Astumiset astuttu

Ihana Ami-pässi (50% kainuunharmas-50% jaalanlammas) ja suomenlammas Topi, linjaa 14

Jihuu, yhtäkkiä se on ohi! Nimittäin astutuskausi. Alunperin uuhet piti olla astutettuina jo lokakuussa, vaan toisin kävi. Melkein jo tuli stressi, kun tajusin miten aika vaan kiitää ja kiitää, eikä mulla ole kuin pari uuhta astutettuna. Olis kiva, jos uuhet karitsois maaliskuussa. Siinä ehtis emot opettaa laiduntamisen alkeet ennen vierotusta (uuhilla on pikkuinen niitty kevättä varten, jossa saavat totutella vihreälle ennen laitumelle laskua). Vierotuksen saisi hoidettua lampolassa, ja uuhet saisi laitettua rauhassa umpeen ennen kuin pääsevät varsinaiselle laitumelle.

 

Niittymäen Jalo-kainuunharmas, linjaa T. Lutuinen pässi, jolla on hauraat sarvet.

Laitoin pässit kuun alussa uuhien viereiseen karsinaan, saivat olla siinä aina muutaman päivän kerrallaan. Ajatuksena oli synkronoida kiimoja. Vaan kummastipa ei kiimoja kuulunut.  Pelästyin jo tosissani, että viime kesänä laitumella yks viriili pikkupässi on saanut tulosta aikaiseksi. Yllätin sen astumasta Justiina-uuhta pienen pässin tarmokkuudella. Pikkupässin emä on kainuunharmas ja isä suomenlammas jossa oli ripaus texeliä. Aivan tosi ärsyttävä ajatus, että se olisi ehtinyt laittaa uuhet tiineiksi.

Ami ja vasemmassa alanurkassa Jalo. Mute-pukki Amin takana.

Mutta kyllähän niitä kiimojakin alkoi sitten tulemaan. Ihan hallitusti ei astutukset kuitenkaan yllättäen sujuneet... Topi Topiassoni pääsi astumaan Tyyne-uuhen, jota ei ollut alunperin tarkoitus astuttaa. Kiva yllätys työaamuna, kun kaikki on lähes minuuttiaikataululla, pässi uuhien seassa... Onneksi kiimassa ei ollut silloin muita kuin tuo Tyyne, eli sinänsä onni onnettomuudessa, molemmat on suomenlampaita.
Sain astutettua parin päivän sisällä kuusi uuhta, eli yhteensä kahdeksan uuhta on astutettuna (ja pässi viereisessä karsinassa oli toimiva ajatus, kiimat synkronoitui). Vielä kun kainuunharmas Marjatta tulee kiimaan, kuskaan sen Ami-pässille, ja sitten on astumiset astuttu. Tuosta Ami-Marjatta yhdistelmästä jää kotiin karitsa. Melkeinpä ihan sama tuleeko pässejä vai uuhia, Amilta on jäätävä jälkeläinen tiluksille.

Pässien mielipaikka, ison petäjän tyvessä.

Maanantaina lähtee pikkupässit teurastamolle. Ei niitä ole kuin kolme kappaletta. Oli vähän vaikeaa saada niille teurastusaikaa. Ilmeisesti lampurit on lisääntyneet ihan räjähdysmäisesti. Tarkoitus oli laittaa muutama uuhikin poistoon, mutta niille ei (onneksi...) löytynyt aikaa. Ihan kauheaa yrittää miettiä, kuka lähtee ja miksi. Tavallaan helpotus, kun ei aikaa löytynyt. Toisaalta taas, hyvä olisi tuota laumaa pikkusen pienentää.
Ehkäpä ensi vuoden puolella löytyisi teurastamolta muutaman uuhen mentävä rako.

Ruskea kainuunharmas uuhi Laurilan India elikkä Iina.

