Myytäviä eläimiä

Päivitin tuota "myytävät eläimet"-sivua. Myynnissä on siis kainuunharmas A-linjainen pässikaritsa (Justiina synnytti potrat kaksoset maanantaina, näistä uuhikaritsa jää mitä todennäköisemmin kotiin, mutta pässi menee myyntiin), sekä mäyränvärinen uuhikaritsa, jossa mitä todennäköisemmin ripaus texeliä. Emä on ruskea suomenlammas.
Vielä on pari uuhta karitsoimatta, näidenkin uuhikaritsat tulevat myyntiin. Tulevissa karitsoissakin on myös oletettavasti ripaus texeliä, joten puhteina suomenlampaina niitä ei voi myydä. 

Myös angorakanin urospentuja on myynnissä. Väreissä on oikea värikirjo, on luonnonkeltaista, mustaa, kanelia, harmaata ym. Osa näistä on jo luovutusikäisiä, eli valmiita muuttamaan uuteen kotiin vaikka heti.

Päivitän tilannetta sitä mukaa, kun päivitettävää tulee.

Tyynen karitsat

Viime kevään karitsa Miiaa kiinnostaa uusi tulokas. Tyyne-emo valvoo vieressä.

Tulihan niitä karitsoita... Tyyne sai luvan aloittaa. Se piti vähän jännässä, avautumisvaihe alkoi olla jo hermostuttavan pitkä... Kävin torstaina puoliltaöin tarkistamassa, ja näin että synnytys oli pikkuhiljaa aluillaan. Tyyne itse oli rauhallinen, märehti ja nousi ylös kun tulin lampolaan. Nautti rapsutuksista, ja pyysi niitä lisää raapimalla etujalallaan minun säärtä.

Uuhikaritsa

Heräsin sitten kolmelta, ja kävin lampolassa. Tyyne makoili ja hengitti tiheästi. Ei noussut kun menin, katseli lähinnä seinille. Avautumisvaihe siis käynnissä.

Seuraavan kerran menin lampolaan kuudelta. Tyyne oli selkeästi vähän kipeä, sitä supisteli ja se kuoputteli vähän harvakseltaan. Puuskutteli kovasti.  Edelleen tilanne, ja itse eläin, oli rauhallinen.

Seuraava käynti lampolaan oli kahdeksalta. Polttoja oli tiheästi, Tyyne makoili takajalka suorana ja ähisi. Tässä alkoi ihan pikkusen huolestuttamaan. Tulee aina se "mitä jos"-tunne. Mitä jos jokin onkin pielessä, mitä jos synnytys ei edisty, mitä jos olisikin pitänyt auttaa ajat sitten... loputon lista. Laskujeni mukaan avautumista oli kestänyt n. 5 tuntia.
Mutta edelleen Tyyne vaikutti rauhalliselta. Ei vaikuttanut siltä, että jokin olisi pielessä.
Päätin, että käyn pukemassa aamupalalla olevan pojan, ja tullaan sitten ulos. Jos tilanne on vielä ennallaan, sitten arvioin uudelleen auttamisen tarpeen.

Ja niin tehtiin. Oltiin pojan kans ulkona ysiltä. Ja niinpä vain oli pahnoilla kaksi pitkäkoipista, ruskeaa karitsaa. Ja kaikesta päätellen lisää oli tulossa. Annoin emolle rauhan, ja lähdin ruokkimaan muita elukoita.
Puoli kymmeneltä oli mäyränvärinen uuhi syntynyt, ja Tyynellä roikkui jälkeiset.
Eli loppu hyvin, kaikki hyvin.
Karitsat ovat tosi virkeitä ja uteliaita. Kaksi ruskeaa on pässiä ja mäyräkaritsa on uuhi. Uuhella on ihan isänsä Manun korvat, ja muutenkin muistuttaa paljon Manua.

Tuosta auttamisesta on nyt ollut puhetta. Se on jotenkin kakspiippunen juttu. Pitää auttaa, mutta ei saa puuttua jos ei ole tarve. Mutta mistä sitä aina uskaltaa sanoa varmaksi, milloin pitää auttaa? Takaraivossa on pelko, että jos et auta ajoissa, niin sitten karitsat kuolee ja emo kuolee ja kaikki kuolee.
Pitäis muistaa rauhottua, ja kattoa sitä eläintä.

