Kesän touhuja

No onpa aikaa vierähtänyt viime päivityksestä. Kevät ja kesän alku on aina niin kiireistä ja puuhaa täynnä, ettei ehdi päivittelemäänkään.
Laitumet on kunnostettu ja kaikki eläimet on ulkona, lampolasta lampaiden iso karsina tyhjennetty (kiitos pohjoisen apujoukoille!!), puput on saaneet kesäkampaukset, kalkkunat haettu, vuohille tehty uus laidunmökki, pässeille aidattu uus metsälaidun... mitä vielä?

Ihana vaalea pupupoika kesätukassaan.

Eniten aikaa ja ennen kaikkea hermoja on kuitenkin käytetty Muten-pukin kanssa. Se kun ei tahtonut olla omalla laitumellaan laisinkaan. Yhä uudelleen se keksi minun laittamista aidoista porsaanreikiä (pukinreikiä?), ja pinkas kuttujen luo.
Se vietti monta aurinkoista loppukevään päivää kaverinsa Nappi-kilin kanssa sisällä karsinassa, kun minä virittelin talvilaidunta pukinvarmaksi paikaksi. Kun päästin sen tutustumaan aikaansaannoksiini, mittaili se hetken tekeleitäni, ja roiskas yli... Voi että oli kirosanat herkässä, kerran kiireessä ja nälkäisenä myös itku. Olihan kerran myös puhelinkin jo kädessä, ja teurastajan numero valittuna. Vaan silti ajattelin vielä kerran kokeilla...
Kun sain talvilaitumesta Mutenkestävän, saatoin keskittyä kesälaitumen fiksaamiseen. Sähköä Mute kyllä kunnioittaa, mutta heti jos se saa sorkillaan jostain ponnistettua, tulee se yli että heilahtaa.
Pukkilaidun rajoittuu yhdeltä sivultaan puuliiteriin, ja siitä seinää vasten viistosti ponnistamalla Mute tuli yli. Eli aidan korotusta parilla sähköpiuhalla. Sitten seuraavaksi vuorossa puinen laidunportti. Korotin ensin porttia laudoilla ja aitaverkolla, vaan tämä pukin ja hämähäkkimiehen ilmiselvä risteytys tuli siitäkin yli. Pariin kertaan laittelin portin päälle sähköpiuhat, ja kas, Mute tuli silti yli. Nyt viimeisenä epätoivon tekona on portin eteen viritetty säälittävä viritelmä, joka ihme kyllä toimii!
Vedin siis portin eteen kolmella sähköpiuhalla alueen, eli Mute ei enää pääse portillekaan.

Martta, Muten kaveriksi muuttanut Nappi-pukki ja Irmeli

Se on jännä juttu, jos en olis ollut niin saakutin kiukkuinen, olisin syvästi ihaillut vuohen älykkyyttä. Mute nimittäin kokeili joka raon ja reiän, mitä kuvitella saattaa. Kun päästin sen fiksattuun aitaukseen, se meni keskelle seisomaan ja mittaili aitaa. Se siis seurasi katseellaan sähköpiuhaa, mietti mihin se menee. Kun se löysi pienenkin katkoksen, tuli se heilahtamalla yli. Valehtelematta kymmeniä kertoja minä olen tälle keväälle aitoja fiksaillut. Nyt tuo porttiviritelmä tuntuisi pitävän, Mute on ollut yli viikon omalla puolellaan.
Sormet ristissä...

Juuri tulleet kalkkunalapset

Ja tosiaan kalkkunat on haettu. Viis kappaletta tällä kertaa. Aluksi olivat sisällä ajaan viikon. Nyt ovat jo siirtyneet ulos, edelliskesäiseen kalkkunahäkkiin. Vielä pitäisi tehdä isompi kalkkunalaidun ja sinne kalkkunamökki.

Karitsoille tehtiin karitsabaari laitumelle. Ajatuksena oli, että saavat käydä siellä syömässä karitsarehua. Eipä ole maistunut. Vihreää sen sijaan syövät kuin lampaat konsanaan. Juhannuksena vieroitetaan karitsat emoistaan, ja osa karitsoista matkaa jo uusiin koteihinsa.

