

Kaksi Iinan kolmosista

Suomenlammas Jännän (taustalla tuo mustasäärinen)  ihana musta uuhikaritsa

Jonin uuhikaritsa nautiskelee keväisestä auringonlaskusta

Kainuunharmas Marjatta ja Marjatan tytöt

Ruskean suomenlammas Liinan uuhikaritsa, jää kotiin.

Liinan uuhikaksoset, etummainen varattu, takimmainen jää kotiin

Ja vielä muutama kuva uusista kileistä. Käytiin tuttujen kuttutilalta muutama riivö laumanjatkeeksi... Kahta pukkipoikaa lähdettiin hakemaan, mutta mukaan tarttui myös aivan taivaallisen kaunis kuttukili. Lapset on vasta reilun viikon vanhoja, tarvivat tuttipullojuottoja nyt 5 kertaa päivässä. Parin päivän sisällä vähennän juottoja neljään kertaan. Täytyy ensin varmistaa, että kilit osaavat juoda kunnolla tuttipullosta.

Uudet kilit

Kilit on aivan ihastuttavia. Arkojahan ne vielä on, mutta kesyyntyvät kyllä pian.
Nuorepi kutuistamme, Ireli, ne jo otti siipiensä suojaan. Kilit ovat toistaiseksi ihan kuttujen vieressä, ja Irmeli menee aina aidanviereen makoilemaan ja mäkättää kileille kuin omilleen. Jahka kilit tottuvat meihin ja pullojuotolle, sahataan karsinoiden välille aukko, josta kilit pääsee kulkemaan kuttujen puolelle ja myös ulkotarhaan. Omaan karsinaansa kilit pääsee "turvaan", ja sielä niillä tulee olemaan ruuat, vedet ja pullojuotto.
Olen tosi ylpeä uusista tulokkaista, ne on todella kauniita ja jämäköitä pikku vuohenalkuja.

Morrison-pukkipoika tuttipullolla

Ruskeasta kuttukilistä tuli Martta, ruskea pukkipoika sai nimekseen Morrison ja hiljainen harmaa pukkipoika on Mute. Onpahan taas luvassa vauhtia ja vaarallisia tilanteita meidänkin mäelle...

Pahin takanapäin

Irja-harmas ja lapset

Nyt on sitten karitsoinneista aiheutuva suurin työ takanapäin. En ole enää pullotellut ketään, kun emoilta tulee maitoa hyvin ja karitsat ovat tyytyväisiä. En ole myöskään nyt hetkeen punninnut ketään. Karitsointikarsinat on purettu ja karitsoille laitettu karitsakammari jossa on ruokaa ja vettä koko ajan tarjolla.

Tänään oli aivan ihana auringonpaiste (kuvat on muutaman päivän takaisia), ja kyllä se vaan on mahtavaa katella pikkuisia karitsoja, jotka kiitää kuin siivet selässään ja pelkkää elämisenrieua täynnä.
Iltatarkistuksella voiko olla hellyttävämpää näkyä, kuin karitsat makuulla puhtailla, kuivilla pahnoilla vierivieressä raukeina ja tyytyväisinä?

Jonin ihanat kaksoset. Näitä on vaikea olla jättämättä kotiin.

Meillään vaihtuu suomenlammaspässi. Meidän ihana Juuso kehittelee talipaiseita. Viime kesänä taistelin yhden kanssa. Sitä ei millään meinannut saada umpeen, vaan kärpäset yritti koko ajan pesiä haavaan. Päätettiin, että jos Juuso tekee niitä vielä lisää, on Juuson aika mennä. Ja ikävä kyllä se on tässä talven aikana tehnyt nyt kaksi paisetta. Ne on semmosia tolkuttoman isoja, parin nyrkin kokoisia. Puhjetessaan niistä valuu tolkuttoman paljon majoneesin näköistä mähnää. Vähän kuin isoja finnejä olisivat. Eivät sinänsä ole vaarallisia lampaalle.

Marjatan tytöt muuttavat Valkeakoskelle.

Tilalle tarvitaan siis uusi pässi. Tästä syystä voin jättää kotiin pari Juuson jälkeläistä. Valinta on vaikea. Tiluksille jäänee Jumin musta karitsa (villan värin takia, mustia lampaita meillä ei ole kuin kaksi ennestään) Mustikka, sekä Liinan mäyräkaritsa Martta.

Masi-poika pääsee Parkanoon ja saa ihania tyttöystäviä.

Kainuunharmaksiakin tekee mieli jättää kotiin. Jos vaan vaihtokaupat onnistuu, lähtee ihana mäyräpässi Masi Parkanoon, ja tilalle tulee kainuunharmaspässikaritsa. Emme kuitenkaan luovu nykyisestä harmaspässi Aatusta, lisätään vaan pässejäkin yhdellä...

Irjan kauniskasvoinen uuhikaritsa. Tätäkin on vaikea olla jättämättä kotiin.

