Kalkkunat

Kurkiniemen uudet asukkaat, kesäkalkkunat, kotiutuivat viikonloppuna. Kolme kaunista 6 viikon ikäistä akkakalkkunaa. Rodultaan ovat butteja, lihakalkkunoiksi jalostettuja. Vähän oli eettisyyden kans neuvoteltava ennen ottoa. Miksi kannattaa rotua, joka on jalostettu kasvamaan nopeasti ja voimallisesti, niin ettei ruumis ja sisäelimet tahdo pysyä mukana? Muunlaisiakin kalkkunoita kun on kuitenkin olemassa.
En tiedä, oli niin tai näin, kalkut saavat elellä maata kuopsuttaen kanaparvessa kesän, syksyllä ne kohtaavat määränpäänsä.

Ollaan usein mietitty kesäpossujen ottoa. Tai sonnipoikien. Possujen kans arveluttaa se työmäärä, pottujen keitto ja ruokkiminen yleensä. Kunnon lätinkin ne tarvii, ja hyvät aidat... Sonnipojat olis muuten hyvä juttu, mutta mistä talviasumus? Ja siksi toiseksi, ollaan käyty läheiseltä lihakarjatilalta ostamassa 10 kg:n satsi naudanlihaa. En tiiä kumpi tulis halvemmaksi, kasvattaa itse omat lihat, vai ostaa läheltä suoramyyntinä. Suoramyyntinä ostaminen on ainakin huomattavasti vaivattomampaa...

Koska aika ei tunnu olevan kypsä possulle tahi sonnille, otettiin kesäkalkkunoita. Ne menevät kanojen kanssa samassa, ja jos eivät mene, ei ole iso homma rakentaa niille oma aitaus pikkumökkeineen. Teollisella ruualla ei ole tarkoitus näitä turvottaa, vaan saavat syödä kauraa ja ohraa, rypsiä ja hernettä, sekä ruuanjämät ja vartavasten kokatut puurot. Lihan lisäksi arvostan hyvää ja lajityypillistä elämää.

Kalkkunatiput on aika kauniita. Ja pitävät aivan tolkuttoman ihanaa, melodista kujerrusta. Vai piipitystäkö se nyt sitten on. Aika arkojahan ne ovat, mutta onhan meillä koko kesä aikaa tutustua. Mitään lellikkejä en niistä haluakaan, helpompi sitten syksyllä laittaa ne lihoiksi kun ei olla ihan parhaiksi ystäviksi tultu.

Juuso-pässi

Juuso-pässimme pääsi paremmille laidunmaille. Päätös oli vaikea, mutta oikea.
Juusolle tuli viimekeväänä iso paise (kuvassa vasemman kainalon takana). Eläinlääkäri sanoi, että se kyllä räjähtää sitten omia aikojaan. Käski putsailla räjähtänyttä paisetta Betadinella. No näin kävi, tuo mieletön paise oli eräs yö puhjennut. Siitä valui valtavasti majoneesin tapaista eritettä. Siis valtavasti. Ja sitten alkoikin kilpajuoksu kärpästen kanssa. Puhdistin reikää (ja sitä valtavan isoa taskua) aamuin illoin. Suihkuttelin jos mitäkin aineita, joiden oli tarkoitus pitää kärpäset loitolla. Vaan ei auttanut. Aina havahduin siihen, että Juuson ympärillä pörräsi taas kärpäsiä, vaikka luulin haavan jo umpeutuneen. Pahin niitti oli se, kun päästelin sitten tilanteeseen hermostuneena puutarhaletkulla vettä sinne "majoneesin" jättämään taskuun. Sieltä tuli kärpäsentoukkia. Hyi.

Tätä taistelua tehtiin siis koko kesä. Syksyn myötä kärpäset vähenivät ja homma helpottui. Mutta minä päätin, että jos Juusolle tulee vielä yksikin paise, se joutuu lähtemään. Homma on ihan mahdotonta, eikä taatusti kivaa Juusollekaan. Ja tulihan sille lisää paiseita. Vuoden vaihteessa yksi, ja nyt keväällä keritessä huomasin yhden ison jo puhjenneen, ja pari pienen pientä.

Juuso oli erittäin hyväluonteinen pässi. Villa oli hyvää ja rakenne kunnossa. Se jätti hyviä, kauniita ja elinvoimaisia karitsoita. Juuson jälkeläisiä on jäänyt kotiin jo aiemmin ruskea Kumma-uuhi valkoisilla merkeillä, ja tämän kevään karitsoista jäi musta mäyräuuhi Mesi ja ruskea mäyräuuhi Miia.
Juuson työtä siitospässinä tuli jatkamaan Väänälän Veli-Veikko eli Manu. Manu on musta mäyräpässi, linjaa 68 eli ns. jaalanlinjaa. Vuoden päästä näemme, miten Manu onnistuu suurien saappaiden täyttämisessä.

