Pässinpäät

Pässit viettävät kuumaa elokuista siestaa. Vasemmalta Ami, Jalo, Veeti, Topi ja Ville

Nämä pässinpäät on maailman parhaita pässinpäitä. Vaihdoin niille laidunta, vein ne takapihan metsästä tien  yli laitumelle. Siirtoa on jotain pari sataa metriä. Jätkät meni paremmin, kuin moni koira. Kukaan ei kiskonut (kaksi oli hihnassa, muut seurasivat perässä), kukaan ei rynninyt. Ihan kaikessa rauhassa käpsyteltiin uudelle laitumelle. Meidän ihanat pässipojat <3

Ami-pässi. Ami on kiistaton lauman pomo. Aivan tosi kultainen luonne ihmiselle, lähes puhetta vailla. Ami saa tänä syksynä astua ihanan Marjatta kainuunharmaksen. Josko siitä jättäisi mahdollisen uuhikaritsan kotiin...

 Musta suomenlammas Ville. Omapäinen, omanlainen. 8-vuotias jo, alkaa olla pian iäkäs herra.

Villen veli Veeti, jäyhä jököttäjä. Vanhoja poikia hänkin. Veetin takana suomenlammaspässi Topi. Topi on se keväällinen karitsa, joka me haettiin saaristosta. Topi saa muutaman suomenlammasneidon astuttavaksi ensi kuussa.

Jalo, ruskea kainuunharmaspässi, keväällisiä poikia hänkin. Topin tavoin myös Jalo saa aloittaa siitospässin hommansa ensi kuussa.

 Komea Ami ja Veeti.

Ja sitten Runne... Runne on muuttanut väriään, selkä ja hännäntyvi tummuvat hienosti. Runne on tosi reipas ja ihana. Kauhean rauhallinen ja jollain tapaa pikkuvanha. Kova vahti se on, ilmoittaa Joikuakin paremmin, jos jotain epäilyttävää ilmaantuu. Epäilyttävää tai "epäilyttävää"... Metsälenkeillä pysyy hienosti porukoissa. Joiku tuppaa kiitämään vähän turhan etäälle, Runne jää ainakin vielä katsomaan perään. Vähän saattaa intoutua irtaantumaan ihmisestä, mutta tulee kyllä hyvin pian takaisin.

Poika aloitti vajaaviikkoisen päiväkodin, joten olen nyt ekaa kertaa neljään vuoteen yksin päivisin (tosin vain kolme päivää viikossa, mutta edes sen). On tosi kummallista, kun on ihan oikeaa aikaa tehdä tilan töitä. Viime viikolla tyhjensin vielä tyhjentämättä olleet pässien ja pukkien karsinat. Ensi viikolla on vuorossa pupujen kerinnät ja angoravillan kehräys. Ajattelin tehdä joulumarkkinoille angoralangasta lapsille tossuja, vanttuita ja pipoja, ehkä kaulureita ja huivejakin. Tuo angoravilla on niin tolkuttoman lämmintä, että ehkäpä sellaisissa lapasissa alkaisi pikkulasten sormetkin jo pysymään lämpiminä.

Runnen kanssa elellään siis ihan normaalia arkea. Aamuisin ne tulevat mukana, kun huollan elukat. Sitten käydään pieni metsälenkki, jonka jälkeen koirat jäävät yksin muutamaksi tunniksi. Kun tulen sisälle syömään, pääsevät koirat ulos. Sen jälkeen ne jäävät vielä joksikin aikaa keskenään, kunnes on tullut aika hakea poika tarhasta. Hyvin on mennyt tuo systeemi. Runnekin menee ihan kaikessa rauhassa maaten omalle pedilleen, eikä pidä minkäänlaista älämölöä.
Illalla sitten käydään metsälenkillä, tai kylillä hihnakävelyllä ja maailmaa ihmattelemässä. Toissapäivänä käytiin naapurissa peuhaamassa ihanien lapinkoiratyttöjen kanssa.
Mitään tiukkaa koirakoulua Runnen kanssa ei ole käyty. Kotona opiskellaan näitä arkipäivässä tarvittavia taitoja, ja ainakin vielä kaikki on ollut mutkatonta ja helppoa.

Kaksiviikkoiset

"Moikka, minä olen kaksiviikkoinen angorakanin pentu, ja olen juuri lähtenyt pesästä tutkimaan vähän maailmaa!"