Uskollinen paimenpoikani Joiku ja lampaat

Pässilauma on myös saanut täydennystä. Käytiin hakemassa Ahvenanmaalta uus suomenlammaspässi, Topi. Topi on linjan 14 ruskea pässipoika. Vähän ujo, mutta utelias ja rohkea.
Topi sai kaverikseen kainuunharmaspässikaritsa Jalon. Jalo on kauan haaveilemani ruskea kainuunharmas. Jalo on ollut osittain pulloruokinnalla, joten se on hirmu kesy ja rapsutusperso. Nätisti niiaa ihan maahan asti, kun vähänkään rapsuttelee.

Isot pässit ottivat tosi hienosti uudet tulokkaat vastaan. Mitään ahdisteluja tai kahnauksia ei ole ollut. Ja Topista ja Jalosta tuli heti kaverit. Ne kulkee kimpassa ja nukkuu vierekkäin. Ihanat pässipojat!

Harmaspässi Jalo.

Suomenlammaspässi Topi.

Topi, Veeti ja Ami suolaisella iltapalalla.

Tyhjä lampola

Nyt on lampola tyhjä, ja kaikki märehtijät laitumilla. Ajateltiin jättää emot karitsoineen tähän lähilaitumelle, niin että saisivat mennä aina yöksi lampolaan. Olis helpompi vierotus, jos olisivat lampolan lähellä. Vaan eihän se mennytkään niin. Lampaat ahmaisivat laitumensa tyhjäksi hetkessä...
Niinpä sitten eilen kiikutettiin emot ja karitsat muiden luo isolle laitumelle.

Vasemmalla kotiin jäävä ihana Nelli.

Ensin kuitenkin punnittiin ja merkittiin loput merkittömät karitsat. Poika istuskeli vielä viimeisen kerran karitsarykelmän kera lampolassa.

Nestori, Nellin veli.

Koska emoja ei ole kuin neljä, otettiin varman päälle ja vietiin jengi kahdessa erässä. Karitsoista kun ei koskaan tiedä, jos joku rukka kokee eksyvänsä porukasta, lähtee se sinkoilemaan vähän sinne ja tänne. Kyllähän ne aina kiinni on saatu, mutta jos vain mahollista selvitä ilman ylimääräistä draamaa ja säätämistä, niin mieluummin niin.
Hienosti meni eka erä, Tyyne ja Justiina. Nämä ovat tottuneet hihnassa kulkemiseen, ja karitsat seuras tiiviinä ryhmänä emojen vieressä. Jos joku uhkasi jäädä porukasta jälkeen, ohjas hiljaa takana tuleva Joiku-poika eksyneen takasin porukkaan. Ohjasko omasta halustaan, vai pelkällä olemisellaan...

Toinen erä sitten olikin vähän haasteellisempi. Tässä oli vuorossa Irja, vanha konkari, sekä Kumma, ekaa kertaa pidemmällä reissulla hihnassa. Vähän meinas vikuroida, ja ottaa niitä ärsyttäviä spurtteja, jotka saa melkein käden lähtemään irti. Irjan pieni vaalea uuhikaritsa (alakuvassa) oli koko ajan jäädä jälkeen, pysähteli ja katsoi taakseen. Ihmetteli, että mihinkäs tässä nyt, kun kotilampolakin jää selän taakse. Tällä kertaa mulla oli apuna kaksi paimenta... Joiku ja poika. Poika tuli tosi hienosti kädet levällään ja rauhassa, painosti pientä karitsaa eteenpäin.

Jengi saatiin viimein laitumelle, mutta tämä pieni vaalea uuhikaritsa ei ollut uuteen paikkaansa tyytyväinen. Se meni nojailemaan sähköpiuhaan kaula pitkällä, sai sätkyn ja lampaalle ominaiseen tyyliin puski heti eteenpäin. Jos mitä tahansa sattuu, on se aina eteenpäin, täysiä ja voimalla. Ei ikinä pakitusta. Saaliseläin.
Sieltä se sitten hujahti piuhoista ulos. Huuteli eksyneenä emoa, ei antanut kiinni. Irja-emo oli niin haltioissaan tuosta ihanasta laitumesta, ettei se korvaansa lotkauttanut lapsensa huudoille.
Ja mihinpä suuntasi lapsi? No kotiin tietysti.
Määrätietoisesti se lähti kipittämään samaa reittiä takaisin, mistä oli juuri tullut. Ei sitä hetkauttanut naapurin vastantulevat lapsetkaan. Kotiin oli päästävä.

