Pissavaivoja ja ummetusta

Onpa aikaa vierähtänyt sitten viimekirjoituksen.
Kanalassa on tällä hetkellä kaikki hyvin. Tiput kasvavat hurjaa kyytiä. Kalkkunat alkavat pikku hiljaa olla teuraskunnossa. Ne ovat tosi kovia syömään ja - paskomaan. Ruokaa kuluu isot määrät, mutta myös tulee ulos. Ei tulis mieleenkään päästää niitä vapaaksi pihaan, sen verran isoja läjiä tipauttelevat joka paikkaan.
Kauhean seurallisia ja tuttavallisiahan ne ovat, mutta hiukan yksinkertaisia. Ne vaan rynnii. Jos sattuu vesiastia tielle, ei haittaa. Aina voi kävellä joko sen päältä (jalka astiaan ja vesi paskassa) tai sitten yksinkertaisesti sen yli (läpi?) niin että vedet on maassa. Olen yrittänyt sijoittaa vesiastiaa eri kohtiin tarhassa, mutta ei auta. Aina ne sen löytää ja joko paskottaa tai kaataa.

Kuva on jo kuukauden vanha, kovasti on pitkäkaulat tuosta kasvaneet.

Tuon sonnan kans oli haastavaa löytää kuiviketta. Sitten muistin, että meillä on sahanpurua, semmosta ihan jauhomaista ja pölyävää. Sitä kun heittelee sateenjälkeen tarhan valkoiseksi, niin johan kuivaa. Kalkkunoitten tarha ei haise oikeastaan laisinkaan, ja elukat on puhtaita. Puhtaus kyllä varmaan johtuu siitä, että nämä sankarit nukkuu yhä mökkinsä katolla. Satoi tai paistoi. Kyllä vähän hirvittää tulevat pakkaset. Tosin toiveissa olisi päästä näistä eroon jo heti syyskuulla. Viimeistään syys-lokakuun vaihteessa.

Yllättävän ketteriä - ja itsepäisiä- nämä kalkkunat. Sitkeästi niistä yksi vaan tuli tuohon oven päälle nukkumaan, vaikka laitoin esteeksi vanerinpalasenkin. Tuossa ei voi olla hyvä nukkua... En halunnut niitä tuohon nukkumaan, koska aamulla ne pongahti pihan puolelle, ja en kestä sitä kakan määrää pihassa... Saatikka 5.30 alkavaa kurnutusta avoimen makuuhuoneen ikkunan alta... Lisää barrikadeja siis....

Pässipoikien kanssa oli ongelmia muuan viikko sitten. Pässien kesätyöpaikasta soitettiin, että nyt ei kyllä ole kaikki kunnossa. Pässi oli vaisu, makoili paljon, ei syönyt. Pötsihäiriö? Auringonpistos? Miten kakka/pissa? Eivät ole vielä nähneet, mutta" pässi näyttäis venyttelevän enemmän kuin muut".  Voi ei. Apua. Virtsakivet.
Sovittiin, että pässinvuokraajat aloittavat itse hoidon minun ohjeitten pohjalta. Hienosti he hoitivat, antoivat kipulääkettä ja tuhtia annosta c-vitamiiniä, juottivat paljon nestettä. Kipulääkkeitten jälkeen pässi piristyi sen verran, että laidunsi vähän muiden mukana. Mutta silti pässillä ei kaikki tuntunut olevan ok.
Pissa tuli aluksi ihan tipottain, mutta sitten olikin kuulemma pissannut ihan kunnolla. Innostuin, että kyllä se siitä sitten.

Parempiakin kuvia olisin voinut ottaa, mutta... Potilas on tuo vaaleampi.