Tyynehän on se karitsointihalvaus uuhi. Onneksi ei ole uusinut, ja onneksi kaikki näyttäisi olevan kunnossa. Paljon olen miettinyt tuota voimakasta väkirehuruokintaa. Tai no, voimakasta ja voimakasta. En tiedä, onko meillä miten voimakasta, mutta kyllä ne hurjasti rypsiä ja melassia saa kauran lisäksi. Olen ohjeet kirjoittanut tarkasti ylös silloin alussa netissä surffaillessani, kirjoja lukiessani ja lammaskoulutuksissa juostessani. Paha vaan, että määrät on tarkoitettu tuotantotiloille, joille on kaikki laskettu ja suunniteltu, punnittu ja mitattu.

Kuin tilauksesta oli lammasporukassa just puhetta tästä samasta asiasta. Vahvisti omia ajatuksia.
Ens vuonna hoidan ruokinnan toisin. Vähemmän väkirehuja, enemmän kauraa. Kerppuja ja havunoksia. Havuja tosin ovat saaneet nytkin, mutta kerput jäi viime kesänä tekemättä.

Seuraavaksi vuorossa on varmaankin Justiina. Justiina on poikinut kerran aikaisemmin pari vuotta sitten. Silloin oli vaikea synnytys. Karitsoita sai auttaa ulos (kaksospojat, joista toinen ihan kääpiö), ja Justiina oli aivan poikki. Hyvä emo se muuten oli, maitoa riitti ja kääpiökin kasvoi hyvin.
Vähän tietysti laittaa taas mietityttämään nuo oireilut, olenkin valmistautunut ettei ne karitsat ihan noin vain livakkaasti itekseen synny. Taas...
Nähtäväksi jää.

Pääsiäistouhuja

Ei saatu pääsiäiskaritsaa, mutta pääsiäistiput ne vaan kasvaa. Ihania pikkualhoja ja upeita sulkajalkajättejä. On ne vaan aika mörssäreitä nuo jätit, kun alhotipuihin vertaa. Nyt ei ollut tarkoitus kasvattaa näitä myyntiin, vaan ihan itselle lihoiksi. Meillähän oli viime vuonna se karsea flunssaepisodi kanoilla, ja varsinkin 9-10 viikkoa vanhoilla tipuilla. Aion odotella, että tiput ylittävät tuon iän. Jos mitään kummempaa ei tule/ole, sitten uskallan jokusen tipun halukkaille myydäkin, mutta en ennen sitä.

Tallipihallakin oltiin Muten kanssa. Ja pojan. Isäntä oli reissussa pääsiäisen, ja me pojan kanssa kaksin kotona. Oli tarkoitus laittaa poika hoitoon Tallipiha-vierailun ajaksi, mutta hoitopaikassa oltiinkin kipeinä. Eli ei muuta kuin vuohi ja poika autoon, ja menoksi.
Onneksi otettiin pojalle traktori mukaan, ja vuohelle kuivattua ruisleipää... Poika jaksoi olla tosi hyvin, olin todellakin positiivisesti yllättynyt. Kolme tuntia, eikä mitään ongelmaa. Isoveljensä kävi paikalla niin, että kävivät pojan kanssa syömässä vohveleita. Ihana isoveli, kun ehti kiireiltään tulla.

Mute sen sijaan ei ollut yhtä ongelmitta. Sitä kovasti ujostutti ja pelotti ihmiset ja kaupungin hälinä. Ei puhettakaan, että olisi antanut ihmisten suosiolla rapsuttaa. Se säikkyi yhtäkkisiä ääniä ja nopeita liikkeitä. Se piileskeli minun selän takana, jos joku halusi tulla lähelle.
Eli se oli sitten Muten ensimmäinen ja viimeinen kerta ihmisten ilmoilla. Turha sitä on stressata, jos ei tilanteesta tykkää. Tästä lähtien hommaa saa hoidella Martta (tai Nasta...). Martta tykkäsi olla huomion keskipisteenä, oli kuin kotonaan kun kerran kävi Tallipihalla.