Pentuja tuli siis viisi kappaletta, ja ne ovat aloittaneet maailmanvalloituksensa. Ne on niin hauskoja pikkurottia, vipeltäessään pitkin pupulaa.
Meidän kanithan eivät ole mitään sylikaneja. Elelevät tuolla navetassa omassa porukassaan. Poikasia kuitenkin totutetaan joka päivä käsittelyyn, nostetaan syliin ja tarkistetaan. Silitellään ja sylitellään. Milloin enemmän ja milloin vähemmän. Aina ei ehdi hulluna paijailemaan, mutta jos nyt edes vähän nostaisi syliin.
Perus lemmikkipupuun verrattuna nämä on arkoja. Tulevat kuitenkin aina katsomaan, että mitä se emäntä sieltä tällä kertaa tuo. Pari tykkää silityksistä, toiset pinkasee mieluummin pois paikalta.  

Yläkuvan pentu olisi ehkäpä luonnonruskea, mikäli oikein ymmärsin. Ja ihan kuin näyttäisi olevan tyttöpupu. Jos molemmat pitää paikkansa, jää tämä suloisuus kotiin. Se luonnonruskea uros kun olisi haaveissa.

Tässä hyvin vaaleanharmaa pupu. Vatsa on saman värinen. Minä näistä värityksistä en niin tiedä, mutta olisko tämä egern?  Tosi nätti väri. Tytöksi luulisin tätäkin.

Tämä tumma pupu on mitä ilmeisimmin luonnonharmaa. Meillähän on Malviina luonnonharmaa, ja täytyy sanoa että nätti väri. Ehkäpä tyttö tämäkin. Miten näitä voi olla jättämättä kotiin?!?

Entäpä tämä? Tosi vaalea, jolla valkoinen mahanalus. Sinichinchilla? Tytöltä vaikuttaisi kuitenkin hänkin.

Ja sitten vielä luonnonkeltainen, mitä ilmeisimmin poika.

Tosi kauniita värejä on pupuissa. Kyllä minä pari näistä jätän kotiin. Näiden päivittäinen huoltohan on helppoa, mutta kolmen kuun välein tehtävä kerintä onkin sitten vähän työläämpää. Se täytyy pitää mielessä, kun näitä tekee mieli alkaa haalimaan ja hamstraamaan. Kaikkia ihanuuksia vain ei voi jättää kotiin.

Siellä pennut vipeltää, kun aikuiset syö.

Meillä on tällä hetkellä viisi  kappaletta naaraita, kaksi ruskeaa, luonnonkeltainen, luonnonharmaa sekä sininen. Sitten on luonnonkeltainen siitosuros Casper.  Tällä hetkellä kehrättävänä on lähes valkoisen poikapupun villat. Ihan mahtavaa villaa! 

Citykoirat ja patapuput

 

Väsyneet pihavahdit... Kaverukset heräsi unilta ja heti portaille vahtia pitämään.
 

Runnen ensimmäinen retki suureen ulkomaailmaan. Käytiin viime viikolla paikallisten kauppakeskusten luona ihmettelemässä. Samalla reissu taisi olla toinen kerta, kun Runne on hihnassa... Ja hienosti meni. Pentu oli tosi rauhallinen, lähinnä katseli ja kummasteli. Oma peilikuva mainosikkunassa aiheutti rähinän, karvat pystyssä se räyhäsi peilikuvalleen. Myös toiset koirat, tai pelkkä toisten koirien haukku, saa saman reaktion. Runne oli suht välinpitämätön toista ihmisistä. Pyörätkään ei aiheuttaneet ihmeempia ihmettelyjä.

Joiku on kyllä paras roolimalli tuolle penikalle. Se on niin rauhallinen, ottaa asiat lunkisti. Pienen kävelyreissun jälkeen istuttiin tuossa kaupan edessa kauan aikaa. Joiku löi heti maaten, Runne hetken perästä myös.
Loppuviikolla käytiin joka päivä jossain. Torilla ja kylillä kävelemässä. Tuossa oman kylän pinnassa lähiöremmilenkillä. Toisia koiria täytyisi tulla lenkillä vastaan enemmän, että Runne tottuu niihinkin. Se on saanut leikkiä muutaman koiran kanssa, mutta hihnassa oitsemenoa täytyisi kyllä päästä harjoittelemaan.
Eilen oltiin autolla liikenteessä monta tuntia. Koirat oli mukana. Välillä käytettiin koiria pissalla ja kävelemässä ja vettä juomassa. Oli hienoa huomata, että Runnestakin on tullut jo Autokoira. Siellä se nukkui jalat levällään kuin sammakko, ei paljoa hetkauttanut autoilu.  Hyvä niin, koirat kun on aina kulkeneet meillä tosi paljon mukana.