Kävelin kaikessa rauhassa sen perässä. En alkanut jahtaamaan, siitähän se vasta olis riemastunut ja juossut paniikissa ties mihin. Kieltämättä jo ihan liikutti se pieni otus siinä minun edellä kipittämässä. Se ei hämmentynyt edes matkan varrella huutelevista vuohista, korvat pystyssä vain katteli ja jatkoi matkaansa.
Ja ihan oikein se kulki, suoraan lampolan ovelle. Siitä se oli sitten helppo kopata kainaloon, ja viedä takaisin laitumelle. Nyt oli jo Irjallakin eri ääni kellossa, kun kuuli karitsansa huudon.

Yläkuvassa on Marjatta. Minun ihana Marjatta. Lampolassa tulee aina ihan hiljaa viereen kiinni. Odottaa rapsutuksia ja niiaa nätisti niitä saatuaan. Mutta laitumella...
Meillä on yks arka uuhi, Iina. Tai ei arka, vaan se ei kertakaikkiaan luota. Hirveän fiksu ja ajattelevainen, mutta ei luota. Iina kerää aina laitumella parin uuhen porukan, jotka se "villiinnyttää". Jo toista kesää peräkkäin tässä porukassa on näköjään myös minun Marjatta.

Ärsyttää, kun Iina vie porukkansa heti kauemmas, kun minä menen laitumelle. Siinä kun muut tulevat syliin kuulumisia vaihtamaan, tämä Iinan jengi katselee epäluuloisena kauempana.
Paitsi eilen. Istuin illalla kauan aikaa laitumella kivellä, rapsuttelin lampaita ja kattelin karitsoita. Huomasin, että Marjatta katteli siinä jonkun matkan päässä. Juttelin sille rauhallisesti. Pyysin tulemaan luo, mutta ei se tullut. Ei suoraan. Yhtäkkiä tunsin selän takana jonkun hönkimässä korvaan olan yli. Marjattahan se siellä. Olipa kiva hetki. Rapsuttelin Marjattaa niin kauan, että takamus puutui ja oli lähdettävä kotiin.
Jännä nähdä, miten se reagoi tänään, kun menen laitumelle. Onko se taas Iinan vietävissä, vai jokohan älyäis, että sama ihan ihminen minä olen kuin lampolassakin...

Pässit kesätöihin

Isot pässipojat ja Mute-pukki lähtivät eilen kesätöihin, metsää raivaamaan. Niillä onkin nyt ihan uus laidun, saapa nähdä minkälaista jälkeä saavat kesän aikana tehtyä. Metsä on meidän "takapihalla", oikea satumetsä paikoin, mikä huomattiin kun rämmittiin siellä pusikoiden ja vesakoiden seassa aitaamassa. Toivottavasti pojat kuorivat sen esiin .
Pojat menivät laitumelle eilen iltapäivällä. Jo kerran kiikutin Muten ja valkoisen Veetin omalle puolen aitaa... Olisivatko ali lipsahtaneet, Mute pienenä ensin ja Veeti-valtamerilaiva perässä. Näillähän ei ole kuin kaksi lankaa sähköaidassa. Isot pässit pelkää sähköä kuin mitäkin petoa, mutta Mutelle voi houkutus käydä sähköäkin vahvemmaksi. 
Mutenhan lähtee omalle kallioiselle laitumelleen, jahka Irmelin Nappi-pukki vierotetaan Mutelle kaveriksi. Siellä on neljä piuhaa sähköä, viime vuonna piti pukit hyvin omalla puolellaan. Paitsi että kerran jouduin Muten viemään omalle puolelleen... Se on vähän tuommonen Houdini tuo meidän Mute...