Aamulehden kuva, tekivät nettilehteen pikku jutun. Minulla kahvimuki kädessä, nauratti...

Sain myös aivan ihastuttavan pääsiäispäivällisen. Oikein oli pöytään katettu sillä aikaa, kun ruokin lampolassa eläimiä. Kertakaikkinen herrasmies, tuo pieni 3v.

Pieni herrasmies oli myös mukana, kun laittelin lampolaan karitsointikarsinoita. Touhusi välillä ulkona juttujaan, mutta tuli sitten yhtäkkiä kysymään, että "äiti, tarvitko apua?". Aika ihana.

Lampaista Tyyne ja Justiina ovat nyt sitten omissa karsinoissaan. Tyyneä kävin jo aamuyöstä katsomassa, kun näytti iltatarkistuksella, että synnytys olisi pikkuhiljaa käynnistymässä. Tyynellähän oli se karitointihalvaus. Ei ole uusinut sen kerran jälkeen, olen lisännyt ruokaan vähän melassia energiaa antamaan, ja vähän kalkkia joka ruuan yhteyteen. Huolimatta siitä, että niillä on nyt lampolassa oma kalkkiastia.
Justiinan eka (ja viimeisin) synnytys oli vaikea, karitsa oli virheasennossa. Sain auttaa sitä, ja Justiina oli aivan poikki. Se oli aika kipeä jo ennen synnytystä, kuopi paljon ja oli levoton.
Huomaan, että se on kipeä taaskin. Se vähän kuopi jo vajaa viikko sitten, seisoskelee kipeän näköisenä jalkaa välillä vaihtaen. Ei se koko aikaa kipeän näköinen ole, syö ja juo ihan normaalisti ja on aktiivinen, mutta välillä selvästi näkee, että nyt sattuu.

Rauhallista pääsiäistä!

Kurkiniemessä jännätään, saadaanko pääsiäiseksi karitsoita, vai meneekö ensi viikolle ensimmäiset karitsoinnit. Tyyne jo kovasti eilen puuskutteli, on varmasti jo vaikea olla valtavan vatsansa kanssa.

Pikkupuput kasvavat hurjaa kyytiä, ja onpa uusi pesuekin kasvamassa. Pella-emo synnytti pian pari viikkoa sitten neljä poikasta sekin. Saapa nähdä, koska uudet tulokkaat näyttäytyvät pesän ulkopuolella.

Pääsiäistipujakin saatiin. Alhojen puolelle kuoriutui 9 tipua, vähän sekalaista sakkia tällä kertaa. Osa on alhoja, osan munista otin jättien puolelta, siis brahmojen ja jättikochinien jälkeläisiä.

Me Kurkiniemestä toivotellaan rauhallista pääsiäistä kaikille!

Nuutti ja Nappi

Niin ne kasvaa Irmelin pikkukilitkin. Pojat on nyt nimetty. Vaaleampi raitanaama ilmoitti nimekseen Nuutti lähes heti synnyttyään. Valkonenä antoi hieman odottaa, mutta tulihan se sieltä. Siitä tuli Nappi.

Nuutti ja Nappi aloittivat ulkoilut jo heti vuorokauden ikäisinä. Kauhean kauas ne eivät uskaltaneet lampolasta lähteä ekana päivänä, mutta toisena päivänä jo mennä viipotettiin kilimäisellä elämänriemulla. Toistaiseksi pojat ovat pysyneet hyvin omalla puolellaan, mutta eiköhän elinpiiri ala pikkuhiljaa laajenemaan...

Nuutti

Näyttäisi siltä, että Nuutista tulee nupo, mutta Napille tulisi sarvet. Ihan kiva olisi yks sarvellinenkin, meillä näitä nupoja on nyt ollut. Vielä en ole yhtään kiliä laittanut julkiseen myyntiin, mutta kovasti olen suunnitellut kuttujen karsinan laajennusmahdollisuutta... Se on selvää, että pukkipojat joutuvat tavalla tai toisella syksyllä lähtemään, mutta Nastan kohtalo on täysin avoin.