Muutokset ei lopu tähän. Komealla Siiri-harmaksella on siis krooninen utaretulehdus. Poistoon pitää laittaa. Hyi mikä ajatus. Siiri on ihana. Pahaääninen, mutta rauhallinen ja mukava lammas. Erittäin hyvä emo, ja tehnyt hyvän kokoisia ja elinvoimaisia karitsoja. En millään haluaisi luopua Siiristä, mutta tilat on rajalliset. Tulee olemaan tosi ikävä reissu teurastamoon kesän alussa, kun kyytissä on sekä Juuso että Siiri.

Liinan mäyrätyttö. Tämä jää kotiin.

Vuohetkin lisääntyy. Luukas-pukki saa pikkukaverin. Luukas on ollut yksinään, mutta sillä on ollut kutut ihan näköpiirissä viereisellä laitumella, ja lampolassa naapureina on pässit. Nyt on kuitenkin tarkoitus tehä Luukakselle uusi laidun, jossa ei ole kavereita ihan vieressä. Hyvä on silläkin olla lajitoveri samalla laitumella.

Iinan uuhikolmoset.  Pandasilmä jää kotiin.

Kanalakuuluiset on jääneet ihan karitsaelon jalkoihin. Kanalassakin on jälkikasvua. Haudonnat on tuottaneet tulosta, ja tipuja on kuoriutunut. Vielä on sitkeitä emoja, jotka haluavat omia tipusia. Näille laitetaan myös munat alle. Munantuotanto on tipahtanut roimasti siitä, missä se vuodenvaihteessa käväs. Alhoilta ei ainakaan lisääntymisviettiä puutu...

Muuan kuva karitsoista

Irjan pikkutytöt, näistä ei muunlaisia kuvia saakaan...?

Lupasin tänään ottaa muutaman kuvan karitsoista. Olin ajatellut, että kuvailen niitä kun lampaat on ulkona. Se on mahtavaa touhua, kun tuommonen karitsalauma päästelee sen minkä jaloistaan pääsee, tekee riemuhyppyjä ja ottaa elämästä kaiken irti. Vaan enhän ehtinyt. Piti laittaa karitsakammarit kuntoon ja päästää viimeinenkin emo karitsojensa kanssa laumaan. Jos en ehdi kuvata ennen pojan päiväunia, on peli menetetty...
Mutta tässä nyt kuitenkin muutama otos, jonka ehdin ottaa iltasyötöillä ennen kuin akku loppui kamerasta. 
Karitsat olivat ihan rättipoikki riehuttuaan päivän ulkona.

Kaksi Iinan kolmostytöistä

Iinan tytöt. Kolmas on pandasilmäinen, mutta siitä en ehtinyt kuvaa saamaan kun akku simahti. Nämä kaksi ovat kovin samannäköiset.

Jälkilisäys: Olinpas sittenkin ehtinyt saamaan kuvan Iinan kolmannesta tytöstä, pandasilmäisestä kaunottaresta.

Aiemmin syntyneet karitsat ovat oikeita mastodontteja näihin pikkuisiin verrattuna, eikä eikäeroa ole kumminkaan kuin pari viikkoa.

Mäyrälapset kasassa. Jompi kumpi etummaisista tytöistä (Liinan) jää kotiin.

Liinan mäyräuuhet raukeina päivän touhujen jälkeen. Kumpi pää on kumman...?

Karitsoinnit ohitse

Siirin ihanat kainuunharmas pässikolmoset, oikeat velikullat

Onpa ollut hulinaa tuo mennyt viikko. Kaikki karitsat on nyt syntyneet. Poikimiset meni ihan hyvin kun ajattelee, että yhtään kuollutta tai vähävoimaista karitsaa ei syntynyt. Paria emoa piti avittaa, toisella oli karitsa tulossa liian pystyasemmossa, toisella karitsan etujalat oli koukussa, ei olisi mahtunut tulemaan ilman apua.
Pari täpärää kotiutumista juuri oikeaan aikaankin sattui. Ekalla kerralla kävin kaupassa. Ennen lähtöä tarkistin, että kaikilla oli kaikki hyvin, kukaan ei tuntunut karitsoivan hetkeen. Reissusta kotiutuneina ihmeteltiin, että miksi Iina makaa ulkona kivien välissä kyljellään... Jep, Iina synnytti. Kylmässä kevätviimassa. Ihana pieni uuhikaritsa syntyi sitten sinne kivikkoon. Otin kiireesti olkea käsiini ja vastasyntyneen sinne väliin. Näin sain kuljetettua poikivan Iinan karitsansa perässä sisälle omaan karsinaan. Sinne syntyi vielä kaksi ihanaa harmastyttöä.