Pojat odottelee ruokaansa...

Kissojen ruokailu, ylinnä Sisu, sitten Siru ja alimpana Sissi

Pupuista sananen. Meillä oli tosi poikavoittoiset poikueet kesällä. Taisi tulla kaksi naarasta, loput oli uroksia. Ja tosi kivoja värejä tuli. Jätin itselle yhden sinisen naaraan. Ja kasan poikapupuja...
Poijat oli tarkoitus kasvattaa pataan, mutta näyttää siltä, että pataan päätyy vai yksi pupu, luonnonkeltainen uros. Pojat on olleet ulkohäkissä kesän. Nyt kun naaraat lähti sisälle, ei pojilla ole ollut suurempia kahnauksia. Tai ainakaan en ole nähnyt. Viime vuonna, kun tytöt oli naapurissa, oli meno poikien puolella välillä aika hurjaa. Ne astui toisiaan jatkuvalla syötöllä. Pupujen hermojen lisäksi kärsi myös villat.
Nyt jos mitään kummempaa ei ilmene, jätän pojat villaa tuottamaan niin kauaksi, kuin häkissä harmonia säilyy. Ja jos oikein ihanaa villaa tulee, teen muutamalle oman yksiön lampolaan.  Jääkööt taloon.

Yläkuvassa vasemmalla luonnonkeltainen uros, sen vieressä ihana tosi vaaleanharmaa uros (en tiedä tälle ns. virallista värinnimeä), sitten on valkoisen villan omaava tummamaskinen uros (tämänkin väritys vähän hukassa, mutta villa on upeaa) ja oikeanpuolimmaisena luonnonruskea, tosi ihana ja kesy poika.
Ainakin tuon luonnonruskean ja valkovillaisen haluaisin jättää itselle, kova kutina olisi myös tuohon vaaleanharmaaseen. Katsotaan nyt, mitä noissa vastasyntyneissä on.

Huomaa kyllä, että syksy sieltä pikkuhiljaa tulee. Koko kesänä en ole koskenutkaan kutimiin tai rukkiin. Nyt olen ottanut rukin kesäteloilta, öljynnyt ja putsannut, ja kerännyt angoraa. Myös kutimet on kaivettu esiin, ja pehmeät ja lämmittävät angorakynsikkäät on pian päättelyä vaille valmiit. Eilen keitettiin teetä. Varma enne syysilloista. Koko kesänä ei olla teetä juotu. 
Saapa nähdä, mitä syksy tuo tullessaan. 

Laitumella

Lammaskuulumiset on lammasblogissa olleet vähän hiljaisia. Siellä ne laiduntavat luonnonlaitumilla, muutaman sadan metrin päässä pihasta.  Lampailla on kolme lohkoa, joita vaihdellaan sitä mukaa, kun köytössä oleva alkaa loppumaan. Nyt on porukkaa ollut laitumilla enemmän kuin normaalisti, näyttää että laitumet alkaa kärsimään. Niinpä otin ja aitasin lampaille ison metsäalueen. Oli nopea aidata, aidan toinen reuna on tyttöjen laidunaitaa ja toinen pässien (pässit pääsi meidän takapihan metsää harventamaan, joten eivät ole nyt siinä aidan takana). Molempiin päihin raivasin linjat ja laitoin kolme sähköpiuhaa. Kiva, kun on monipuolista sapuskaa tarjolla, ruohoa ja lehdeksiä ym.

Suomenlampaat Miia ja Mesi on olleet pojan kavereita pikku karitsoista lähtien. Ystävyys säilyy, tytöt tulevat aina pojan rapsutettaviksi laitumella. Ja poikahan rapsuttaa...

Myös paimenpojista pienempikin pääsee usein laitumelle. Joiku tulee mukana aina. Se on ihana, kun voi vapaana pitää. Se juosta rallattaa mönkkärin perässä tai edessä, saalistelee pellolta myyriä ja haistelee jänisten jälkiä. Pikku-Runne kulkee mönkkärin kyydissä. Hienosti poika istuu ja katselee maisemia. Laitumella pääsee sitten vapaaksi Joikun perässä juoksemaan ja lampaita ihmettelemään.