Vaan ei. Ei syö, nuupottaa yksinään, makoilee paljon.
Ajattelin, että pötsi ei ole tykännyt syömättömyydestä. Neuvoin antamaan soodaa ja hiivaa. Ei auta.
Sovittiin, että tulen hakemaan pässin kotiin, otan veljensäkin mukaan, ettei tarvi ihan yksin olla.
Tarkkailin pässiä koko sen illan. Se ei pissannut juuri laisinkaan, pikku tippoina vähän kerrallaan. Korvat lurpallaan seisoskeli tai makoili. Siinä kun velipoika laidunsi reippaana, nuljotti tämä makoillen.
Näytti aika huonolta. Ajattelin, että jos se ei ole aamulla yhtään parempi, täytyy se lopettaa. Niinpä annoin sille tuhdin annoksen kipulääkettä sekä vielä tuhdimman annoksen c-vitamiiniä. Siis todellakin tuhdin, jotain 8 kpl vahvoja poretabletteja. Annoin myös pötsiläälettä sekä juotin sille vettä paljon. Valelin pippeliä lämpimällä vedellä, ja hieroin aika kovakouraisesti että kivet lähtisivät liikkeelle. Sitten vain istuin ja tarkkailin. Syömään lähtiessä laitoin pässille vaipan, että näen tuleeko sieltä yhtään mitään.

Aamulla pässi oli kuin olikin parempi.Söi, kulki veljensä mukana, mutta ei siltikään vielä normaali. Korvat pysyivät alhaalla, ja vieläkin se venytteli paljon, oli hiljainen. Uus kipulääke ja reilu c-vitamiiniannos. Juottoa. Pötsilääkettä, energiaa. Ja yhtäkkiä pässi pissas! Oikein kunnon lorottelun! Mutta mikä sitten vielä mättää, miksei korvat nouse ja venyttely lopu?
Yhtäkkiä tajusin, etten ole nähnyt sen kakkaavan. Jos se on kuivunut, on sille voinut tulla ummetus. Onni onnettomuudessa, Pontus-bokserilta jäi melkein pullollinen ummetuslääkettä. Sitä ruiskuun, ja pässin kitusiin. Toisella ruiskulla ruuttasin peräreiästä rypsiöljyä. Jätin aineet vaikuttamaan, ja lähdin porokoiran kans lenkille.
Siitä kun muutaman tunnin kuluttua menin katsomaan pässejä, oli yllätys melkoinen. Pässi oli reipas kuin mikä, määki minut nähdessään (se ei ollut päästänyt ääntäkään koko aikana), korvat oli pystyt ja ilme ihan eri. Ja isoja kuralammikoita (kakkaa) useita pitkin laidunta.
Tarkkailin pässiä päivän, ja koska se oli aivan normaali pikkupässi, laitoin veljekset isojen pässien kans samalle laitumelle.
Kyllä tuli hyvä mieli, kun sain jäpikän pelastettua huonosta tilasta. Ja tuli tosi hyvä mieli, että pässin vuokranneet ihmiset oli heti tilanteen tasalla, osasivat lukea eläintä ja havaitsivat ajoissa, että jokin on vinossa.
Siinä oli ne kuumat jaksot, kun mittari sitkeästi pysyi lähempänä kolmeakymmentä kuin kahta. Tärkeää silloin on juoda, niin ihmisten kuin eläintenkin, ja juoda paljon. Lampailla on laitumella kivennäiskiven lisäksi ihan tavallinen suolakivi. Mutta aina tämä ei riitä. Laitumella saisi mielellään olla erillisessä kipossa myös karkeaa merisuolaa. Mulla on talvellakin pässeillä ja pukeilla merisuolaakin karsinassa. Joskus olen heitellyt heiniinkin lisäsuolaa, jos näyttää että vedenpinta ei ole laskenut tarpeeksi. Harmittaa, etten tajunnut ajoissa sanoa maisemanhoidossa olevien pässien ihmisille, että laittaa merisuolaakin tarjolle.
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.

Kanalasta

Ralf II

Huh hellettä. Ensin oli kylmää ja sateista, nyt on kuumaa ja kuivaa. Koko heinäkuu yhtä +28 astetta.
Eläimillä ottaa koville tämä kuumuus. Lampaat makoilevat päivät varjossa, puuskuttavat ja ovat aivan veto pois. Kanit aloittavat spurttailut vasta illan viiletessä. Kalkkunat ja kanat huohottavat nokat auki ja viilentävät itseään siivet avoinna.