Minun piti laittaa pois tuo ruskea kainuunharmas uuhi Iina. Iina on tosi kaunis ja älykäs uuhi. Paha vain, että se on tosi epäileväinen, syystä tai toisesta se ei luota minuun. Kesällä se keräs laitumella kahden uuhen porukan, joille se kertoi että minua pitää väistää ja kauas. Ärsytti, kun oikeasti kesyt ja rapsutuksenkipeät uuhet pinkoi pakoon Iinan ohjaamina aina, kun minä menin laitumelle. Niillä oli sama epäluuloinen katse, kuin Iinalla. Vähänkään jos yritin lähestyä, niin uuhet hävis kuin se pieru saharaan. Sitten sykyllä lampolassa nämä Iinan uuhet tulee heti ekana luo, ja vaatii rapsutuksia...
Tein päätöksen, että Iina lähtee. No. Sen päätöksen jälkeen Iina on ollut ihan eri lammas. Iinan paikka ruokintapöydällä on ihan karsinan oven vieressä. Olen sitä joskus ohimennen rapsuttanut pyllynpäältä. Lienee turha sanoa, että Iina on singahtanut lampolan perälle kuin leppäkeihäs, jos vähänkään olen koskenut. Vaan eipä singaha enää. Sitä saa rapsuttaa ja paijailla sielunsa kyyllyydestä, ja ainoa mitä Iina tekee, on että se niiaa ja syvään (tarkottaa että lammas tykkää, kun se koukistaa takajalkojaan rapsutettaessa).
Että luovu siitä nyt sitten. En luovu. Se sai heilastella ruskean kainuunharmaspässi Jalon kans, eli keväällä saadaan toivottavasti ruskeita kainuunharmaskaritsoita.

Äidit ja tyttäret. Oikealla ruskea sl, valkonenäinen Kumma vierellään ruskea mäyrä Miia. Miian takana musta mäyrä Jännä vierellään tyttärensä musta mäytä Mesi.

Uusi arki

Voi kun aika kiitää.
Elämä meni vähän uusiksi, kun sain yhtäkkiä töitä tilan ulkopuolelta. Olen ollut sen melkein 5 vuotta kotona kotiäitinä. Nyt tuli eteen työ, jota oli pakko lähteä kokeilemaan. Täysin oman aiemman ammatillisen suuntautumiseni ulkopuolelta. Homma, joka on ollut ajatuksissani jo kauan. Halu kokeilla, ottaa selvää onko minusta siihen.

Yhtäkkisen työelämään päätymisen johdosta mulla oli kerinnät myöhässä, astutukset myöhässä, kanojen pehkujen laitto meinas myöhästyä... Pihan talvisiivous edelleen tekemättä.  Mutta pikkuhiljaa lampaat ovat kuitenkin päässeet villoistaan ja muutama uuhikin on jo astutettu. Lokakuu meni kyllä aivan totaalisen hujauksessa ohi. Oli niin ajatuksisa, että viimeistään lokakuun lopussa on kaikki kahdeksan uuhta astutettu. No, ei ollut.

Uskollinen ystävä odottaa.

Onneksi ehdittiin nauttia aivan uskomattoman ihanista syyspäivistä. Käytiin paljon metsälenkeillä ja pari kertaa laavulla makkaraa paistamassa.  Pohjoisessakin poikettiin pikaisesti ennen minun töiden alkua. Tuskin tulee ehdittyä sinne enää tämän vuoden puolella. Runne-porokoira otti stressiä pakulla matkaamisesta. Ihan tuli mieleen Spurtti-vainaa, kun Runne niin pelkäs pakun ääniä ja kolinoita. Raukka jännitti koko matkan, mennen tullen.