Uuhetkin saisi viedä jo laitumelle. Saatiin kaksi lohkoa kuntoon, vielä olisi yhden lohkon tolpat kunnostamatta. Se lohko jäi viime keväänä jostain syystä välistä, ja sen kyllä huomaa. Kuusitolpat alkaa lahoamaan oikein urakalla, ja tuntuu että lähes jokaisen tolpan joutuu terottamaan uusiksi tai kokonaan vaihtamaan. Kuttuja en vielä vie laitumelle, kulettelen niitä metsissä syömässä. Odotan, että laidun purskahtaa täyteen mittaansa. Toissa keväänä vein ne innoissani aivan liian aikaisin laitumelle, ja nehän putsas sen hetkessä, eikä siellä sitten kasvanut koko kesänä oikein mitään.

Pupuilla on lainauros Lumimies hommissa. Luonnonkeltainen Maija-angora on astutettu parisen viikkoa sitten. Parhaillaan siellä on harmaa Malviina Lumimiehen kanssa treffeillä. Katsotaan, mitä näistä tulee. Nythän on syntynyt kaksi poikuetta, toiseen syntyi 5 poikasta, toiseen 4, joista yksi kuoli viikon vanhana kuristuttuaan emonsa nyppimiin villoihin... Näistä 6 on poikaa, ja kaksi tyttöä. Yksi poika, ihana luonnonkeltainen Niki, on muuttanut omaan kotiin, muut jäänevät kasvamaa paisteiksi. Naaraista ajattelin pitää ainakin toisen, sinisen Nillan. Musta tyttöpupu vielä odottelee kohtaloaan, voi olla että laitan sen myyntiin. Jos raskin.

Kevättä

Ihana Nestori, kainuunharmaspässykkä

Kaikki (eli kaikki kokonaiset neljä kappaletta) uuhet on poikineet. Hyvin meni poikimiset, kenelläkään ei ollut suurempia ongelmia. Karitsoita tuli 11 kpl, kolmet kolmoset ja yhdet kaksoset. Pässejä 4 kpl ja uuhia 7. Tasan ei mennyt. Minä kun niitä pässejä ensisijaisesti toivoin.
Mutta eipä hätiä, ostetaan kaverilta pari pässykkää lisää kesäksi kasvamaan, ja syksyllä viedään ne teurastamolle.

Kh Nelli ja suokkipoika Nalle.

Viime vuonna kotiin jäi Juusolta pari suomenlammas uuhikaritsaa. Nyt on harmaksien vuoro. Yläkuvan Nelli saa jäädä tuttuun laumaan. Onhan se sentään Aatun tytär ja Siirin tyttärentytär. Nelli on Justiinan karitsa, se on kaksosvuonueesta, veljenään sillä on isokokoinen Nestori. Hienoja kakaroita molemmat, ja villa yhä mustaa. Toivottavasti Nelli jää mahdollisimman tummaksi.

Manu jätti pienen lauman mäyränvärisiä karitsoita. Ovat kaikki melko samannäköisiä, yhdellä on ihan texelin pää. Hauskoja kakaroita. Tyynen ja Kumman kolmosista on molemmista yksi kakara pullojuotolla. Saavat kyllä emiltään, mutta eivät tarpeeksi. Hommattiin uus kalavaaka, sen avulla on helppo pysyä kärryillä, kuka saa tarpeeksi maitoa ja kuka kaipailis vähän lisää.

Kumman uuhikolmoset

Kaikki lampaat on keritty. Kaikki, paitsi Irja, joka sai maanantaina kolmoset. Ne ovat vielä omassa karsinassaan. Keritten Irjan sitten, kun pääsevät muiden joukkoon.
Villojen alta paljastui mukavan pyöreitä rouvia. Viimekeväiset karitsat ovat vähän luisevia, kuten myös isoja kaksosiaan imettävä Justiina. Onneksi ne pääsevät pian laitumille.

Pieni lampurimies on taas onnessaan, kun on saanut lampolan täydeltä karitsoja hoivattavakseen. Varsinkin Tyynen uuhikaritsa Neela on pojan ykköskaveri. Se jaksais olla toisen rapsutettavana varmaan vaikka ikuisuuden. 

Vielä olisi kerittävänä angorakaneista osa, sekä niiden poikaset. Pupuille täytyy myös tehdä uusi ulkohäkki. Kuten myös kalkkunoille, otimme niitä nyt sitten 5 kpl. Ne tulevat joskus tämän kuun loppupuolella, mitä ilmeisimmin. Pässeille on aidattu uus mettälaidun. Ja vielä täytyisi kiertää uuhien, kuttujen, pukkien ja pikkupässien laitumet läpi. Varsinkin uuhien laitumilla näyttää olevan paljon katkenneita tolppia. Olisko peurat toikkaroineet tolpat nurin.