Ralf ja kultabrahma Anneli

Kun eläimiä on paljon, on menetyksiltä mahdotonta välttyä. Tällä kertaa oli meidän ihanan Ralf-brahmakukon vuoro. Olimme sukuloimisreissulla, kun kotivahti soitti ikävät uutiset. Ralfilla oli mitä ilmeisimmin jäänyt se valtava kannuskynsi tipulahäkin pinnojen väliin. Olisikohan ottanut pumpun päälle tässä helteessä, kun on yrittänyt itseään siitä irroittaa? Joka tapauksessa siitä kotivahti Ralfin löysi. Oli ollut vaikea homma irrottaa kannus pinnoista.
Harmi juttu, Ralf oli tosi kiltti ja mahtava kukko. Sillä tuli jalkoihin haavat, ja voi miten hienosti se antoi hoitaa itseään. Kun putsasin jalkoja kukko kainalossa, mies varotteli ettei kukko vaan nokkase naamasta. Sitä pelkoa ei ollut. Ralf vain hiljaisesti kurnutteli ja katseli.
Nyt on etsinnässä uusi brahmakukko, vaikea tuntuisi olevan löytää. Kukko saisi mielellään olla jo 1/2 vuotias, ihan pikkutipua en haluaisi. Jättien puoli tarvitsee pikaisesti uuden johtajan.

Hjalmar ja alhorouviansa

Myös toinen pääkukkomme on siirtynyt vihreämmille kauramaille. Komea Hjalmar-alhokukko kuoli vuodenvaihteessa. Se sai jonkin ihmeellisen lenssun, niiskutti, aivasteli, hengitti vaivalloisesti ja kyyhötteli muutaman päivän, kunnes eräänä yönä oli kuollut pois. Pari kanaakin menetettiin samaan tautiin.
Keväällä oli toinen samantyylinen epidemia, silloin lähetin pienen kukkopojanraadon Eviraan tutkittavaksi. Tulokset tulivat viime viikolla. Jos jotain positiivistä, niin ei ollut IB-tautia jota pelkäsin. Eivät löytäneet muutakaan tarttuvaa tautia (mitä pelkäsin aivan tosissani, siihen olisi tyssännyt meidän kanojen myynti).
Mutta vähän hämmentyneeksi jäin. En nimittäin saanut kunnollista selvitystä, mihin ne kuoli. Sydän oli pettänyt, silmissä tulehdus.

Hjalmar, ensimmäinen alhokukkomme, todellinen herrasmies

Menetysten lisäksi on onneksi iloisiakin kuulumisia. Jättivauvat kasvavat kovaa kyytiä, kaikki ovat kunnossa ja voivat hyvin. Jättikochintipuja tuli 6 kpl, on valkoista, mustaa, valkomustaa ja beigeä. Ihania karvajalkoja! Brahmoja kuoriutui 4 kpl. Nämä ovat kultabrahmoja, kaksi kukkoa ja kaksi kanaa. Ihan hyvä.

Jättikochinvauvoja

Emo Alma (alhon ja brahman risteytys) ja jättikochinvauvat

Musti-emo (jättikochinin ja brahman risteytys) ja brahmavauvat

Uusia tulokkaitakin on. Jättikochineille tuli sulhoksi komea 1,5kk ikäinen jättikochinkukko. Kukko sai nimekseen Enska. On vielä niin kovin arka uudessa parvessaan, että pysyttelee orsilla tai pesäkopissa muiden ollessa kanalassa. Kun muut pyyhältävät ulos, Enska hyppää lattialle syömään ja juomaan ja kylpemään.
Olis aina hyvä ottaa uusia tulokkaita vähäintään pari, saisivat toisistaan tukea. Aina siihen ei tietystikään ole mahdollisuutta (kuten nyt).