Kalkkunat kohtas päivänsä, kuten myös pikkupuput. Pässipojat lähtee viimeiselle matkalleen ens viikolla. Uuhia piti vähentää peräti neljä (4 !!) kappaletta, mutta yhtään ei ole vielä vähentyneet... Ei niitä vain yksinkertaisesti raski laittaa pois, meidän vanhoja, ihania uuhia.
Olen muutaman kerran aloittanut tekemään niistä myynti-ilmoitusta, mutta sitten kuitenkin jättänyt tekemättä. Vaikea niitä on myydä uuteen kotiin. Uuhia, jotka on olleet meidän laumassa karitsasta saakka. Sitten pitäisi vielä vanhoilla päivillään muuttaa uuteen laumaan, hakea paikkansa siellä, totuttautua uusiin ihmisiin, lampolaan, tapoihin...
Äh.
Katsotaan nyt tämä talvi vielä näin, ja mietitän keväällä asiaa uudelleen.

Pirhana kun on laitettu lyhyt hihna koiranpoikaselle... Laavulla makkaranpaistossa piti laittaa koirat hetkeksi vähän kauemmas.

Tähän loppuun haluan laittaa meidän 4-vuotiaan valokuvataiteilijan valikoituja otoksia meidän kodista. Taiteilija itse on ollut 3 v näitä kuvatessaan...

Naistenmies yöjuoksulla

Meidän Ami-pässi pääsi naisiin. Tosin aika oli vähän väärä, mutta kävipä silti vähän riiailemassa Siiriä ja Marjattaa, kauniita kainuunharmaksia. Toivoisin, että saisin Amilta uuhikaritsan, jonka jättäisin kotiin. Ami on erityislaatuinen pässi, kertakaikkisen ihana luonteeltaan. Olisi suuri sääli, jos siltä ei jäisi jälkikasvua.
 

Ami itse innostui riiuureissustaan valtavasti, huolimatta siitä, että aika ei ollut ihan otollinen. Ami oli testosteronia täynnä, kun palautin sen pässilaumaan. Se puhisi ja puhkui, eikä suvainnut yhtään pässinpäätä, taikka pukkipoikaa, lähelleen.

Seuraavana aamuna puhelin soi klo 06:30, kun olin laittamassa aamupalaa. Katsoin, että soittaja on naapuri. Sydän vähän pompahti, miksi ihmeessä naapuri soittaa siihen aikaan? Mielessä välähti pieni huojennus, että ainakin elukat on kaikki omilla paikoillaan (kesäisin kieltämättä tulee pientä kylmää rinkiä takalistoon, kun näkee soittajan olevan joku naapureista, liian usein soitto on koskenut aihetta "teidän lampaat on karanneet"...). No, naapurin asia oli että "olin töihin ajelemassa, kun tuossa tiellä tuli vastaan pässi!". Kysyin heti, että onko iso ja harmaa. Oli. Jep. Amihan se siellä. Oli lähtenyt omatoimiselle naisenhakureissulle. Raukka poukkoili yksin pimeässä, oli vissiin kolunnut uuhien laitumet ja oli nyt matkalla pässilaitumelle. Onneksi oli pysytellyt tuossa meidän hiljaisella yksityistiellä, eikä ollut suunnannut isolle tielle.

Lähdin heti hakemaan Amia kotiin. Sieltähän se tuli kuin koulutettu koira, kun kutsuin sitä. Juoksi suoraan lampolan ovelle, sinne missä tytöt on. Laitoin sille pannan kaulaan, ja taluttelin pässipihattoon. Taskulampun valossa huomasin, että sähköpiuhoja oli venytelty. Luulen, että Ami on yksinkertaisesti rynninyt piuhoista läpi. Sillä on massiivinen villa, joka eristää hienosti sähköä. Korjailin piuhoja ja toivoin, että pässi pysyisi laitumellaan.

Ihana Nestori-kainuunharmas, joka pääsee siitospässiksi harmasneideille.

 Ami on pysytellyt piuhojen takana koko tämän päivän (tuo karkaamisepisodi tapahtui aamulla). Toivottavasti se on siellä vielä aamullakin. Täytyy tarttua mitä pikimmiten kerintäkoneeseen, että saadaan villat pois. Ei siitä mitään tule, että meidän elikot juoksentelee pitkin kyliä öisin. Tai päivisin. Tulee pahaa jälkeä, jos joku eksyy isolle tielle.