Muutoksen tuulia

Lalli

Alhoparvi on saanut uuden johtajan, komean kukon nimeltä Lalli. Teimme vaihtokaupat, meidän Piiparinen meni pääkukoksi Lallin parveen. Lalli sai apupojiksi pari nuorta kukkopoikaa, toinen on kaunis harmaaruskea kukko ja toinen enempi perinteisen aapiskukon oloinen, mustaruskea kukkopoika.
Myös kanat lisääntyvät, kotiin jää viisi siitosmunista haudottua kanatipua, sekä alho-brahmaparvesta siirretyt ehdat alhorouvat. Nokkaluku on siis kutakuinkin 20 alhokanaa ja heidän 3 kukkoa.
Jättikanojen parveen on hakusessa siitosmunia, noita lempeitä sulkajalkoja pitäisi lisätä. Brahmoja ja jättikochineja nyt etupäässä.

Hellettä on riittänyt.  Hiki virraten laitettiin elukoille laitumia kuntoon. Onneksi saatiin apujoukkojakin pohjoisesta, ilman heitä olis tässä kyllä nyt vähän hätä kädessä. Mutta sielä ne nyt on, joka sorkka laitumella.
Ja nyt on joka laitumella sähköt, ja pukeilla ihan uus metsälaidunkin. Ainoastaan kerran on pikkupukki (Mute, kukas muukaan...) tullut sähkölangoista läpi. Sekin oli heti ensimmäisen laitumellaolotunnin jälkeen. Pikkupukit on tottuneet olemaan kuttujen kans, Luukasta ne vähän vierastaa. Ilmeisesti (toivottavasti!) on tärsky ollut kumminkin sen verran iso, ettei sieltä ole kukaan enää tullut ulos.
Meillä on neljässä kerroksessa sähköpiuhaa. Tien viereen laitettiin lammasaita, jonka edessä ja yläpuolella on sähköpiuha. Saapa nähdä kesemmällä, kun laidun on tuttu, miten on tuon aitojensisälläpysymisen laita...

Martta, Valpuri ja Irmeli laitumella.

Martta ottaa rennosti, nokkospuskan keskellä...

Pukit laitumella, Mute, Morrison ja Luukas.

Luukas laitumella.

Satoi tai paistoi...

Kukkaislapsi Ville...

Pupupupupupu

Voi elämä näitä pikku palleroita! Pikkupuput ovat siis tulleet ulos pesistään. Sielä käy melkoinen vilske, kun 12 pikkupupua kirmailee elämisen riemusta...!

 

Vanhemmassa poikueessa on kolme luonnonkeltaista, yksi ruskea ja kaksi madagaskarin (?) väristä. Toinen noista ehkä madagaskareista taitaa olla värivirheellinen, kun sillä on valkosta naamassa. En niin ole perehtynyt näihin väreihin, mutta näin luulisin.

Nuorempien väritys on jännä. Sielä on kaksi luonnonharmaata, musta, pari ruskeaa ja muistaakseni yksi luonnonkeltainen. Sukupuolia yritin eilen tiirailla, mutta mutta... Pitänee tiirailla vielä pikkusen lisää...

Ollappa nyt sitten jättämättä näitä kotiin...?
 

Kauheat kevätkiireet painaa päälle. Laitumet vielä osin kunnostamatta (tosin uuhet on jo laitumilla), tolppia täytyy uusia ja joka laitumelle on vedettää sähköä. Olis kiva, kun saisi rauhassa laittaa nätiksi ja kivaksi, mutta aina se menee kiireellä väliaikaista tehden... Kyllä nämä väliaikasratkaisut tiedetään. Olen tilannut netistä pari sähköpaimenta lisää, ja niitäkin tässä kuumeisesti odotellaan.

Pupuille tehdään ulos häkit. Toivottavasti päästään viikonloppuna niihin puuhiin. Rakennetaan pienisilmäisestä kanaverkosta aitaus ja katetaan se. Tehdään vanhasta emakonkuljetuslaatikosta pupuille mökki. Seinä vaan väliin, niin saavat urokset ja naaraat asustella naapureina.

Uusi mies muonavahvuuteen

Meille tuli uus mäyräpässi, Väänälän Veli-Veikko, tuttavallisemmin Manu vaan. Manu on linjan 68 suomenlammas. Manu tuli siis ottamaan Juuson paikan. Juuson, joka vielä on laumassa mukana, kun en ole raskinut viedä vielä teurastamolle. Katsotaan vaan, niin Juuso roikkuu vielä syksylläkin laumassa...
Manu tuli Juvalta asti, kävin hakemassa sen eilen Parkanosta. Vähän se on äitiä itkeskellyt tänään, mutta muuten se on oikein reipas ja rohkea pieni mies.