Voipunut Joni pitkästä aikaa rauhassa makuullaan karitsansa kanssa

 Toisen kerran kun kävin muualla, oli suomenlammas Liina alkanut poikimaan. Kotiin tullessani menin heti ensimmäiseksi lampolaan. Ja sielä makas Liina, omassa yksiössään kyljellään. Ponnisti ja valitti. Takapäässä näkyi karitsan pää, ilmiselvästi jumissa. Äkkiä sisälle vaatteiden vaihtoon ja käsien pesuun.
Karitsa oli tulossa pää edellä, etujalat koukussa rinnan alla. Yritin tuupata karitsaa vähän taaksepäin saadakseni tilaa oikaista jalat. Mutta Liina oli toista mieltä. Se huusi ja ponnisti vastaan. Niinpä tartuin jalkakoukuista kiinni ja vedin... Saatiinhan se ulos, täydellisen kaunis musta mäyrätyttö. Hengissä ja erittäin elinvoimaisena. Putsasin karitsaa Liinan kaverina, ja oli aivan sydäntäliikuttavaa huomata, että tuo uupunut vastasynnyttäjä arvosti apuani.
Liina synnytti vielä toisen yhtä kauniin mäyräkaritsan, siinä avitin vain vähän kiskaisemalla, näytti että Liinan voimat oli aikalailla ehtyneet. Näistä karitsoista kotiin jää ainakin yksi.

Toinen Jonin uuhikaritsoista

Muutakin draamaa on ollut. Kainuunharmas Joni säikäytti meidät. Luulin jo, että joudumme luopumaan tästä kauniista ja rauhallisesta uuhesta. Se oli hetken aikaa jo tosi huonona, ei syönyt eikä mennyt makuulle, seisoi vain. Nukkuikin raukka seisaallaan karsinaan nojaten. Mutta niin vain alkoi antibiootit puremaan, ja Joni toipui silmissä. Ilmeisesti sillä oli keuhkotulehdus, koska maaten mentyään se yski kovin. Miten voikaan olla mahtavaa näky, kun iltatarkistuksella lopen uupunut Joni makaa pitkästä aikaa pitkin pahnoja karitsoidensa kanssa, syvässä unessa. Siinä melkein jo tippaa tuli linssiin niitä katsellessa.
Jonin syömättömyydestä johtuen olen joutunut pulloruokkimaan sen uuhikaksosia. Ne saivat onneksi emältään ternimaidot sekä sen vähän mitä Joni tuotti. Nyt maidontuotantokin on kiihtynyt, kun Jonille maistuu taas heinä ja väkirehut. Onneksi kuivasimme kesällä paju- ja koivukerppuja, niitä Joni on syönyt senkin ajan, kun mikään muu ei maistunut. Tärkeää on, että pötsi pysyy käynnissä.

Jonin uuhikaritsa

Nyt huolta aiheuttaa Siiri. Sillä on vanha utaretulehdus, jonka huomasin vasta kun Siiri oli ollut pässillä. Tiesin siis odottaa ongelmia.Utare ei ole ainakaan kauhean kipeä, Siiri ei onnu ja se antaa karitsoidensa imeä molempia utareita. Mutta paha vaan, kun tästä viallisesta vetimestä ei tule maitoa. Olen antanut sille lämpökäsittelyjä, hieronut Helosanilla ja yrittänyt lypsää. Ehkä se on vähän auttanut, maitoa tulee nyt pieniä suihkauksia silloin tällöin. Karitsoita tuo määrä ei kuitenkaan paljoa lohduta, niinpä olen joutunut pullottamaan myös Siirin lapsia.
Siiri on aivan liikuttavan hyvä emo. Se vie pesueensa ulos ja kärsivällisesti odottaa, että jokainen on juonut tarpeekseen (tai ainakin sen, mitä tissistä tulee). Siiri joudutaan mitä ilmeisimmin laittamaan poistoon tuon kapseloituneen utaretulehduksensa vuoksi, ja se saa kyllä mielen surulliseksi.

Jännä sai kolmoset, kaksi mäyrää ja yhden mustan

Jumin pässineloset ovat myös olleet osin pulloruokinnalla. Tai kolme neljästä. Yksi veljeksistä on kauhea rohmu, tyrkkää muut pois tieltä ja imee valtavalla vauhdilla tissiä. Loput kolme ovat olleet vähän huonoja kasvamaan ja kulkeneet selkä köyryssä, joten olen turvautunut pulloon. Toisin kuin Siiri, Jumi ei ole mikään maailman kärsivällisin imettäjä. Hetken se jaksaa, ja sitten se jo ravisteleekin jätkät irti tissistä, ja lähtee tiehensä.

Jännän vastasyntyneet mäyräkaritsat tissinetsintäreissulla

Muutenpa onkin lampolassa kaikki hyvin. Neljä emoa on vielä karitsoidensa kanssa omissa karsinoissaan, se vähän tuottaa lisätyötä. Tai oikeastaan paljonkin lisätyötä, kuten myös nuo pullotukset ja emojen antibioottipistelyt ja karitsojen jatkuva punnitseminen. Tuntuukin, että olen nykyään enemmän lampolassa kuin kotona. Mutta eipä hätiä, ei tätä kauaa kestä.

Irjan kainuunharmassiskokset vuorokauden vanhoina

On huojentavaa, että karitsoinnit ovat nyt ohitse. Aina on se pelko, että Mitä Jos Jotain sattuu. Siis jotain todella ikävää ja inhottavaa. Kyllähän tälle keväälle on sattunutkin kaikenlaista, enemmän kuin koskaan aiemmin, mutta kaikesta on selvitty. En uskalla edes ajatella, millaista on karitsointiaika tiloilla, joissa on vaikkapa 40 poikivaa uuhta. Tai 140. Huh.