Ihana Nasta-kilikin muutti uuteen kotiin, Nuutti-pukki kaverinaan. Poika oli vähän murheellinen Nastan lähdettyä, mutta pian se muisti, että Nastan äiti Martta on aivan samaa maata Nastan kanssa. Poikahan leikki vuosi sitten Martan kanssa, ja juotti sitä tuttipullosta. Oli mukava kattoa, kun poika löysi Martan kanssa taas unohduksissa olleen yhteisen sävelen.

Näin se kevät etenee. Puuhaa puuhan päälle, mutta pitää muistaa myös istahtaa ja hiljentyäkin. Käki kukkuu jo, ja lepakkopari on herännyt horroksestaan. Puissa on kauniin hento vihreä, ja nurmikko alkaa huutaa leikkaajaa. Kohta on täys kesä, ja kevään ihana odotus päättynyt.

Merkittyjä karitsoita

Karitsat on nyt saaneet korvamerkit, ja ne on punnittu. Ihan hyvää kasvua, Tyyne saa hienosti hoidettua kolmosensa, ja Justiinan kaksoset ovat kyllä aikamoisia jyhkyjä. Justiinan karitsoista Nelli-uuhi jää kotiin.

Ulkoilunkin karitsat ovat aloittaneet. Ensin piti vähän ihmetellä ja huudella ovenraosta, mutta äkkiä ne reipastuivat ja lähtivät viilettämään.

Tyynen kolmoset.

Pandasilmäinen Nestori ja laikkunenäinen Nelli ihmetelvät suurta maailmaa. Emo tulossa hätiin, tuo musta turpa vasemmassa reunassa..

Nuorempi lampurikin haki lammasterapiaa niin ulkona kuin sisällä lampolassakin. Karitsoita kovasti kiinnostaa tuo ihmistaimi, ja ihmistaimi osaa kyllä hienosti olla rauhassa karitsoiden ihmeteltävänä.

Ihana auringonkajo lampolassa, karitsat heti parkkeerasivat tuohon lämpimään läikkään. Tyhjä karsina karitsojen takana odottelee suomenlammas Kummaa. Kumman laskettu aika oli eilen, ja näyttäisi että karsina saa pian väliaikaisen asukkaan.

Myytäviä eläimiä

Päivitin tuota "myytävät eläimet"-sivua. Myynnissä on siis kainuunharmas A-linjainen pässikaritsa (Justiina synnytti potrat kaksoset maanantaina, näistä uuhikaritsa jää mitä todennäköisemmin kotiin, mutta pässi menee myyntiin), sekä mäyränvärinen uuhikaritsa, jossa mitä todennäköisemmin ripaus texeliä. Emä on ruskea suomenlammas.
Vielä on pari uuhta karitsoimatta, näidenkin uuhikaritsat tulevat myyntiin. Tulevissa karitsoissakin on myös oletettavasti ripaus texeliä, joten puhteina suomenlampaina niitä ei voi myydä. 

Myös angorakanin urospentuja on myynnissä. Väreissä on oikea värikirjo, on luonnonkeltaista, mustaa, kanelia, harmaata ym. Osa näistä on jo luovutusikäisiä, eli valmiita muuttamaan uuteen kotiin vaikka heti.

Päivitän tilannetta sitä mukaa, kun päivitettävää tulee.

Tyynen karitsat

Viime kevään karitsa Miiaa kiinnostaa uusi tulokas. Tyyne-emo valvoo vieressä.

Tulihan niitä karitsoita... Tyyne sai luvan aloittaa. Se piti vähän jännässä, avautumisvaihe alkoi olla jo hermostuttavan pitkä... Kävin torstaina puoliltaöin tarkistamassa, ja näin että synnytys oli pikkuhiljaa aluillaan. Tyyne itse oli rauhallinen, märehti ja nousi ylös kun tulin lampolaan. Nautti rapsutuksista, ja pyysi niitä lisää raapimalla etujalallaan minun säärtä.