Alla Kumma-äiti ja Miia lapsensa kanssa. Taas olisi eläinten harventaminen edessä, ja en kyllä kauheampaa hommaa keksi. Muutama pitäisi pois laittaa, yhtäkään en haluaisi. Tämmösessä pikkukatraassa sitä tuntee lampaansa niin hyvin, ettei raskisi luopua yhdestäkään.

Laitumella voi myös kiipeillä puihin tai painia niin kovaa, että kellahtaa kumoon...

Puita ja laitumia

Puuhakkaita päiviä Kurkiniemessä. Kaikilla märehtijöillä on uudet laitumet. Pukkien laidun alkoi olla jo aivan loppuunkaluttu, joten niille ensin. Hieno ja rehevä metsälaidun, on kalliota kiipeilemiseen ja vesakoita tuhottavaksi. Kaks päivää ne ehti siellä olemaan, kunnes Mute otti hatkat... On se ihme epeli.
Korjailin vähän aitaa, luulen tietäväni mistä se läpi tuli. Nyt se on ollut siellä taas pari vuorokautta karkaamisensa jälkeen.

Puita ollaan myös tehty. Meillähän talo lämpiää puilla, joten niitä saa sitten kyllä tehdäkin. Puut saadaan omasta pikkumetsästä, sekä naapurin isännältä ostetaan mysö vähän rankaa. Ens talven lämmöt on turvattu.

On ollut niin kylmä ja huono kesä, että Raivo-kilpikonna pääsi "kesämökilleen" vasta muutama viikko sitten. Hetken näytti, että mökki on tullut tiensä päähän, mustassa altaassa oli reikä, ja konna ilman vettä. Onneksi tallessa oli lapsen käyttämätön, iso ulkoallas. Siitä reunat irti, ja muovi altaaseen. Hyvin tuntuu pelittävän, ja Raivo saa jatkaa kesämökkeilyään. Toivottavasti ensi kuusta tulee sen verran lämmin, että konna saa jatkaa mökkeilyään vielä tovin.

Kauan odotettuja pupunpoikasia. Näyttäisi olevan pari tosi vaaleaa, keltainen, ruskea ja musta. Meillähän on muutama teuraspupu, joita en todennäköisesti raski kaikkia laittaa pois hienon villansa vuoksi. Jos vain pärjäävät poikaporukassa tappelematta, ajattelin niistä parit villat ottaa, ja jos sitten keväällä laittaisi ne pois.

Ja nimisekoilua pennun kans... Kasvattaja oli nimennyt meidän pennun Runneksi. Jossain vaiheessa hänellä meni sekaisin Runne ja Rannu. Meidän korviin Rannu kuulosti kivemmalta nimeltä, joten kutsuimme siis pentua Rannuksi. Sitten saimme kuulla, että rannu tarkoittaa harmaata ja runne ruskeaa. Pienen pohdinnan jälkeen muutimme nimen Runneksi. Eipähän pääse poromiehet kuittailemaan, että miksi meidän ruskeaa koiraa kutsutaan Rannuksi... Ran-eiku Runne tuntuu ottavan nimenmuutoksen lunkisti, tottelee jo hienosti uutta nimeään. Vielä kun ihmisetkin oppisivat.

 Painit jatkuu...
Runne on kova kutiamaan, siis raaputtaa itseään. Laitoin sille Strongholdia niskaan, ajattelin että jos on saanut ulkoloistartunnan jostain. Litku ei tunnu mainittavammin auttavan, joten poika on nyt vehnättömällä ruualla. Toivottavasti ei ole mitään vaikeaa allergiaa. Ens viikolla on rokotukset, täytyy jutella eläinlääkärin kanssa tästä.

Kettu repolainen

Tuossa kuukausi sitten, ennen kuin lähdimme pohjoiseen sukuloimaan, heräsin outoon ääneen. Tajusin, että puput hakkaa takajaloillaan varoitusääniä. Niiden ulkohäkit on meidän makuuhuoneen ikkunan lähellä, ja ulkohäkkien mökeissä on "hattuhylly", jos joku haluaa vetäytyä omiin oloihin pönöttämään. Tämä hattuhyllyn levy kumisee hienosti, kun sitä paukuttaa. Ja nyt paukutettiin. Toistuvasti pam, pam, pam, pam... "Vaara!"
Väsytti ihan hulluna, kello oli kolme, mutta pakkohan se oli nousta kattomaan.