Syksyn tuulia

Joiku haistelee syystuulien tuomia tuoksuja.

Tuuli on kääntynyt pohjoiseen. Kaunis ruska maassa ja puissa, aurinko paistaa matalammalta. Kurjet lähtee isoina töräyttelevinä parvina pitkälle taipaleelleen. Kauniisti kellastuneet lehdet tippuu puista, välillä tulee pieniä lehtisateita kun tuuli niitä pyörittää.
Kyllä, se on syksy.

Runnelikin on jo iso poika.

Väki vähenee tiluksilla, elämä alkaa pikkuhiljaa asettumaan uomaansa. Pikkukukot on tosiaan saatettu pakkaseen, huomena lähtee teuraspuput viimeiselle matkalleen. Vielä jää yksi poikue kasvamaan, ovat nyt vasta vajaan 6 viikkoisia. Yksi tyttöpupu lähti tänään matkaan kohti pohjoista. On kiva luovuttaa eläimiä uuteen kotiin, kun on tunne että hyvään kotiin pääsevät. Ainahan näistä on pieni huoli, että mihin päätyvät ja millaisen elämän saavat.

Ehdinpäs... kameraan tallentui muutama kurki valtavasta kurkiparvesta.

Muten Nappi-poika muutti sekin uuteen kotiin, pääsi hellustelemaan. Mute siirtyikin sitten pässien porukkaan, ettei tarvitse yksin olla. Hienosti on mennyt, ei mitään nahisteluja eikä törttöilyjä, pojat kunnioittaa toisiaan ja elelevät kaikessa rauhassa. Muten lempipaikaksi on tullut ison kivi, siellä se makoilee kiven päällä ja katselee maailmaa.

Pässilä ei ole ihan vielä valmis. Mutta eipä pojat sitä tunnu kaipaavan. Niillä on metsäisessä talvitarhassaan kolme suurta kuusta, joiden suojissa pojat tykkäävät makoilla. Edes sade ei aja pässejä sisälle pässilään, Mute kylläkin hienohelmana livahtaa katon alle sadetta pakoon.
Teuraspässit ovat vielä isojen pässien kanssa, tänään olisi operaationa siirtää ne omaan karsinaansa lampolaan.

Tyytyväinen Mute.

Tyytyväinen Veeti metsälaitumellaan.

Ami-pässi ja Topi Topiassoni.

Pikkupuput, joista yksi lähti kohti uutta kotiaan.

Syystouhut

Onpa aikaa vierähtänyt sitten viime kirjoituksen.
Kauhea syyskiire taas. On se jännä, miten se syksykin tulee joka vuosi ja aina yhtä yllättäen. Viimeiset karsinat sain tyhjennettyä talven pehkuista vasta syyskuun alussa. Sitten kiireellä siivoamaan ja tekemään karsinamuutoksia. Pienennettiin vähän pässien karsinaa, sinne tulee nyt kutut. Yhdistettiin pukki- ja kuttukarsinat, ja sinne tulee aluksi teuraspässit. Kun pässit on lähteneet viimeiselle matkalleen, laitetaan karsinaan joulukuun tienoilla joutilaat uuhet. Tällä järjestelyllä saan odottavat ja joutilaat uuhet omiin porukoihin, ruokinta on tsiljoona kertaa helpompaa näin. EIkä paikat mene kauhean ahtaiksi karitsointikarsinoiden myötä.
Tokihan homma on vielä vähän kesken, kuttujen seiniin täytyy vähän lisätä eristettä ja kattoa tiivistää, ettei rouville tule vilu talvella. Tai ainakin saadaan tukittua vetopaikat.