Enska-penska, jättikohcinkukko

Sataa, sataa ropisee

Niin se hurahti juhannus koleassa sadesäässä. On ollut niin viileitä kelejä, ettei laidunkaan kunnolla kasva. Molemmat lohkot ovat siinä kunnossa, että kasvurauhaa toivottais. Ja silti on lampaiden saatava laiduntaa, eli mitä tehdä? No aidataan tietysti lisää laidunta.
Aitasimme ihan liian pitkään ja kortiseen niittyyn sähköpiuhoilla laitumen. Laitumeen tuli oikein kiva metsäsaareke, jossa on paljon pajua ja muuta lehtipuuta ja pensasta. Olin tyytyväinen aherrukseemme. Tai miehen aherrukseen. Hän se siellä raivaussahalla raivasi linjat, nakutteli pojan kanssa tolpat ja veti sähköt. Vajaa 3v poika meni sähköpiuharullan kans edeltä ja mies pyöräytti piuhat eristysnapukkaan. Lapsityövoiman käyttö on siis alkanut.
Ihan laakereillahan en minäkään maannut miesten puuhatessa laidunta. Kanala sai kunnon suursiivouksen. Poistin sieltä kaiken irtilähtevän. Orret, tasot, kupit ja kipot. Osan pesistä. Kupit ja kipot pesin, muut meni vaihtoon. Kuurasin seinät ja pysyvät pesät, maalasin lattian, nikkaroin uudet orret ja laitoin lisäpesiä pahvilaatikoista. Kyllä siinä ihan reilu työpäivä tuli tehtyä.

Vaan lampaatpa eivät olleetkaan yhtä innoissaan uudesta laitumesta. Niitä pelotti sähköpiuha. Meillä on nuo ensimmäiset laitumet aidattu verkkoaidalla, jonka alareunassa kulkee yksi sähköpiuha. Avasin verkosta sauman ja laskin sähköpiuhan maahan. Mielikuvissani lampaat juosisivat uudelle laitumelle silmät innosta loistaen. Todellisuudessa vain osa tuli, ja sekin hurjan maanittelun jälkeen. Osa ei tullut. Mitä enemmän niitä maanittelee, sitä epäluuloisemmiksi ne käyvät, kunnes normaalisti rapsutuksia hakemaan tulevat lampaat eivät anna edes koskea itseensä...Ne pelkäsivät sähköpiuhaa. Ei auttanut, vaikka nostin piuhan tolppien nokkaan  niin, etteivät ne olleet lampaiden välittömässä näkökentässä.
Isojen ja pienen lampureiden nälkä ja väsy pakottivat jättämään operaation asemasotaan. Eripuolille jäivät. Seuraavana iltana kävimme avaamassa sauman ja ruuvaamassa sähköpiuhan tolppien nokkaan. Tutkikoon itse kaikessa rauhassa. Totuushan on se, että jos meillä olisi aidassa tuollainen aukko niin että me ihmiset emme sitä tietäisi, viilettäisi meidän lampaat jo kovaa kyytiä pitkin naapureiden pihamaita. Eivätköhän ne pian tajua, että piuhaa ei ole, iskua ei tule, ei muuta kuin rehevälle laitumelle pajuja tuhoamaan.

Niin on ollut kylmiä ja sateisia päiviä, että kasvihuone- ja avomaakurkut paleltuivat. Kesäkurpitsa ei näköjään niin herkästi ole ottanut itseensa. Vielä en ole toivoa menettänyt. Sain vinkin, että avomaakurkut ehtii vielä, kun kylvää kaksinkertaisen harson alle. Se siis ohjelmassa tänään. Yritän myös metsästää paria kasvihuonekurkun tainta, josko saatais sittenkin omat kurkut. Viime kesänä sato oli mahtava, ei ollut kyllä kurkuista pulaa koko kesänä.

Pupujen kesämökki

Puputkin pääsivät viikonlopuna ulos. Meillähän tuppaa olemaan nuo eläinsuojat nopeasti rakennettuja "tilapäisratkaisuja",  pressuviritelmiä jotka sitten kuitenkin jää käyttöön. Pupuille tehtiin nyt sitten ihan ajan ja ajatuksen kanssa ulkohäkki. Ja olen kyllä tosi tyytyväinen, ainakin vielä toistaiseksi.

Toista päätyä asuttaa emot ja tytöt. Kaikkia pupuja ei ole vielä vierotettu, jakauma tulee siis muuttumaan. Kotiin on tarkoitus jättää yksi keltainen tyttö, ei enempää.