Nappi

 Lampaiden puolella ei ole jakaantumisia vielä tapahtunut. Ensimmäinen laskettu aika on Tyynellä (joka voi edelleen paksusti, mutta olosuhteisiin nähden hyvin) heti pääsiäisen jälkeen, sitten Justiinalla. Minä Justiinalle jo juttelin, että jos se saa uuhikaritsan, niin se jää aivan varmasti kotiin. Olishan se sentään Aatun tytär. Jos oikein lottovoitto tulee, jättää Justiina edes yhden tummanharmaavillaisen uuhikaritsan. Ja nyt kun tämän ääneen sanoin, tulee sieltä varmaan kolme vaaleaa pässikaritsaa...

Natiaiset seuraa tarkkaan, kun puuhailen lampolassa.

Se, että laumaan jäisi uuhikaritsoita, merkitsee armotonta pähkäilyä syksyllä. Tuo nykyinen 14 uuhta on aika maksimimäärä. Ehkä yksi lisää vielä menisi, mutta sitten on kyllä paikat ihan täynnä (eikä laajennusmahdollisuutta lampaiden puolella ole. Ellei sitten tee ihan uutta siipeä...). Eli jos lisää tulee, täytyy jonkun lähteä. Ehdottomasti tämän lammastouhun karseimpia puolia. Kun et vaan voi keräillä niitä, mutta yhdestäkään et haluaisi luopua.

Irmelin pikkupukit

Irmeli-äiti pitää hyvää huolta jälkikasvustaan.

Eilen jännättiin. Irmelin laskettu aika oli toissapäivänä. Eilen aamulla näin, että synnytys oli käynnistynyt. Irmelillä oli silmissä erilainen katse, eikä se tullut syömään aamuheiniä, kuin ehkä vähän hampsien. Nakkasin valkoisen Valpuri-vuohen Martan ja Nastan kanssa samaan karsinaan, antaen Irmelille rauhan synnyttää. Irmelin ulko-oven pidin visusti kiinni, mikä vähän näytti Irmeliä harmittavan. Se katseli haikeana ikkunasta, kun muut nauttivat ihanasta auringonpaisteesta ulkotarhassaan.

Irmeli katselee ikkunasta, kun muut pääsivät ulos keväiseen aurinkokylpyyn.

Itselläni oli hyvin huonosti nukuttu yö takana, meille oli yöllä rantautunut pienen miehen ensimmäinen oksennustauti. Touhusin siinä aamutoimet pitäen silmällä niin synnyttävää Irmeliä, kuin oksennustautista poikaakin (poika oli ulkona tosi reipas, ajeli uudella pyörällään ja tonki vähän traktorilla sulanutta hiekkaa).

Veljekset kuin ilv... vuohekset.

Tyyne-lammas näyttäisi hyvin toipuneen karitsointihalvauksestaan. Ruuvasin kaikkiin karsinoihin kalkkiastian, saavat nyt itse käydä hakemassa, jos siltä tuntuu. Eipä tässä ole Tyynenkään laskettuun aikaan kuin reilu pari viikkoa. Olen ymmärtänyt, että kalkin anto saattaisi vauhdittaa poikimista, joten Tyynekin on tarkan tarkkailun alla.

Tästä tuli Nuutti.

Irmelin synnytys eteni pikkuhiljaa ja rauhallisesti. Kävin kurkkimassa sitä 1,5-2 tunnin välein. Iltapäivällä kävin katsomassa sitä 14 aikoihin. Vähän valutteli limaa, ja päkätti pienesti vatsassa oleville kileilleen. En nähnyt ponnistuksia, enkä ajatellut sen synnyttävän ihan heti.
Sitten 16 aikoihin menin seuraavan kerran, ja siellä olikin kaksi ihanaa vastasyntynyttä kiliä karsinassa! Irmeli oli syömässä jälkeisiään, ja osin kuivatut kilit ihmettelivät maailmaa.
Tulokkaat ovat pukkeja. Kävi vähän kuin toivonkin. Nyt Mute-pukki saa laitumelleen kesäksi kavereita. En tiedä, mitä pikkupukeille tapahtuu syksyllä, jos niitä ei saa myytyä. Tai tiedän, mutten raski sanoa, on ne vielä niin ihania pikkujätkiä.