Manu ja Mikael

Hauska tuo yläkuva. Siinä on päivälleen samanikäiset suomenlammaspässipojat. Miten erilaiset ruumiinrakenteet! Manu on tuommonen kiva, kompakti paketti, ruskea Mikael taas pitkä ja kaulaisa.

Masi, Manu ja Mesi.

Manu on oikein oiva sulho varsinkin tuolle kotiinjäävälle mustalle mäyrätyttö Mesille. Niin ovat kuin kaksi marjaa. Minä olen oita kotiinjääviä pallotellut. Nuo mäyrät nyt oli helppo valinta, mutta jostain syystä haluan jättää myös kainuunharmasuuhikaritsan kotiin. Haave ruskeasta harmaspässipojasta elää vahvasti...
Ensin ajattelin, että jätän kotiin pandasilmäisen Miljan. Miljan, jonka jalka meni huonoon kuntoon aika pian Miljan syntymän jälkeen. Oli kai kolauttanut sen johonkin, nivel oli vähän turvonnut ja lämmin. Sinnikkään hoidon tuloksena Milja on nyt ihan normaali pikkulammas, ei huomaa että olisi ollut mitään vikaa.
Nyt olen kumminkin tullut toisiin aatoksiin. Haluan jättää kotiin ruskean Iinan jälkeläisen. Ihan sitä ruskeaa harmaspässiä silmälläpitäen. Siinä olisi sopivasti vapaana yksi tosi vaalea pandasilmä.

Jännä ja uuhikaritsansa Mesi

 Kovasti on karitsoita luovuteltu taas uusiin koteihin. Ja voi että säälittää taas. Säälittää pikkuset, jotka joutuu yhtäkkiä suureen maailmaan ilman äitiä ja omaa lampolaa. Ja säälittää emot, jotka jää tänne huutamaan karitsansa perään. "Missä olet!?!?"- ne huutaa. Eihän sitä huutoa kauaa kestä, kyllä ne pian ymmärtää, mutta silti...
Aivan mahtavia hetkiä on ne, kun saa luotua lampaaseen yhteyden. Oikein voimakkaasti tämä tapahtui, kun Marjatalta lähti molemmat uuhikaritsat samalla kertaa. Kannoin karitsat yksitellen pois. Näytin Marjatalle, että nyt ne lähtee. Palasin tyhjin käsin lampolaan, ja annoin Marjatan haistella minun käsiä. Ja se totisesti haistelikin, pitkään ja hartaasti. Sitten se painoi poskensa minun poskea vasten, ja oli siinä todella kauan. Ihan hiljaa, hengittää puuskutteli vain. Eikä se sen jälkeen kauheasti karitsojensa perään huudellut. Enemmän tais huudella täyttyviä tissejään, lypsin ne kerran tyhjiksi ja huuto loppui.

Mäyräpyllyt... Musta Mesi ja ruskea Miia.

Vuohi sähkössä

Pääsiäisen aikoihin laajensimme kuttujen (ja kilien) talvitarhaa. Yhteen sivuun tuli sähköä, loput on verkkoa. Kutut eivät ole koskaan ennen olleet sähköaidan takana, vähän jänskätti miten suhtautuvat.
Valkoinen Valpuri otti ensimmäiset tällit. Meni haistelemaan sähköpiuhaa ja NAPS!- isku nenään. Valpuri sinkosi kuin ohjus niin kauas kuin pääsi, ja jäi sinne ihmettelemään sieraimet suurina että mikä iski. Tuijotti minua intensiivisesti, vaikka olin ihan toisessa päässä tarhaa iskuhetkellä. Varmaan mietti, että miten kummassa tuo noin kaukaa löi noin napakasti nenään, ja ennen kaikkea MIKSI...

Seuraavan tällin otti Irmeli. Se hamusi orastavaa ruohoa aidan vierestä ja sai tällin kylkeensä. Sekin juoksi kauas aitauksen toiseen päähän, ja oli äärimmäisen ihmeissään että mikä kumma nasahti.
Seurailin kuttuja pitkin päivää, ja molemmat kävivät ottamassa vielä ainakin yhdet tällit. Kerrasta ei uskota?