Isä ja poika

Toisessa päädyssä on sitten Casper-isä ja pojat. Toivottavasti nämä tulee juttuun syksyn saakka, jolloin pojat lähtevät viimeiselle matkalleen. Vaihtoehto B on tehdä väliseinä ja laittaa iskä ja pojat erilleen. Se taas tarkottaa sitä, että pomppimatila kapenee, olis kiva jos tähän ei tarvis mennä. Ainakin toistaiseksi tilanne on hyvä, eikä mitään nahistelua tai alistamista ole.

Viimeistelyä vailla

Lahjoituksena saatu vanha emakonkuljetuskoppa sai uuden elämän kanien kaksikerroksisena rivitalona... Alaosa on levytetty tuulenpitäväksi ja siellä on oljet pehmikkeenä, yläkerta on tuulettuvaisempi malli... Pelkkä taso vaan, jos joku haluaa siellä loikoilla.

Kalkkunat

Kurkiniemen uudet asukkaat, kesäkalkkunat, kotiutuivat viikonloppuna. Kolme kaunista 6 viikon ikäistä akkakalkkunaa. Rodultaan ovat butteja, lihakalkkunoiksi jalostettuja. Vähän oli eettisyyden kans neuvoteltava ennen ottoa. Miksi kannattaa rotua, joka on jalostettu kasvamaan nopeasti ja voimallisesti, niin ettei ruumis ja sisäelimet tahdo pysyä mukana? Muunlaisiakin kalkkunoita kun on kuitenkin olemassa.
En tiedä, oli niin tai näin, kalkut saavat elellä maata kuopsuttaen kanaparvessa kesän, syksyllä ne kohtaavat määränpäänsä.

Ollaan usein mietitty kesäpossujen ottoa. Tai sonnipoikien. Possujen kans arveluttaa se työmäärä, pottujen keitto ja ruokkiminen yleensä. Kunnon lätinkin ne tarvii, ja hyvät aidat... Sonnipojat olis muuten hyvä juttu, mutta mistä talviasumus? Ja siksi toiseksi, ollaan käyty läheiseltä lihakarjatilalta ostamassa 10 kg:n satsi naudanlihaa. En tiiä kumpi tulis halvemmaksi, kasvattaa itse omat lihat, vai ostaa läheltä suoramyyntinä. Suoramyyntinä ostaminen on ainakin huomattavasti vaivattomampaa...

Koska aika ei tunnu olevan kypsä possulle tahi sonnille, otettiin kesäkalkkunoita. Ne menevät kanojen kanssa samassa, ja jos eivät mene, ei ole iso homma rakentaa niille oma aitaus pikkumökkeineen. Teollisella ruualla ei ole tarkoitus näitä turvottaa, vaan saavat syödä kauraa ja ohraa, rypsiä ja hernettä, sekä ruuanjämät ja vartavasten kokatut puurot. Lihan lisäksi arvostan hyvää ja lajityypillistä elämää.

Kalkkunatiput on aika kauniita. Ja pitävät aivan tolkuttoman ihanaa, melodista kujerrusta. Vai piipitystäkö se nyt sitten on. Aika arkojahan ne ovat, mutta onhan meillä koko kesä aikaa tutustua. Mitään lellikkejä en niistä haluakaan, helpompi sitten syksyllä laittaa ne lihoiksi kun ei olla ihan parhaiksi ystäviksi tultu.

Juuso-pässi

Juuso-pässimme pääsi paremmille laidunmaille. Päätös oli vaikea, mutta oikea.
Juusolle tuli viimekeväänä iso paise (kuvassa vasemman kainalon takana). Eläinlääkäri sanoi, että se kyllä räjähtää sitten omia aikojaan. Käski putsailla räjähtänyttä paisetta Betadinella. No näin kävi, tuo mieletön paise oli eräs yö puhjennut. Siitä valui valtavasti majoneesin tapaista eritettä. Siis valtavasti. Ja sitten alkoikin kilpajuoksu kärpästen kanssa. Puhdistin reikää (ja sitä valtavan isoa taskua) aamuin illoin. Suihkuttelin jos mitäkin aineita, joiden oli tarkoitus pitää kärpäset loitolla. Vaan ei auttanut. Aina havahduin siihen, että Juuson ympärillä pörräsi taas kärpäsiä, vaikka luulin haavan jo umpeutuneen. Pahin niitti oli se, kun päästelin sitten tilanteeseen hermostuneena puutarhaletkulla vettä sinne "majoneesin" jättämään taskuun. Sieltä tuli kärpäsentoukkia. Hyi.