Kurakelit ei pyöräilyä hidasta.

Laitetaan pitkästä aikaa yks virstanpylväs. Poika sai uuden pyörän. 16 tuumaisen Cresentin. Kateltiin poikaa, kun se sytkytteli hurjaa kyytiä 12 tuumaisellaan, ja todettiin, että on aika ostaa isompi pyörä. Ihan älytöntä, miten tämä aika vierähtää! Ja ihan älytöntä, miten lujaa tuommosella 16 tuumasella pääseekään.

Karitsointihalvaus

No niin. Nyt sekin on sitten koettu. Nimittäin karitsointihalvaus.
Aamulla huomasin, että ruskealla suomenlampaalla Tyynellä ei ole kaikki kunnossa. Se söi normaalisti heinää, mutta väkirehujen aikana se teki jotain täysin ei-tyypillistä Tyyneä. Se jätti väkirehuastiaan kolme kauranjyvää. Näin heti sen ilmeestä, että nyt on jokin vinossa, kun se nosti päänsä väkirehukiposta. Alleviivatakseen tätä huomiota Tyyne käveli lampolan seinustalle, ja asettautui makuulle. Huolimatta siitä, että kaikki muut vetelivät vielä heinää. Ja huolimatta siitä, että sielä väkirehukipossa oli ne kolme kauranjyvää jäljellä.

Tyyne huutaa. Ylläri.

Kuumeinen pohtiminen, että mikä sillä on. Karitsointihalvaus? Raskausmyrkytys? Ihan vain vetämätön olo, kun maha on jo suuri ja poikiminen alle 3 viikon päästä? Hain apua Greta Stenbergin lammaskirjasta. Se vähän tuki tuota viimeistä vaihtoehtoa, ihan vain jalaton mutta muuten ok.
Puolenpäivän jälkeen tajusin, ettei siitä olekaan kysymys. Tyyne hengitti vähän vinkuen ja krohisten, ja minä ymmärsin mitata kuumeen. 37,7. Alilämpö. Karitsointihalvaus.

Soitin eläinlääkärille, että mitä tehään, tulenko hakemaan kalkkia. Tulen.
Karitsointihalvaus johtuu kalsiumepätasapainosta. Iskee yleensä jo useamman kerran poikineisiin, isoja vuonueita tekeviin, hyvämaitoisiin emiin. Näitä kaikkia on meidän Tyyne. Hoitona on joko ihonalle piikitettävä kalkki, tai pidemmälle menneissä tapauksissa suoraan suoneen. Hoitamattomana eläin halvaantuu ja kuolee.
Me saatiin 60ml ruisku, hervottoman isoja piikkejä ja 500ml Parevet Vet- kalkkiliuosta, jota ruuttasin 200ml Tyynen ihon alle.

Muutaman tunnin kuluttua kalkin annosta Tyyne seisoi lampolassa, ja sanoi "mmääää". Silmät oli kirkkaat ja eloisat. Söi iltaheinät, mutta ronkeloi väkirehuissa, koska olin laittanut sinne sekaan pötsiä tukevaa jauhetta.
Annoin sille illalla vielä 20 ml kalkkiliuosta, ja ajattelin antaa huomena samanmoiset tujaukset.

Istuskelin Tyynen kanssa lampolassa pitkän aikaa, kun heinät oli syöty. Rapsuttelin ja juttelin. Tyyne on meidän kolmas uuhi, minun taistelutoveri. Sai nimensä, kun oli automatkalla niin cool, tyyni. Olis pitänyt antaa sen nimeksi Huuto. Tai Ääni. Kova Ääni. Tyyne on röyhkeä, itsepäinen, äärettömän ahne. Mutta myös viisas, herkkä ja minun ehdoton lemppari.
Sen maha on valtavan iso, ja Tyynellä on selkeästi huono olla mahansa kanssa. Voi että kun kaikki menis taas hyvin.