Ja pässeille ollaan tehty ihan uus pihatto takapihan metsään. Pässeille ja Mute-pukille. Saivat samalla ison metsätarhan. Pihatto on vielä sekin vähän kesken, odotellaan että saadaan ens viikolla levyä, pääsee levyttämään seinät.
Runne-poika yllätti vaistoillaan, kun tuotiin pässit laitumilta metsään. Tuossa pihassa on tiukka mutka oikealle metsään, normaalisti siitä mennään suoraan lampolaan. Runne kiersi ihan itsekseen vasemmalle pitäen näin lauman koossa ja saaden sen kääntymään oikealle. Ihana pieni, niin ne vain ikiaikaiset vaistot puskee pinnalle.

Eilen otettiin uuhet sisälle. Tai sisälle ja sisälle, mutta tuotiin pois laitumilta. Niillä on lampolan ovi auki nyt yötä päivää, saavat mennä ja tulla, mutta heinät tulee lampolaan. 

Pikkupuput vieroitettiin omaan porukkaan. Seurana niillä on aivan ihana luonnonruskea keväällinen poikapupu. Tuo poikapupu odottelee teurastuspäivää. Kuten myös se ihana vaaleanharmaa poika. Kauan noitakin vatkasin ja vatvoin, mutta tein sitten päätöksen. Casper-pupu lähtee myös. Tilalle tulee ruotsintuonti luonnonruskea uros. Jätän valkovillaisen pojan itselle villan vuoksi. Pojat saavat asua kanalassa omissa karsinoissaan. Tyttöpupuista jätän itselle luonnonruskean ja luonnonharmaan.
Nuo pikkupuput ovat ihania, tulevat reippaasti katsomaan kun karsinaan menen, ja kiipeävät jalkojen päälle ja haistelevat vaatteita. Antavat ottaa syliin ja kynnetkin on jo kertaalleen leikattu.

Kukkopojatkin ovat kohdanneet loppunsa. Serkkupoika tuli taas ottamaan hengen pois, me hoidimme loput. Vähän oli väärä ajankohta, koska kärpäsiä on vielä. Äkkiä ne meidät löysivät. Oli tarkoitus perata kukot huolella, ottaa sisäelimetkin talteen, vaan toisin kävi. Riivittiin vain rinnat ja koivet niin nopeasti kuin pystyttiin, loput meni haaskuuseen. Niitä kärpäsiä kun riitti. Kalkkunat teurastetaan suosiolla sitten, kun on pikkupakkaset.

Kuvia ei ole tullut otettua viimeaikoina, mutta lupaan kunnostautua. Lisäilen heti, kun on lisättävää.

Reissaaja

Meillä on kolme kissaa. Kollipoika Sisu, joka täytti 10v.  Mahtavan muhkea, mutta lauhkea ja ystävällinen. Liian luottavainen, eikä pelkää mitään. Tulee aina hakemaan rapsutuksia. Häntä pystyssä se juoksee syliin asti tullessaan pellolta myyräjahdista. Sisu tuli minulle pienenä pentuna maalaistalosta. Sisu on tuossa yläkuvassa ylimmäisenä, valkoinen muuten, mutta selässä on ympyrän muodossa tummia tiikeriraitaisia palloja. Maailman ihanin Sisu-mies.

Sitten on Siru, täyttää syksyllä 10v. Omituinen huutelija. Pelästyy omaa varjoaankin (oikeasti). Kulkee pitkin mettiä, ja huutaa. Jää tuijottamaan kastelukannua, joka ei vielä hetki sitten ollut siinä. Saattaa tuijottaa sitä minuuttitolkulla, ennen kuin uskaltaa hiippailla ohi. Ulko-ovesta ei aina tule sisälle, tuijottaa vain silmät mustina ovesta sisälle. Kipaisee sitten kissatikkaita ikkunalle, ja raapii ikkunaa haluten sisälle. Siru on viettänyt elämänsä ensimmäiset puoli vuotta heitteillä, kulkien kylillä ja ollut ihmisten ruokittavana.