Uuhikaritsa

Heräsin sitten kolmelta, ja kävin lampolassa. Tyyne makoili ja hengitti tiheästi. Ei noussut kun menin, katseli lähinnä seinille. Avautumisvaihe siis käynnissä.

Seuraavan kerran menin lampolaan kuudelta. Tyyne oli selkeästi vähän kipeä, sitä supisteli ja se kuoputteli vähän harvakseltaan. Puuskutteli kovasti.  Edelleen tilanne, ja itse eläin, oli rauhallinen.

Seuraava käynti lampolaan oli kahdeksalta. Polttoja oli tiheästi, Tyyne makoili takajalka suorana ja ähisi. Tässä alkoi ihan pikkusen huolestuttamaan. Tulee aina se "mitä jos"-tunne. Mitä jos jokin onkin pielessä, mitä jos synnytys ei edisty, mitä jos olisikin pitänyt auttaa ajat sitten... loputon lista. Laskujeni mukaan avautumista oli kestänyt n. 5 tuntia.
Mutta edelleen Tyyne vaikutti rauhalliselta. Ei vaikuttanut siltä, että jokin olisi pielessä.
Päätin, että käyn pukemassa aamupalalla olevan pojan, ja tullaan sitten ulos. Jos tilanne on vielä ennallaan, sitten arvioin uudelleen auttamisen tarpeen.

Ja niin tehtiin. Oltiin pojan kans ulkona ysiltä. Ja niinpä vain oli pahnoilla kaksi pitkäkoipista, ruskeaa karitsaa. Ja kaikesta päätellen lisää oli tulossa. Annoin emolle rauhan, ja lähdin ruokkimaan muita elukoita.
Puoli kymmeneltä oli mäyränvärinen uuhi syntynyt, ja Tyynellä roikkui jälkeiset.
Eli loppu hyvin, kaikki hyvin.
Karitsat ovat tosi virkeitä ja uteliaita. Kaksi ruskeaa on pässiä ja mäyräkaritsa on uuhi. Uuhella on ihan isänsä Manun korvat, ja muutenkin muistuttaa paljon Manua.

Tuosta auttamisesta on nyt ollut puhetta. Se on jotenkin kakspiippunen juttu. Pitää auttaa, mutta ei saa puuttua jos ei ole tarve. Mutta mistä sitä aina uskaltaa sanoa varmaksi, milloin pitää auttaa? Takaraivossa on pelko, että jos et auta ajoissa, niin sitten karitsat kuolee ja emo kuolee ja kaikki kuolee.
Pitäis muistaa rauhottua, ja kattoa sitä eläintä.

Tyynehän on se karitsointihalvaus uuhi. Onneksi ei ole uusinut, ja onneksi kaikki näyttäisi olevan kunnossa. Paljon olen miettinyt tuota voimakasta väkirehuruokintaa. Tai no, voimakasta ja voimakasta. En tiedä, onko meillä miten voimakasta, mutta kyllä ne hurjasti rypsiä ja melassia saa kauran lisäksi. Olen ohjeet kirjoittanut tarkasti ylös silloin alussa netissä surffaillessani, kirjoja lukiessani ja lammaskoulutuksissa juostessani. Paha vaan, että määrät on tarkoitettu tuotantotiloille, joille on kaikki laskettu ja suunniteltu, punnittu ja mitattu.

Kuin tilauksesta oli lammasporukassa just puhetta tästä samasta asiasta. Vahvisti omia ajatuksia.
Ens vuonna hoidan ruokinnan toisin. Vähemmän väkirehuja, enemmän kauraa. Kerppuja ja havunoksia. Havuja tosin ovat saaneet nytkin, mutta kerput jäi viime kesänä tekemättä.

Seuraavaksi vuorossa on varmaankin Justiina. Justiina on poikinut kerran aikaisemmin pari vuotta sitten. Silloin oli vaikea synnytys. Karitsoita sai auttaa ulos (kaksospojat, joista toinen ihan kääpiö), ja Justiina oli aivan poikki. Hyvä emo se muuten oli, maitoa riitti ja kääpiökin kasvoi hyvin.
Vähän tietysti laittaa taas mietityttämään nuo oireilut, olenkin valmistautunut ettei ne karitsat ihan noin vain livakkaasti itekseen synny. Taas...
Nähtäväksi jää.