Tätä taistelua tehtiin siis koko kesä. Syksyn myötä kärpäset vähenivät ja homma helpottui. Mutta minä päätin, että jos Juusolle tulee vielä yksikin paise, se joutuu lähtemään. Homma on ihan mahdotonta, eikä taatusti kivaa Juusollekaan. Ja tulihan sille lisää paiseita. Vuoden vaihteessa yksi, ja nyt keväällä keritessä huomasin yhden ison jo puhjenneen, ja pari pienen pientä.

Juuso oli erittäin hyväluonteinen pässi. Villa oli hyvää ja rakenne kunnossa. Se jätti hyviä, kauniita ja elinvoimaisia karitsoita. Juuson jälkeläisiä on jäänyt kotiin jo aiemmin ruskea Kumma-uuhi valkoisilla merkeillä, ja tämän kevään karitsoista jäi musta mäyräuuhi Mesi ja ruskea mäyräuuhi Miia.
Juuson työtä siitospässinä tuli jatkamaan Väänälän Veli-Veikko eli Manu. Manu on musta mäyräpässi, linjaa 68 eli ns. jaalanlinjaa. Vuoden päästä näemme, miten Manu onnistuu suurien saappaiden täyttämisessä.

Muutoksen tuulia

Lalli

Alhoparvi on saanut uuden johtajan, komean kukon nimeltä Lalli. Teimme vaihtokaupat, meidän Piiparinen meni pääkukoksi Lallin parveen. Lalli sai apupojiksi pari nuorta kukkopoikaa, toinen on kaunis harmaaruskea kukko ja toinen enempi perinteisen aapiskukon oloinen, mustaruskea kukkopoika.
Myös kanat lisääntyvät, kotiin jää viisi siitosmunista haudottua kanatipua, sekä alho-brahmaparvesta siirretyt ehdat alhorouvat. Nokkaluku on siis kutakuinkin 20 alhokanaa ja heidän 3 kukkoa.
Jättikanojen parveen on hakusessa siitosmunia, noita lempeitä sulkajalkoja pitäisi lisätä. Brahmoja ja jättikochineja nyt etupäässä.

Hellettä on riittänyt.  Hiki virraten laitettiin elukoille laitumia kuntoon. Onneksi saatiin apujoukkojakin pohjoisesta, ilman heitä olis tässä kyllä nyt vähän hätä kädessä. Mutta sielä ne nyt on, joka sorkka laitumella.
Ja nyt on joka laitumella sähköt, ja pukeilla ihan uus metsälaidunkin. Ainoastaan kerran on pikkupukki (Mute, kukas muukaan...) tullut sähkölangoista läpi. Sekin oli heti ensimmäisen laitumellaolotunnin jälkeen. Pikkupukit on tottuneet olemaan kuttujen kans, Luukasta ne vähän vierastaa. Ilmeisesti (toivottavasti!) on tärsky ollut kumminkin sen verran iso, ettei sieltä ole kukaan enää tullut ulos.
Meillä on neljässä kerroksessa sähköpiuhaa. Tien viereen laitettiin lammasaita, jonka edessä ja yläpuolella on sähköpiuha. Saapa nähdä kesemmällä, kun laidun on tuttu, miten on tuon aitojensisälläpysymisen laita...

Martta, Valpuri ja Irmeli laitumella.

Martta ottaa rennosti, nokkospuskan keskellä...

Pukit laitumella, Mute, Morrison ja Luukas.

Luukas laitumella.

Satoi tai paistoi...

Kukkaislapsi Ville...