Pupujen häkillä ei ollut mitään hälyttävää, mutta kutut seisoivat kaikki kalliolla, kaulat pitkinä ja korvat höröllään. Kattelivat kanalan taakse mettään. Jotain siellä oli.
Siispä vaatteet päälle ja ulos.
Ja siellähän se oli, Kettu Repolainen, norkoili jättien ulkohäkin takana. Hetki katsottiin toisiamme silmiin, sitten kettu kääntyi hitaasti poispäin. Mikään kiire sille ei tullut. Ajatin sen vähän kauemmas, ja hain Joiku-porokoiran hätiin. Joiku huomas heti, että kutsumaton vieras oli käynyt. Se haisteli vimmatusti maata, ja seurasi ketun jälkiä jonkin matkaa.
Pupujen ulkohäkeissä ei ole verkkopohjaa. Tiedän, paha moka. Niillä on siellä vahvaa messumattoa. Mutta näin tosipaikan tullen, en usko että messumatto kauaa pidättelis kettua. Sitten kuitenkaan.

Sukuloimasta palattuamme siirsin tyttöpuput ja Casperin sisälle. Eivät nuo näyttäneet pahastuvan. Mutta näyttää siltä, että siirto aiheutti Nasti-kanille keskenmenon. Kanit on aika herkkiä muutoksille ennen laskettua aikaa. Nyt siirto tapahtui noin viikkoa ennen kyseistä aikaa. Mutta oli pakko ottaa riski. Astuttaa voi aina uudelleen, mutta uusia pupuja ei saa (tai no tietysti saa, mutta ei näitä samoja), jos kettu vierailee.
Haaveissahan se olisi, että heti kun ehditään, tehdään pupuille ulkohäkki kanilan yhteyteen. Katettu, verkkopohjainen häkki, josta kanit saa laitettua pupulaan ovien taakse yöksi turvaan.

Ja kas vain, eilen kun käytin koirat iltapissalla, katsoin taas silmästä silmään kettua. Oli kanalan takana metsässä. Sama hyväkuntoinen ja iso, kaunis kettu. Onneksi oli Joiku tällä kertaa mukana, se ajatti ketun kauas rantaan asti.
Toistaiseksi ollaan säilytty ilman suurempia menetyksiä. Kanoja en ole nyt sitten enää uskaltanut pitää vapaana, alkukesästä ne vielä pääsivät juoksemaan pitkin pihoja. Viime kesänä joku vei jalkapuoli pikkukukon. Pelkästään pieni kasa höyheniä ja nokka löytyi rannasta. Yllättävän vähällä ollaan kyllä selvitty. Toivottavasti näin myös jatkuu.

PEEÄS! Kirjoitettuani yllä olevan menin pupulaan. Siellä oli poikaset! Kolme päivää lasketun ajan jälkeen Nasti on kuin onkin pyöräyttänyt poikueen. Ihana Nasti!

Vahdit portilla

Kalkkunat kasvaa ja komistuu... Rakennettiin niille isompi tarha, ihan meidän portinpieleen, ulkosaunan taakse. Sielä kasvoi vaikka mitä, myös nokkosia, joihin kalkkunat ovat ihan hulluina. No, ei juuri kasva enää. Näille pitäisi olla moninkertaisesti isompi laidun, jotta riittäisi tuoretta koko kesäksi.
Saapa nähdä, onko vihreästä syksyn tullen jäljellä enää yhtään haiventa. 

Kalkkunoilla on niitten mökki tuommoisen pikku kallion päällä. Kuva on otettu portin edestä. Siinä on kiva tuoda kalkuille rehua, kun ne ovat loikoilemassa katoksessaan. Nehän eivät lennä, mutta kovasti yrittävät. Se on näky (ja kokemus...), kun nämä viisi huimapäätä lähtevät siivet räpisten juoksulentoon kalliota alas kohti ruokasankkoa.
Kuttujen laidunta näkyy taustalla, taitaa siellä valkoinen Valpurikin makoilla.  Tuomi on kaluttu ihan pystyynkuolleeksi kuttujen toimesta.No, eipähän tarvi katella tuomenkehrääjien ahkeroimia kummituspuita.

PS. Pitäähän sitä nyt yks Rannukin laittaa... Tai itseasiassa monta... Nämä on sen verran jo vanhoja kuvia (muutaman päivän), että Rannulla on vielä molemmat korvat lurpallaan. Sillähän on noussut toinen korva jo pystyyn.
Rannu tapaa Irmelin ja muut vuohet.

JA VIELÄ YKS PEEÄS: Päivitin tuonne "myytävänä"-sivulle uusia taljoja.  Käykääs tsekkaamassa.