Valpuri-vanhapiikakin on sulanut kilien edessä. Aiemminhan se on sohinut sarvillaan heti, jos kili on tullut metriä lähemmäs. Se on ollut vähän semmonen kärttynen vanhapiika. Nyt yllätin sen erittäin hellässä kanssakäymisessä Morrison-pukkipojan kanssa. Ne pusuttelivat ja nuohosivat kauan aikaa. Välillä Valpuri muistutti pikkumiestä roolijaosta, mutta todella nätisti ja hellästi. Valpuri mm. otti pukin pään sarvien väliin ja nosti vähän. Harkittu ja rauhallinen liike, mutta kyllä siinä itse vähän jännittyi tilannetta seuratessa... Ei tarvi isoa liikettä tehdä, kun kilillä olisi aikasen tukalat paikat.

Muut kilit eivät saaneet ihan yhtä hellää käsittelyä, mutta ei Valpuri niitä enää pois sohi. Tai sohii, jos liikaa riehuvat ja väärään aikaan, mutta muuten se antaa kakaroiden olla.

Kevättä ilmassa

Onpa ollut mahtavia kevätkelejä, ihan kesäistä jo. Lampaat hikoilee paksussa villassaan, vuohet on tiputtaneet suurimman osan talvikarvastaan jo. Vielä en ole ryhtynyt keritsemispuuhiin, odottelen että yölämpötilatkin asettuu.

Kurkiniemeen on tullut pari kanaa lisää. Aikuisia siis. Brahman ja jättikochinin risteytyksiä. Hienoja jättejä, joista toinen ainakin munii hienosti. Toinen kana on musta, jossa oikeassa valossa on ihana metallinhohde. Musta kana sai nimekseen Musti. Toinen muistuttaa enemmän brahmaa väritykseltään, paitsi että siinä on enemmän mustaa. Tästä kanasta tuli Muskotti. Ihanan rauhallisia otuksia. Souluttautuminen uuteen parveen sujui uskomattoman hienosti. Brahmat tulivat heti kattelemaan, että ketäs tuli. Ei mitään draamaa tai nokan koputtelua, aika pian alkoivat kaikessa rauhassa kuopsutella jyviä maasta.
Alhot sen sijaan (tässä parvessa on alhoja ja brahmoja ja niiden sekoituksia)... Heti piti alkaa isottelemaan isommalle. Kävivät päälle, mutta siinä kun jättikana ojentautui täyteen mittaansa ja otti askeleen kohti, oli alhokin nöyrää tyttöä ja livahti tilanteesta pois.

Tänä vuonna on jo kahdelta karitsalta irronnut korvamerkki. Ikinä ennen ei ole karitsalta irronnut. Samoja merkkejä kumminkin ollaan käytetty. Tämän pikku-uuhen merkki löytyi syöttöpöydältä. En ymmärrä, mihin se on voinut jäädä jumiin. Niin vain kumminkin oli merkki tippunut ja korva halki. Samannäköinen korva on kotiin jäävällä uuhella, sen merkkiä vaan en ole löytänyt mistään.

Mukulat treenaa...

Karitsat kasvaa ja kehittyy vinhaa kyytiä. Ovat oppineet syömään heinää ja väkirehua, ja sitä kyllä kuluukin. Koko ajan saa olla täyttämässä väkirehuastioita ja lisäilemässä heiniä. Mutta kyllä ne kuluttavatkin omaa energiaansa...! Ne menee ihan tolkutonta kyytiä pitkin ulkotarhaa, oikea karitsamatto. Tarhassa on pari tosi isoa kiveä, siitä vaan yli ja vierestä ja matka jatkuu  tuhatta ja sataa. Illalla on voipuneita karitsoja reporankoina makoilemassa.

"Tappelu, tappelu!" muut huutaa ja ryntäävät katsomaan...

Allaoleva karitsa on suomenlammasuuhi Mesi, meidän Jännän tytär, väriltään musta mäyrä. Mesi jää kotiin. Kauan aikaa sitä mietin, jätänkö vai en, mutta totesin olevani hullu jos en jätä. Hyvä rakenne, hyvä kasvu ja emonsa on oikein hyvä emo. Nyt jos koskaan on hyvä tilaisuus jättää pari suomenlammasuuhikaritsaa kotiin, koska pässi menee vaihtoon. Uusi pässikin on jo katottuna. Hän on pieni karitsa vasta, asustaa Juvalla, ja jossain vaiheessa köröttelee tänne suunnille. Pässi on musta mäyrä, linjaa 68.

Jos kevät etenee tätä tahtia, saadaan pian viedä lampaat ja vuohet laituille. Sitä ennen täytyisi ehtiä kunnostamaan aidat ja virittelemään sähköt. Olen niin tyytyväinen tuon sähkön käyttöön, että joka laitumelle tulee lammasverkon tueksi ainakin  yksi sähkönauha.