Ja sitten porukan nuorin ja pienin, Sissi-kissa. Sissikin on jo 7 vuotta, mitä ei kyllä uskoisi. Pikkuinen rääpäle, mutta erittäin pippurinen. Omille ihmisille oikea pusku- ja kehräyskone, mutta vieraille arka ja pidättyväinen. Sissi on väsymätön saunavilvoittelukaveri, tulee istumaan takapihan terassin keinussa syliin, ja puskee, puskee, puskee... Sissi kipaisee sekunnissa puunlatvaan tai aitan katolle. Jyrsijät saa tiluksilla kyytiä, kun Sissi pitää vahtia.

Kissat on päivät ulkona, ja illalla ruoka-aikaan alkaa porukka kerääntyä sisälle. Paitsi näin kesäisin. Lämpimät yöt houkuttaa kissatkin hiiri- ja myyräjahtiin. Mikä on tietysti luonnollista kissalle. Mutta ihmistä kyllä huolettaa, kun illat pimenee ja kaikenmaailman pedot liikkuu, eikä kissoja kuulu kotiin.
Sisu on saanut jo pari ikävännäköistä viiltohaavaa korvaansa, ja onpa sillä ollut täysin pyöreä pieni reikäkin korvalehdessä. Tähän syypääksi kyllä arvelen ihmispetoa. Sisu kun on niin harmillisen luottavainen, menee ja puskee niin vieraat kuin tututkin.

Viimeisimmän katoamistempun teki Sissi. Se oli lähes viikon teillä tietymättömillä. Yleensä kissoja näkee pihassa, vaikkeivät ne sisälle tulisikaan yöksi. Ne nukkuu terassin sohvalla, heinä- tai olkikatoksessa paalien päällä, aitan ylisillä tai lampolassa.  Tai sitten ne pyörii pihassa puskemassa. Nyt ei Sissistä näkynyt viiksikarvaakaan. Ihan oli tuhkana tuuleen hävinnyt koko kissa.
Olin jo aivan varma, että nyt on Sissi-rukka kohdannut tiensä pään,  ja juuri silloin, illalla terassilta huudellessani kuului tuttu "mau". Koko viikon oli ollut aurinkoista ja suorastaan hellettä, ja nyt tuli vettä kuin aisaa. Ja sieltä se tuli, talon nurkan takaa, pikkuinen ja märkä Sissi! Ja puski... Nälkäinen kuin mikä, ja väsynyt. Sissi söi, tutki paikat ja meni omalle paikalleen pönttuunin viereen nukkumaan.
Että sinänsä ihan kiva taas, kun ilmat viilenee ja syksy tulee. Tuleepahan kissatkin öiksi kotiin, eikä ravi olla niin huolissaan.

Bongaa alakuvasta Sissi-kissa...Siellä se riekkuu aitan katolla.

Pupulandiaa

Onpa unohtuneet koneelle nämä viikon takaiset pupukuvat. Pikkupuput kasvavat nyt ihan huimaa kyytiä. Tosi kauniin värisiä ovat kaikki.

Luonnonharmaa neiti

Luonnonruskea neiti

Tämä taitaa olla sininen neiti

Egern tyttönen

Ja vielä luonnonkeltainen poika

Pupulaa. Vasemmalla on Casper yksinään. Viereisessä häkissä tytöt ja poikaset. Tarkoitus on tehdä tuohon pöydän paikalle tilat Casperille ja mahdolliselle uudelle siitosurokselle. Tuohon Casperin häkkiin tulee sitten osa tytöistä, näistä poikasista kun jää pari kotiin.
Ne pari keväällistä urosta, joista en kertakaikkiaan pysty luopumaan, muuttavat kanalaan tyhjään häkkiin. Toistaiseksi ovat vielä ulkona teuraspupujen kanssa.

Ja sitten kuva "lomareissulta". Käytiin tuossa muuan viikko sitten Sastamalassa Herra Hakkaraisen talossa. Polkuautot oli kova sana, kuten myös alakerran "aravuusalus". Mutta lähes yhtä kova oli satunnaisen leikkipuiston laiva ja keinu, jotka tuli vastaan kun käytettiin koiria kävelyllä...